Kansalaiset, medborgare

Uusi kollega pahoitteli etukäteen hirveästi asunnon sijaintia. Alue olisi meluisa, hiukan levoton.

Nikhil Sivadas oli rekrytoitu Suomeen etänä. Viestintätoimistoon tarvittiin Aasian taloutta tunteva journalismin osaaja. Sellainen, joka taitaisi niin tekstin kuin videonkin editoinnin.

Sivadas oli täysosuma. Hän oli tehnyt Intiassa televisiotoimittajan töitä, erityisalueenaan talous.

Hänellä oli ollut viikko aikaa päättää, lähteäkö Suomeen.

Sivadas oli tuolloin 32-vuotias ja kaivannut jo jonkin aikaa ulkomaille. Hän halusi nähdä maailmaa, saanut työtarjouksetkin Hong Kongista ja Dubaista.

Suomi ei ollut ollut listalla. Hän ei tiennyt koko maasta juuri mitään. Vasta hiukan myöhemmin maailmalla alkoi levitä maine Suomesta maailman onnellisimpana maana.

Sivadas tiesi etukäteen Suomesta vain, että sieltä on kuulemma todella vaikea saada töitä.

Sitten työpaikka ilmestyi hänen eteensä hopealautasella.

Tammikuussa 2017 hän saapui Helsinkiin.

Hän oli kauhulla odottanut, millainen kollegan tarjoama väliaikainen asunto olisi.

Ei laitapuolen kulkijoita ”ihan liikaa ole”, Sivadas muisteli kollegan kuvausta. Hän kuvitteli mielessään New Yorkin pahamaineisimpia katuja. Kallioon saapuessaan häntä jännitti.

Ensimmäisenä iltana uudessa kodissaan hän istui alas. Huoneessa vallitsi täysi hiljaisuus. Sellaista hän ei ollut kokenut koskaan 12 miljoonan asukkaan Mumbaissa.

Hän kuunteli tarkkaan, mutta kuuli vain oman sydämensykkeensä.

Kun Sivadas myöhemmin kävisi lomillaan Intiassa, melu alkaisi tuntua epämukavalta.

Vuosien mittaan Suomi alkaisi tuntua enemmän ja enemmän kodilta. Niin vahvasti, että Sivadas olisi valmis luopumaan Intian kansalaisuudesta kokonaan.

Niin piti tehdä, kun päätös tuli huhtikuussa 2024.

Siitä alkaen Sivadas on ollut Suomen kansalainen.

Petteri Orpon (kok) hallituksen ohjelma julkaistiin kesäkuussa vuonna 2023.

Se näkyi Sivadaksen tuttavapiirissä Suomessa.

Moni huolestui mahdollisuuksistaan elää ja työskennellä Suomessa ulkomaalaisena. Pysyvän oleskeluluvan ehtoihin sekä kansalaisuuslakiin suunniteltiin monia muutoksia.

Sivadas oli opiskellut kieltä aktiivisesti pari vuotta ja oli jo pidempään suunnitellut kansalaisuuden hakemista.

Mutta kun hän lähetti kansalaisuushakemuksensa Maahanmuuttovirasto Migriin lokakuussa, hän varautui odottamaan päätöstä pitkään.

Hakemuksia kun tehtiin tuolloin poik­keuk­sellisen paljon. Tiedettiin, että jos hakemuksen lähettää ennen uusien lakien voimaantuloa, se käsitellään aiempien lakien mukaisesti.

Samassa kuussa sisäministeri Mari Rantanen (ps) puhui mediatilaisuudessa. Hän kertoi, että nyt oli päätetty tehdä ”isommat muutokset”.

Kiristykset kansalaisuuden saamisen ehtoihin tehtäisiin kolmessa vaiheessa.

Ensin pidennettäisiin kansalaisuuden saamiseksi vaadittavaa asumisaikaa, viidestä vuodesta kahdeksaan.

