Hyväosaisille
Valtiovarainministeriö ehdottaa lukukausimaksuja korkeakouluihin. Hallitusneuvotteluissa asiaa on käsitelty. Suomalaisen maksuttoman koulutuksen periaatteen murtaminen olisi radikaalia.
”Koska korkeakoulutukseen osallistuu keskimäärin muuta väestöä hyväosaisemmat ja korkeakoulutus todennäköisesti madaltaa yksilön työttömyysriksiä ja kasvattaa ansioita, opiskelijoiden osallistuminen koulutuksen rahoitukseen olisi perusteltua.”
Näin lukukausimaksuja perusteltiin valtiovarainministeriön muistiossa. VM julkaisi joulukuussa pitkän listan ehdotuksia, joilla julkista taloutta vahvistetaan yhdeksällä miljardilla eurolla kahden seuraavan vaalikauden aikana. Se tarkoittaa pitkälti leikkauksia.
Muistion virke on merkittävä. Maksuttoman koulutuksen ideana on ollut mahdollisuuksien tasa-arvo: riippumatta perhetaustasta kuka tahansa voi kouluttautua. Käytännössä koulutustaso periytyy yhä voimakkaasti.
Mutta VM ottaa nyt annettuna lähtökohtana sen, että korkeakoulutus on enemmän hyväosaisten asia, ja perustelee maksuja sillä, että hyväosaisilla on siitä varaa maksaa.
Jos jotkin puolueet kannattavat lukukausimaksuja, ne olivat siitä hiljaa vaalien alla. Mielipide ei ole suosittu.
Vaalivoittajaksi yltäneen kokoomuksen lupaus oli, että koulutus on säästötoimista huolimatta erityissuojelussa.
Hallitusneuvotteluissa on jo käsitelty toisen tutkinnon maksullisuutta.
Iso muutos tapahtui Juha Sipilän (kesk) hallituskaudella. Silloin korkeakoulutuksesta tehtiin maksullista EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tuleville.
Ajoittain elinkeinoelämä, Etla tai Keskuskauppakamari, on ottanut puheeksi lukukausimaksut myös suomalaisille opiskelijoille. Ajatus on yleensä haudattu nopeasti.
Korkeakoulupolitiikkaa tutkiva Mikko Poutanen Tampereen yliopistosta on huomannut ilmapiirin muutoksen.
”On alkanut muodostua ministeriö- ja ekonomistitason konsensus siitä, että lukukausimaksut voisivat olla hyvä asia.”
Työ- ja elinkeinoministeriö puolusti lukukausimaksuja viime vuonna raportissaan. Korkeakoulutyönantajien Sivista haluaa korkeakouluille oikeuden periä maksun toisesta tutkinnosta.
Opetus- ja kulttuuriministeriön helmikuisessa virkanäkemyksessä vihjattiin maksuista: OKM määritteli reunaehdot, jos ne otetaan käyttöön. Ylen mukaan jotkut rehtoritkin olisivat valmiita harkitsemaan lukukausimaksuja, lähinnä toiselle korkeakoulututkinnolle.
Tilanne on rakennettu niin, Poutanen näkee, ettei kenenkään poliitikon tarvitsisi ottaa vastuuta päätöksestä. Sen sijaan maksuja ajetaan vähitellen ”virkamieskonsensuksena”.
Korkeakouluille on asetettu isot tavoitteet, joihin tarvitaan rahaa: Vuonna 2030 puolet nuorista aikuisista on korkeakoulutettuja. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot nousevat neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta.
”Tämä synnyttää hyvin otolliset olosuhteet argumentille, että meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lukukausimaksut”, Poutanen sanoo.
”Rikkaat vanhemmat kaikille!” huusivat opiskelijat mielenosoituksessa Berliinissä kesäkuussa 2009.
Saksassa lukukausimaksuja kokeiltiin 2000-luvun alkupuolella. Kun ne sallittiin vuonna 2005, monet osavaltiot ottivat niitä käyttöön. Yleisimmin maksu oli 500 euroa lukukaudelta.
Maksut olivat koko ajan hyvin epäsuosittuja. Opiskelijoiden laajat mielenosoitukset kohdistuivat niiden ohella muihinkin koulutuksen epäkohtiin. Sittemmin osavaltiot alkoivat luopua lukukausimaksuista, ja syksyyn 2014 mennessä ne oli poistettu kaikkialta.
