
Vyötä kireämmälle
Kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit haluavat muutoksia asumistukeen.
Tuleva hallitus pyrkii todennäköisesti tekemään säästötoimia, jotka vaikuttavat opiskelijoiden toimeentuloon. Vaaleissa suurimmaksi puolueeksi noussut kokoomus tavoittelee puolen miljardin euron säästöjä asumistuesta.
Valtio maksoi asumistukea viime vuonna yli kaksi miljardia euroa, josta 640 miljoonaa meni opiskelijoille.
Opintorahasta tai opintolainasta tuskin enää löytyy säästettävää, Kelan tutkimuspäällikkö Signe Jauhiainen arvioi.
”Järjestelmä on jo muodostunut varsin lainapainotteiseksi.”
Suurin osa opiskelijoista kykenisi Jauhiaisen mukaan todennäköisesti reagoimaan mahdolliseen leikkaukseen tinkimällä asumismenoistaan, työskentelemällä enemmän tai ottamalla opintolainaa.
”Muilla ihmisryhmillä, kuten työkyvyltään heikentyneillä ja sairailla on usein vähemmän vaihtoehtoja vaikuttaa omaan talouteensa kuin opiskelijoilla.”
Hallitusneuvotteluissa mukana olevat puolueet ovat kertoneet kannattavansa opintotuen tulorajojen nostamista, jotta opiskelijat voisivat työskennellä enemmän. Nyt yhdeksän kuukauden tuet saadakseen voi tienata enintään 18 720 euroa.
”Jos tulorajoja vielä nostetaan, on vaikea sanoa, miten opiskelijat reagoisivat. Itse ajattelen niin, että opiskelijan pääasiallinen tehtävä on opiskelu. Täysipäiväisesti opiskeleva ei voi tehdä rajattomasti töitä”, Jauhiainen sanoo.
Meneillään olevassa valtioneuvoston tutkimushankkeessa selvitetään opiskelijoiden työssäkäynnin vaikutuksia. Tutkijat arvioivat, että tulorajojen nostaminen koskettaisi enää vain pientä osaa opiskelijoista. Rajoja nostettiin viime hallituskaudella merkittävästi.