Mikä romanttisissa suhteissa pelottaa, Erkka Mykkänen?
Kirjailija Erkka Mykkänen käsittelee tuoreessa teoksessaan sitoutumiskammoaan.
8
MIN
Sydän särkyi neljännellä luokalla.
Erkka Mykkänen oli ihastunut luokallaan olevaan tyttöön, joka ensin tykkäsi hänestä ja sitten ei enää.
Suru tuntui Mykkäsestä musertavalta.
”Parin vuoden ajan olin itkuinen enkä ollut päästä aamuisin sängystä ylös, kouluun meneminen tuntui niin vaikealta”, Mykkänen kertoo.
Samoihin aikoihin hänellä alkoi ilmetä voimakkaita pelko- ja ahdistustiloja. Mykkänen pelkäsi olevansa kuolemansairas tai poikkeava. Hän pissasi istuallaan, ehkä hän ei ollut normaali poika? Hän piti vastaantulevaa koiraa ihanana, ehkä hän oli koiraseksuaali?
Pelot huipentuivat eksistentiaaliseen kauhuun: ehkä koko todellisuus oli huijausta ja vanhemmatkin näyttelijöitä, jotka vain esittivät hänen vanhempiaan.
”Kaikkia näitä pelkoja yhdisti kauhu elämän hallitsemattomuutta kohtaan. Aikuisena mietin, vaikuttiko jätetyksi tulemisen aiheuttama pettymys psyykkiseen oireiluuni.”
Mykkänen on kirjoittamisen opettaja ja kirjailija. Huhtikuussa ilmestyy hänen autofiktiivinen esseeromaaninsa Sellainen mies (Gummerus). Siinä Mykkänen käsittelee rakkautta, sitoutumiskammoa, sukupuolirooleja, parisuhdenormeja, seksiä ja ystävyyttä. Kertojaminä kaipaa romanttista suhdetta, mutta ylivyöryvä sitoutumisahdistus ja pakkoajatukset tekevät siitä mahdottoman.
Mykkäsen mukaan kertojahahmon tarina on hänen tarinansa ja valtaosa teoksesta emotionaalisesti totta.
”Osa muista henkilöistä ja tapahtumista on keksittyjä. Vapauduin kirjoittamaan totuudellisemmin, kun otin fiktiivisiä vapauksia. Halusin myös kertoa hyvän tarinan, mihin todellisuus ei aina taivu.”
Sellainen mies tarkastelee Mykkäsen kokemusten valossa sitä, millaisia merkityksiä me intiimeille ihmissuhteille annamme ja miten niistä puhumme.
Mykkäsen elämässä romanssien alkuhuumaa seurannut pakokauhu on pakottanut lopettamaan parisuhteen, ellei kumppani ole ehtinyt jättää häntä.
Suhteissaan Mykkänen on joskus tuntenut toimivansa niin kuin mies, josta tytöt ja naiset puhuvat tuomitsevasti.
”Viimeistään yläasteelta alkaen olen viihtynyt enemmän tyttöjen kuin poikien seurassa. Se, mitä naiset ajattelevat miehistä, on ollut minulle tosi tärkeää. En ole halunnut olla sellainen naisia välineellistävä vain seksiä haluava mies, joita he moittivat.”
Kirjoittaessaan Mykkänen suuntasi tietoisesti kohti kaikkea sitä, mikä häntä eniten hävetti.
”Missä on häpeää ja syyllisyyttä, on myös jotain olennaista. Jos haluaa kirjoittaa tekstiä, joka resonoi lukijoissakin, pitää uskaltaa käsitellä sitä, mikä eniten vaivaa.”
Mykkänen kasvoi pääosan lapsuudestaan Kuopiossa. Vanhemmat olivat läheisiä, ja neljä vuotta vanhempi isoveli oli esikuva kaikessa.
Mykkänen kasvoi myös manhattanilaisten nuorten aikuisten seurassa. Hän alkoi seurata Frendit-sarjaa tiiviisti yhdeksänvuotiaana.
”Ammensin siitä käsityksiä rakkaudesta ja ystävyydestä. Olen halunnut omistautuvan ja intohimoisen suhteen kuten Rachelilla ja Rossilla oli sarjan toisella kaudella.”
Vasta aikuisena Mykkänen on tajunnut, kuinka ongelmallisia käsityksiä rakkaudesta hän on sarjasta poiminut.
”Ross on teini-iästä asti kuolannut pakkomielteisesti Rachelin perään ja on mustasukkainen tämän miespuolisista kavereista, ja se esitetään jonkinlaisena rakkauden ideaalina. Kun he eroavat, he yrittävät vuosien ajan tuhota toistensa uudet suhteet.”