Lukukausimaksujen hyöty jäi epäselväksi. Samaan aikaan korkeakoulujen rahoitus muuttui muutenkin, kun liittovaltio pani yliopistot kilpailemaan keskenään rahoituksesta Excellence Initiative -ohjelmallaan. Eri puolilla maata yliopistojen taloustilanne muodostui hyvin erilaiseksi.
Tuhannen euron vuotuinen maksu tutkitusti nopeutti opintoja. Toisaalta hakijoiden määrä väheni, mikä voi viitata siihen, että maksullisuus koitui osalle esteeksi.
Eriarvoistumisen uhka on tärkein syy sille, että lukukausimaksut herättävät laajaa vastustusta.
”Matalammista sosioekonomisista taustoista tulevien mahdollisuudet hakeutua korkeakouluun heikentyisivät”, sanoo koulutuspolitiikan asiantuntija Heidi Rättyä Suomen ylioppilaskuntien liitosta (SYL), joka vastustaa maksullisuutta jyrkästi.
”Verrokkimaissa lukukausimaksut eivät ole myöskään merkittävästi lisänneet korkeakoulujen rahoitusta, vaan valtion rahoitus laskee samassa suhteessa.”
2 000 euroa on yksi esimerkkihinta, josta puhuttiin vuonna 2020, kun Vesa Vihriälä työryhmineen julkaisi selvityksen koronakriisistä selviämiseksi.
”Maksuista näyttävät puhuvan ne, joilla itsellään olisi varaa maksaa 2 000 euroa vuodessa omasta tai lastensa koulutuksesta”, Mikko Poutanen sanoo. Hän on sukunsa ensimmäinen tohtori ja pohtii perhetaustaansa: olisiko hän päätynyt yliopistoon, jos siitä olisi pitänyt maksaa pari tonnia vuodessa? Todennäköisesti ei.
”Jos perheellä ei ole kokemusta korkeakoulutuksesta ja jos se vielä maksaa, se alkaa näyttää yhä enemmän eliitin höpötykseltä.”
Eriarvoisuuden vähentämiseksi VM ehdottaa, että opinnot maksettaisiin vasta valmistumisen jälkeen ja vain jos tienaa riittävästi. Britanniassa on näin. Opiskelijat hoitavat maksunsa lainalla ja lyhentävät lainaa työelämässä tulojensa mukaan.
Rättyän mukaan tämäkään ei poista eriarvoisuutta. Pienituloisempien perheiden lapset ottavat varovaisemmin lainaa. Perhetausta ja yhteiskunnallinen asema vaikuttavat siihen, kokeeko ihminen, että hänellä on mahdollisuus ottaa riskejä.
Suomen Kuvalehti kysyi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rehtoreiden mielipidettä lukukausimaksuista. Reilu puolet eli 23 vastasi sähköpostitse. Kukaan ei suoraan ilmoittanut kannattavansa maksuja. 18 suhtautui maksuihin kielteisesti, mutta heistä neljä mainitsi, että toisen tutkinnon maksullisuutta voisi harkita. Viisi vastaajaa ei ilmaissut selkeää kantaa vaan pohti asian eri puolia.
Yliopistojen rehtorit ovat myös rehtorineuvosto Unifin kautta laatineet yhteisen linjauksen: korkeakoulut haluavat riittävän perusrahoituksen, eivät lukukausimaksuja.
”Vaakakupissa painaa tärkeällä tavalla opiskelijoiden hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn turvaaminen, johon ratkaisevasti vaikuttaa heidän opintojen aikainen taloudellinen tilanteensa”, toteaa Jyväskylän yliopiston vararehtori Marja-Leena Laakso vastauksessaan.
”Mielestäni maksuttomuus on yhteiskunnan etu niin sivistyksen kuin kilpailukyvyn näkökulmasta”, kommentoi Laurea-ammattikorkeakoulun rehtori Jouni Koski.