Sitten tiukennettaisiin vaatimuksia nuhteettomuudesta ja toimeentulosta. Laillinen tulonlähde oli pitänyt aiemminkin todistaa osoittaakseen, ettei elätä itseään rikollisin keinoin. Ennen tuloiksi hyväksyttiin kuitenkin myös työttömyysetuus tai toimeentulotuki.

Kolmantena suunniteltiin kansalaisuuskoetta.

Muutamaa kuukautta aiemmin muutoksia oli perusteltu hallitusohjelmassa näin: ”Tavoitteena on kannustaa kotoutumiseen ja antaa näkymä tulevaisuudesta suomalaisessa yhteiskunnassa.”

Rantanen jatkoi hallituksen linjaa mediatilaisuudessa.

”Suomen kansalaisuus on palkinto onnistuneesta kotoutumisesta.”

On perjantai-iltapäivä kesäkuun alussa. Hazha Sabah Mustafa juo kahvia maidolla kauppakeskuksessa Raisiossa.

Tänään alkaa Eid-juhla, jota 34-vuotias­ Mustafa juhlii ystäviensä ja perheensä kanssa neljän päivän ajan.

Tänä vuonna hänellä on ollut muutakin aihetta juhlaan. Keväällä hänelle myönnettiin Suomen kansalaisuus.

Odottaminen oli piinallista. Mustafa oli tehnyt hakemuksen jo vuonna 2022 ja joutui odottamaan kolmatta vuotta.

Hän oli kuullut, että aiemmin päätökset olivat tulleet nopeammin. Eikä hän tiennyt, miksi juuri hänen kohdallaan kestää.

Hän oli läpäissyt kielikokeen jo keväällä 2022 ja opiskellut suomea sitä ennen pitkään.

Alkuun päätoimisesti saavuttuaan maahan 2016. Sittemmin iltaisin kursseilla ja kotona.

Nyt kieli on niin sujuva, että haastattelun voi hyvin antaa suomeksi.

Mustafa on huomannut, että suomalaiset ovat usein hyvin kilttejä, varsinkin kun he kuulevat, että hän puhuu suomea.

Lopulta kansalaisuuden saaminen tuntui hänestä nimenomaan palkinnolta. Tunnustukselta suomen kielen oppimisesta siitä huolimatta, että se oli vaikeaa ja aikaa vievää.

Ja palkinnolta kouluttautumisesta. Mustafa oli suorittanut rakennusalan opinnot jo Kurdistanissa, mutta tutkintoa ei hyväksytty Suomessa. Hän opiskeli uudelleen rakennusalalle, mutta huomasi nopeasti, ettei töitä löytynyt. Sitten hän kouluttautui oppisopimuksella lähihoitajaksi ja on tyytyväinen valintaansa. Sosiaalinen työ sopii hänen luonteelleen.

Mustafalle kielen oppiminen tuntui avaimelta kaikkiin oviin. Mutta silti on ollut vaikea saada suomalaisia ystäviä. Ystävät ovat enimmäkseen muita maahanmuuttajia.

Lapsilla on helpompaa. He leikkivät niin suomalaisten kuin maahanmuuttajavanhempien lasten kanssa. Mustafa haluaa, että lapset näkevät mahdollisimman monia kulttuureita. Oppivat ymmärtämään kulttuurien erilaisuutta mutta ihmisten samanlaisuutta.

Hän on laittanut lapsensa varhain päiväkotiin, koska tietää, miten hyvää varhaiskasvatus Suomessa on, ja kannustaa aina muitakin maahanmuuttajaäitejä samaan.

Mustafalle tärkeintä on mahdollistaa rauhallinen elämä lapsilleen ja koko perheelle. Hyvinvointia, terveyttä, ehkä vielä joskus oma talo.

Mutta rauhallinen elämä ei todellakaan tullut helpolla, hän sanoo.

Sen saavuttaakseen piti sietää epävarmuutta ja nähdä valtavasti vaivaa.