Yläasteella Mykkänen alkoi ensimmäistä kertaa virallisesti seurustella. Kaikki oli ihanaa, kunnes suhde alkoi osoittaa vakiintumisen merkkejä. Silloin Mykkänen tunsi joutuneensa vankilaan. Lämpö tyttöystävää kohtaan katosi, ja mielen täyttivät synkät ajatukset.
Mykkänen alkoi kiinnittää pakonomaisesti huomiota häiritseviin yksityiskohtiin tyttöystävän puheissa, ulkonäössä ja pukeutumisessa.
”Mieleni toimi kuin rikkinäinen kamera, joka juuttui lähikuvaan eikä pystynyt palaamaan kokonaiskuvaan.”
Jälkikäteen Mykkänen on miettinyt, oliko kyse jonkinlaisesta puolustusmekanismista.
”Olin ajatellut, etten kelpaisi toiselle rumimpine ajatuksineni. Ihan kuin mieleni olisi todistellut uskomustani suurentelemalla juuri niitä ajatuksia, jollaisia ei olisi saanut olla.”
Sama kaava toistui Mykkäsen myöhemmissäkin romanttisissa suhteissa. Aito läheisyys laukaisi ahdistuksen, joka sai pakkoajatusten muodon.
”Ahdistus tuntui kylmänä möykkynä rinnassa. Joskus hakkasin rintaani, jotta möykky hajoaisi.”
Kriittisiin ajatuksiin liittyi myös tarve tunnustaa ne kumppanille.
”Intiimissä suhteessa on niin voimakas yhteys, että tunnen rajojen vuotavan. Ajattelen, että jos en kerro ajatuksiani, valehtelen.”
Yltiörehellisyys satutti kumppaneita. Oli erottava.
Vuosien mittaan Mykkänen yritti sanallistaa kokemuksiaan eri tavoin. Hän selvästi kärsi sitoutumiskammosta. Ehkä hänellä oli myös kunnon pojan syndrooma ja pakonomaista pyhimyskäyttäytymistä.
Seitsemän vuotta sitten Mykkänen luki pakko-oireisen häiriön muodosta, joka liittyy romanttisiin suhteisiin.
Pakko-oireisesta häiriöstä (obsessive-compulsive disorder, OCD) kärsivällä on pakkomielteisiä ajatuksia, jotka aiheuttavat voimakasta ahdistusta. ROCD:ssä (relationship obsessive-compulsive disorder) pakkomielteiset ajatukset voivat kohdistua kumppaniin tai suhteen laatuun.
”Lukemalla ROCD:sta ymmärsin, mistä ahdistusoireilussani on kyse. Vihdoin tunsin tulleeni nähdyksi.”
Myöhemmin Mykkänen sai psykiatrilta ihmissuhteita koskevan pakko-oireisen häiriön diagnoosin. Hän myös oppi, että pakko-oireisuuteen liittyy huono epävarmuuden sietokyky. Ahdistusta aiheuttavista asioista on saatava heti varmuus.
”Silloin ymmärsin, miksi minusta tuntuu, että suhteen ja kumppanin pitää olla tismalleen oikeanlainen tai kaikki on tuhoon tuomittua. En kestä epävarmuutta varsinkaan rakkausasioissa. Niihin liittyvä hormonimysky lamaa hermostoni ja vie viimeisenkin tunteen hallinnasta.”
Mykkäsellä on haastattelussa mukana dharmajoogaohjaaja Keila Shaheenin Varjotyön kirja, bestseller ja Tiktok-hitti.
”En yleensä innostu selfhelpistä, mutta tämä voisi ehkä auttaa tutustumaan mielen kätkeyttyihin puoliin ja tuomaan pahaksi leimaamiani ajatuksia ja tunteita valoon.”
Mykkäsellä on ollut varjojensa kanssa tekemistä. Hän omaksui jo lapsena ahtaan käsityksen kristinuskosta ja ajatteli Jeesuksen ja Jumalan vahtivan jokaista elettään.
”Kotini ei ollut mitenkään erityisen uskonnollinen, mutta herkkänä ihmisenä olin virittynyt nappaamaan uskontotunneilta ja muualta signaaleja siitä, mitä ei ole hyvä tehdä. Minulle on aina ollut tärkeää toimia oikein.”
Ekaluokalla kaveri kerran ruokarukouksen aikana sanoi, että Mykkäsen peukalot olivat väärässä asennossa.
”Hätäännyin, olivatko rukoukseni menneet perille.”
Mykkäsellä oli ollut tapana rukoilla anteeksiantoa pienistäkin virheistä. Yksi oli ollut se, että hän oli eräänä päivänä kokeeksi näyttänyt keskisormea metsän suuntaan. Mielen valtasi kauhu: ehkä äidin työpaikka oli juuri siinä suunnassa. Mitä jos hän näytti keskisormea äidille?
Jumalan ja helvetin pelko hellitti noin kuusitoistavuotiaana, ja Mykkänen alkoi rakentaa maailmankuvaa tieteen, taiteen ja moraalifilosofian aineksista.