Toisen korkeakoulututkinnon maksullisuutta pitävät harkinnan arvoisena esimerkiksi toukokuun lopussa väistynyt Tampereen yliopiston rehtori Mari Walls ja Haaga-Helian rehtori Minna Hiillos. LUT-yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa kannattaa maksuttomuutta, ”mikäli [se] realiteetit huomioiden on mahdollista”, mutta jos maksuja harkittaisiin, ne olisi todennäköisesti järkevintä kohdentaa toiseen tutkintoon. Saksan mukaan kenenkään ei silti tulisi joutua kohtuuttomaan tilanteeseen, jos on tarve kouluttautua uudelleen.
Seinäjoen ammattikorkeakoulun rehtorin Jaakko Hallilan mukaan on vaikea nähdä, että maksut toisivat niin paljon hyvää yhteiskunnalle, että se riittäisi kompensoimaan haitat. Lukuvuosimaksut heikentäisivät valmistuvien opiskelijoiden sosiaalista liikkumavaraa.
”Lisäksi pahaa pelkään, että ne toisivat korkeakouluille uuden velvoitteen rahoituksensa keräämiseen.”
Ekonomisti, Helsingin yliopiston työelämäprofessori Vesa Vihriälä on puhunut lukukausimaksujen puolesta vuosia. Vihriälän mukaan maksut voisivat tuoda korkeakouluille noin viidenneksen siitä, mitä niiden valtionrahoitus on nyt. 2 000 euroa vuodessa 300 000:lta opiskelijalta tarkoittaisi 600 miljoonaa euroa, kun valtionrahoitus on noin kolme miljardia euroa.
”Pitää kuitenkin huolehtia esimerkiksi tulosidonnaisella lainajärjestelyllä, että opiskelijat, jotka työllistyvät matalammin palkattuihin tehtäviin, eivät joutuisi liian suuren taakan kohteeksi. Siksi hyöty julkiselle taloudelle ei olisi ihan näin suuri”, Vihriälä sanoo.
OECD-maissa julkisen rahoituksen osuus on keskimäärin 66 prosenttia ja lukukausimaksujen 22 prosenttia rahoituksesta.
Vihriälä ei usko, että maksut estäisivät vähävaraisempien hakeutumista korkeakouluun. Hän viittaa tutkimukseen, jonka mukaan edes 9 000 punnan lukuvuosimaksu Britanniassa ei ole karkottanut hakijoita. Vaikka summa on noussut rajusti vuoden 1998 lukuvuosimaksusta, 1 000 punnasta, hakijamäärät ovat kasvaneet. Yllättäen on kasvanut etenkin pienituloisemmista kodeista tulevien määrä, mikä voi johtua aloituspaikkojen lisäyksestä, stipendeistä ja tuloihin sidotusta lainanmaksusta.
Miksi lukukausimaksut mieluummin kuin riittävä perusrahoitus verovaroilla?
”Ne kohdentuvat täsmällisemmin juuri niihin, jotka koulutuksesta saavat hyötyä.”
Korkeakoulutuksesta maksavat verovaroillaan myös ne, jotka eivät siihen osallistu. Toisaalta tämä juuri on julkisten palveluiden idea.
”Meillä on nytkin progressiivinen verotus, ja hyväpalkkaiset korkeakoulutetut kyllä maksavat koulutuksensa veroissaan”, sanoo SYL:n Heidi Rättyä.
”On myös aloja, joilla korkeakoulutettujen tulot eivät ole suuret, kuten varhaiskasvatus ja opetusala. Näiden houkuttelevuus olisi vaarassa laskea merkittävästi.”
VM haluaisi maksuilla myös nopeuttaa opintoja. Se esitti hallitusneuvottelijoille, että maksuja voisi periä tutkinnon tavoiteajan ylittäviltä vuosilta.
Rättyän mielestä olisi hyvä, jos opiskelijat pystyisivät keskittymään opintoihin. Toimeen tullakseen monen on kuitenkin pakko käydä töissä. Lukukausimaksut eivät tätä helpottaisi, päinvastoin.
”Opiskelun tuet ovat niin matalat, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa opintolainaa tai tehdä töitä. Opintojen loppuvaiheessa monelle on myös hyödyllistä tehdä työharjoitteluja.”
Matematiikka: 3 650 euroa vuodessa. Yhteiskuntatieteet: 6 870 euroa vuodessa. Humanistiset tieteet: 7 560 euroa vuodessa.