Vuonna 2011 kansalaisuuden saamiseksi vaadittua asumisaikaa lyhennettiin kuudesta vuodesta viiteen. Samalla lisättiin etu kielitaidosta: tyydyttävän kielitaidon osaavalle riitti neljän vuoden asumisaika.

Lakiesityksen tavoitteena oli edistää ”Suomessa pysyvästi asuvien ulkomaalaisten yhteiskunnallista yhteenkuuluvuutta”.

Ajateltiin, että kansalaisuuden saamisella on merkitystä ”osana henkilön kotoutumisprosessin tukemista”.

Sellaista lähestymistapaa kutsutaan tutkimuksessa argumentaatioksi, jossa kansalaisuus hahmotetaan katalyyttinä. Ajatellaan, että kansalaisena on helpompi osallistua yhteiskuntaan ja pärjätä työmarkkinoilla.

Ja sitten on näkemys kansalaisuudesta palkintona. Ajatellaan, että yksilön täytyy ensin kotoutua osoittaakseen kelpoisuutensa. Siten kotoutumiseen voidaan kannustaa vaatimalla esimerkiksi kieli- ja kansalaisuuskokeita, jotka läpäis­tyään voi saavuttaa kansalaisuuden.

Tutkimuksesta löytyy paljon näyttöä katalyyttiargumentin tueksi, sanoo ekonomisti Christina Gathmann Luxemburgin sosioekonomisen tutkimuksen instituutista (LISER).

Pari vuotta sitten hän teki yhdessä kollegansa kanssa laajan katsauksen siitä, miten kansalaisuuden saamisen nopeus vaikuttaa maahanmuuttajaan. He tarkastelivat tutkimuksia, joissa oli vertailtu tilanteita ennen ja jälkeen erilaisten lakiuudistusten.

Tulokset olivat selviä: nopeampi kansalaisuuden saaminen edistää yleensä niin taloudellista, koulutuksellista, poliittista kuin sosiaalistakin kotoutumista.

Gathmann kollegoineen huomasi, että kansalaisuuden saaminen lisää paikallisten ja maahanmuuttajien välistä lähentymistä ja kohentaa maahanmuuttajan asemaa uudessa kotimaassa. Se vaikuttaa maahanmuuttajan sosiaaliseen kotoutumiseen: kansalaisaktiivisuuteen, median kulutukseen ja kokemuksiin syrjinnästä.

Erityisen selkeä vaikutus näkyi naisten kohdalla, kertoivat tutkimustulokset Saksasta. Nopeampi kansalaisuuden saaminen edisti heidän työllisyyttään, nosti äidiksi tulemisen ikää ja vähensi sekä lapsien määrää että riippuvuutta puolison taloudellisesta ja sosiaalisesta asemasta.

Katalyyttivaikutus oli selvä.

”Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö onnistuneesta kotoutumisesta tulisi palkita”, Gathmann sanoo.

Hänestä kumpaakaan argumenttia ei tulisi viedä äärimmäisyyksiin. Mutta kultaisen keskitien löytäminen ei ole niin yksinkertaista.

Liian tiukoilla ehdoilla on kuitenkin selkeitä vaikutuksia paitsi yksilöön myös yhteiskuntaan ja sen talouteen, Gathmann sanoo.

Se on huomattu esimerkiksi Saksassa. Siellä kansalaisuuden saamisen ehtoja helpotettiin entisestään viime vuonna. Yhtenä tavoitteena oli osaavan työvoiman houkutteleminen ja pitäminen maassa.

Petteri Orpon hallitus perustelee muutoksia muun muassa kansainvälisellä trendillä: muuallakin Euroopassa kiristetään kansalaisuuden ehtoja.

Ajattelun muutos näkyy Euroopassa laajemmin, sanoo myös post doc -tutkija Nina Carlsson Uppsalan yliopistosta. Hän toimii lisäksi vierailevana erikoistutkijana Siirtolaisuusinstituutissa Suomessa.