”Tilaa avautui omalle pohdinnalle ja ajatukselle, että suuret kysymykset voivat jäädä avoimiksi.”
Länsimaissa romanttinen rakkaus on ottanut uskonnon paikan, väittää ruotsalaisen sarjakuvataiteilijan Liv Strömquistin kirja Prinssi Charlesin tunne.
Mykkänen luki kirjan jokunen vuosi sitten ja tajusi, että hänen ajatteluunsa oli jäänyt uskonnollisuuden jäänteitä. Hän oli länsimaisen rakkaususkonnon uhri!
”Pakkomielteeni ovat kanavoituneet romanttisiin suhteisiin osittain siksi, että niiden merkitystä korostetaan kulttuurissamme niin valtavasti. Olen uskonut Siihen Oikeaan kuten aiemmin Jumalaan, vaikka tietoisella tasolla olen pitänyt monia romanttisia uskomuksia satuina.”
Mykkänen alkoi kyseenalaistaa käsitystä yhden suhteen autuaaksitekevyydestä. Hän iloitsee siitä, että keskustelu suhdemuotojen moninaisuudesta ja eettisestä monisuhteisuudesta on Suomessakin lisääntynyt.
Ahaa-elämyksiä tarjosi myös Mirja Hämäläisen tietokirja Avoimet suhteet. Siitä Mykkänen oppi, että ihmissuhdeanarkismi tarkoittaa vapautta määritellä omat ihmissuhteet ilman kulttuuristen odotusten painolastia.
Soolomonisuhteiset taas ovat oman itsensä ensisijaisia kumppaneita, ja heistä monilla on pitkäkestoisia rakkaussuhteita useisiin ihmisiin.
”Oli hienoa löytää tällaisia käsitteitä rakkaususkonnon sanaston rinnalle. Puhun joskus itsestäni ihmissuhdeanarkistina, soolopolyamorikkona ja itseni kumppanina, vaikka nämä käsitteet ovat minulle vain työkaluja.”
Psykiatrian, psykoanalyysin, sosiologian ja kulttuurihistorian viitekehyksiin tutustuminen on auttanut Mykkästä tekemään itseään itselleen näkyväksi.
”En koe löytäneeni lopullista totuutta itsestäni tai ongelmistani, mutta nämä tulkintamallit ovat toimineet lamppuina, joista jokainen on lisännyt valoa.”
Mosaiikki, Mykkänen kuvailee ihmissuhdeverkostoaan. Hän jakaa ystäviensä kanssa asioita, joita moni saa parisuhteesta. Hän asuu yksin, mutta entinen kumppani, nykyinen bestis, asuu perheensä kanssa seinänaapurissa.
”On ihanaa, kun heimo on lähellä. Olen tajunnut, että ei sitoutuminen ole minulle ongelma, vaan se, kehen ja miten sitoudun.”
Eksän esikoinen on Mykkäsen kummityttö ja kyläilee Mykkäsellä. Viikonloppuisin Mykkänen syö perheen luona usein aamiaista ja viettää aikaa heidän kanssaan puistoissa. Yhteiset ruotsinristeilyt ovat jo perinne.
Mykkäsellä on myös kaksi muuta kummilasta.
”Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun saan olla läheinen lasten elämässä ja palata sitten omaan tukikohtaani.”
Erään toisessa kaupungissa asuvan ystävänsä kanssa Mykkäsellä on useampana iltana viikossa yhteinen televisionkatselusessio. He sopivat ajan, jona katsovat yhtä aikaa lempisarjojaan ja juttelevat samalla Whatsappin kautta.
Romanttista rakkautta Mykkänen pelkää edelleen.
”Minulla on joskus kevyitä tapailusuhteita mutta olen varovainen, ahdistuksen vaara kurkkii aina romanttisissa suhteissa. En halua altistaa itseäni enkä toista sille ja tippua taas syvään päätyyn.”
Seksuaalisuuttaan Mykkänen toteuttaa muun muassa aikuisviihdettä kuluttamalla.
”Vaikka pornoon liittyy eettisiä ongelmia, minulle se on enimmäkseen ollut iloinen ja vapauttavakin asia. On hienoa, että esimerkiksi Onlyfansin kautta sitä voi saada tavalla, joka tapahtuu tekijän ehdoilla. Sekin on kivaa, että tekijään voi saada aidon tuntuisen yhteyden.”
Toisinaan Mykkänen haaveilee – yllätys, yllätys – vakituisesta seurustelusuhteesta.
Ei kuitenkaan millaisesta tahansa.
”Joskus ajattelen, että olisi kiva olla kakkospoikaystävä vakisuhteessa olevalle naiselle. Minä olen ensisijaisesti suhteessa itseeni, ja jos toisella olisi ykköskumppani, toiveet läheisyyden asteesta voisivat käydä yksiin.”