Nämä ovat euroihin pyöristettyjä esimerkkejä australialaisen Queenslandin yliopiston hinnastosta. Australiassa tehtiin oikeistohallituksen johdolla 2020 uudistus, jolla koetetaan saada lisää opiskelijoita ”työelämässä relevanteille” aloille. Se tarkoitti esimerkiksi humanististen aineiden lukuvuosimaksujen tuplaamista.
Voisiko näin käydä Suomessa? Löytyyköhän Suomesta poliitikkoja tai puolueita, joiden mielestä poliisit ja sairaanhoitajat yhteiskunta voi kouluttaa mutta sosiologiasta tai taidehistoriasta saisi kukin maksaa itse?
Myös VM väläytti tieteenalojen hinnoittelua, tosin eri perusteella: ”Korkeakoulu voisi periä korkeampia lukukausimaksuja aloilta, joiden opiskelu hyödyttää opiskelijoita eniten ja joilla halukkaiden opiskelijoiden määrä ylittää aloituspaikkojen määrän.” Lääketieteen opiskelijoista tulee valmistuttuaan hyvätuloisia, joten he voisivat maksaa enemmän.
Suomen Kuvalehdelle vastanneista rehtoreista yksi pohdiskeli tätä mahdollisuutta. Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtorin Matti Sarénin mukaan lukukausimaksu voisi olla perusteltu aloille, joilla työllistyminen on erinomaista ja keskivuosiansio 60 000–70 000 euroa – lääkärin ja juristin koulutus tai tekniikan ylempi amk-tutkinto.
”Toisaalta se saattaisi lisätä sosiaalisen taustan vaikutusta hakeutumiseen näille aloille.”
Australiassa näyttää siltä, että opiskelijat valitsevat yhä alan, joka heitä kiinnostaa. Eriarvoistumista on pohdittu: naiset ja alkuperäisväestöön kuuluvat valitsevat useammin humanistisia aloja ja päätyvät näin työelämään keskimäärin velkaisempina.
Yhdysvalloissa taas humanististen aineiden suosio on pudonnut rajusti. Koska opiskelu velkaannuttaa yhä pahemmin, moni haluaa selkeästi ammattiin johtavan tutkinnon ja humanistialoista on tullut varakkaampien luksusta.
Koulutus kasautuu. Suomessa korkeakoulujen tutkinto-opiskelijoista 12 prosentilla on ennestään toinen korkeakoulututkinto.
Koulutuksen kasautuminen ei ole kansantalouden näkökulmasta järkevää. Koulutetut vievät paikkoja muilta, eikä toinen tutkinto keskimäärin paranna ansioita.
Se, että ensimmäinen tutkinto olisi ilmainen mutta toisesta pitäisi maksaa, voisi auttaa nostamaan korkeakoulutusastetta, jos kukin tekisi vain yhden tutkinnon.
Toiselle tutkinnolle on kuitenkin usein hyvät syyt.
”Tässä on tärkeää muistaa, että meillä alanvaihtajia tulee erityisesti sosiaali- ja terveysalalle, jolla on jatkuva työvoimapula ja osaajia tarvitaan eikä voi työllistyä ilman tutkintoa. Vastaavia aloja on toki monia muitakin esimerkiksi insinöörikoulutuksessa”, kertoi LAB-ammattikorkeakoulun rehtori Merja Heino sähköpostivastauksessaan.
Suomessa on pidetty tärkeänä, että alan vaihtaminen on helppoa. Ihmisen motivaatio voi muuttua, työmarkkinoiden tarpeet muuttuvat, taloustilanne muuttuu.
SYL:n Heidi Rättyä arvelee, että toisen tutkinnon maksullisuudella voisi olla myös tarkoittamattomia seurauksia. Se saattaisi hidastaa siirtymää toiselta asteelta, mikä kääntyisi koulutustavoitetta vastaan. Nuoret haluaisivat olla varmoja alanvalinnastaan, koska erehtymisen varaa ei ole.
Kun joku ehdottaa lukukausimaksuja, mukana on sana ”maltillinen”. Maltilliset maksut eivät kuulosta kovin pahalta.
Mutta pysyisivätkö ne maltillisina? Kun laki on kerran avattu, mikään ei takaa, että hinnat eivät kallistu. Niinhän ne kallistuivat Britanniassakin.
Vesa Vihriälä sanoo, että tämä on se varteenotettavin huoli ja pelko.
”Tällainen riski on olemassa. Nollasta on helpompi pitää kiinni kuin 2 000 eurosta.”
Maksuehdotkin voivat muuttua. Britanniassa lainanmaksuaikaa pidennettiin hiljattain 30 vuodesta 40 vuoteen.
Ihmiset maksavat koulutustaan eläkeikään asti, ja moni ei koskaan saa kaikkea maksettua.
Tutkija Mikko Poutasen mukaan lukukausimaksuista tulisi helposti kierre: sen sijaan että ne parantaisivat korkeakoulujen taloutta, niillä oikeutettaisiin kohta uudet leikkaukset valtion rahoitukseen.
”Jos yliopistoille annetaan vapaa oikeus korottaa maksuja, poliitikot voivat ajatella, että ne hoitavat tämän ja me voimme leikata julkista rahoitusta. Kun yliopistoille tulisi tämän vuoksi tarvetta nostaa maksuja, valtio voisi taas leikata lisää.”
Esimerkiksi Britanniassa julkinen rahoitus on laskenut samalla kun opiskelijoiden maksuja on nostettu. Suurin pudotus tapahtui 2010-luvun alussa, jolloin neljässä vuodessa julkisesta rahoituksesta leikattiin yli 40 prosenttia.
”Korkeakoulut voisivat erikoistua, jolloin opiskelija voisi päättää valitseeko lukukausimaksuja perivän korkeakoulun, jossa on tarjolla enemmän pienryhmäopetusta vai koulun, joka tukeutuu enemmän edullisempiin opetusmenetelmiin.” (VM:n muistio)
Kumman koulun valitsisit? Entä jos toiseen pääsisi ilmaiseksi ja toinen maksaisi 2 000 euroa vuodessa?
Halpakouluja ei haluta, sanoivat rehtorit Ylen jutussa joulukuussa 2022. Jos korkeakouluille annettaisiin vapaus periä maksuja tai olla perimättä, se voisi luoda eritasoisia tutkintoja. Työnantaja katsoisi, mistä olet valmistunut. Kalleimmat valmennuskurssit auttaisivat pääsemään parhaaseen opinahjoon.
Toisaalta maksavien asiakkaiden houkuttelu voi johtaa myös heikompaan tasoon. Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen huomauttaa, että joissakin maissa on syntynyt bisnesperiaatteella toimivia koulutuksia, joissa vaatimukset ovat matalampia.
”On huolehdittava siitä, ettei synny kahden eri kategorian koulutuksia.”
Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa hakijat tutkivat tarkkaan yliopistojen rankingeja. Suomessa hakijat miettivät lähinnä, olisiko kiva asua Helsingissä, Turussa vai Rovaniemellä. Jos koulutuksesta pitäisi maksaa, opiskelijat ja vanhemmat alkaisivat varmasti kuluttajina kaivata tietoa siitä, mitä rahalla saa. Poutasen mukaan asiakasrooli voisi muuttaa korkeakouluja perinpohjaisesti.
”Maksut parantavat opiskelijoiden neuvotteluasemaa, mutta se ei välttämättä käänny laaduksi”, hän sanoo.
Pikemminkin henkilökunnan paineet ja opiskelijoiden suorituspaineet voisivat kasvaa. Minä olen tästä kurssista maksanut: en hyväksy ykköstä, vaan sinun pitää opettaa minua paremmin.
”Jotkut henkilökunnasta ja opiskelijoista ottaisivat haasteen vastaan ja tykittäisivät entistä paremmin, kun taas jotkut uupuisivat ja väsyisivät. Kumpia olisi enemmistö?”
Tällä hetkellä puhutaan opiskelijoiden mielenterveyskriisistä. Opintojen viivästyminen aiheuttaa paineita, stressiä ja uupumista jo ilman että lukukausimaksut raksuttavat taustalla. Sivistyksestä puhutaan harvoin, korkeakoulut nähdään putkena, jonka läpi opiskelijat kiitävät työmarkkinoiden tarpeita täyttämään.
Korkeakoulujargon sen kertoo. Siinä opiskelu on nykyään läpivirtausta.