Monin paikoin on siirrytty pois ajattelusta, jossa pohdittaisiin, millaisia sosiaalisia oikeuksia ihminen tarvitsee ollakseen hyvä kansalainen, Carlsson sanoo.

Sen sijaan on ajettu läpi politiikkaa, jossa yksilön täytyy todistaa oma pätevyytensä. Tulotaso, kielitaito ja kansalaisuuskokeen läpäisy. Yksi syy muutokselle on kritiikki monikulttuurisuuspolitiikkaa kohtaan, jonka lähtökohtana on yhteiskunnan monimuotoisuuden huomioiminen.

Toisaalta monissa maissa ajattelutavat elävät rinnakkain. Carlsson nostaa esimerkiksi Ruotsin, jossa on ollut pitkään vahva monikulttuurisuuspolitiikka.

Nyt lainsäädäntöä on Ruotsissakin kiristetty, mutta vanhat käytännöt säilyvät rinnalla. Esimerkiksi oman äidinkielen opetusta tarjotaan edelleen myös lapsille, joilla on kotikielenä muitakin kieliä kuin ruotsi.

”Uudet kiristykset ovat ennen kaikkea tapa viestiä äänestäjille: olemme tiukkoja, kun vaadimme kansalaisuuden hakijoilta paljon.”

Samaa ilmiötä on havaittavissa myös Suomen lakiuudistuksissa.

Kun ensimmäinen osa Orpon hallituksen tekemistä muutoksista astui voimaan syksyllä 2024, tiedotteessa kerrottiin: ”Vaadittu asumisaika on jatkossa yleisesti kahdeksan vuotta.”

Sitten mainittiin poikkeuksesta: jos hallitsee tyydyttävän kielitaidon, voi kansalaisuuden saada jo viiden vuoden asumisajan jälkeen.

Se vain, ettei kyse ole varsinaisesti poikkeuksesta. Suomen kansalaisuuden ehtona kun on joka tapauksessa kielitaidon osoittaminen.

Vapautuksen kielitaidosta voi saada vain erityisluvalla. Siitä voidaan poiketa esimerkiksi, jos hakija on yli 65-vuotias, ei voi oppia kieltä terveydentilansa takia tai on saapunut Suomeen luku- ja kirjoitustaidottomana aikuisena.

Todellisuudessa kahdeksan vuoden asumisaika koskee ainoastaan poikkeusluvan saaneita. Kielitaidon hallitseville muutos asumisaikaan on vain kiristys neljästä vuodesta viiteen.

”Viestiä tiukennuksista on käytetty Suomessakin äänestäjien kosiskeluun”, Carlsson sanoo.

Julkaisu sai tykkäyksiä, reilusti yli tuhat.

Hang Le kertoi siinä ilouutisen, englanniksi. Tänä kesänä sain Suomen kansalaisuuden!

Siitä tuli hänen suosituin Linkedin-julkaisunsa. Tuntemattomat ihmiset tulivat onnittelemaan, ja tietysti tutut.

Mukana oli linkki Len blogiin. Siellä hän kertoo paitsi kansalaisuuden hakemisesta myös muista kokemuksistaan Suomessa opiskelusta ja työskentelystä.

”Kuinka pääsin suomen kielikokeesta läpi ensi yrittämällä”

”Kuinka löysin harjoittelupaikkoja ulkomaalaisena opiskelijana Suomessa”

”Kuinka vanhempani pääsivät vierailemaan Suomessa: opas vierailevien vanhempien ja ystävien viisumihakemukseen”

Le toivoo bloginsa auttavan muita, jotka ovat samanlaisissa tilanteissa.

Itsekin hän päätyi Suomeen ystävän vinkkien avulla.

Syksyllä 2016 Le oli aloittanut opinnot korkeakoulussa Ho Chi Minhin kaupungissa, tuttavallisemmin Saigonissa. Yhdeksän miljoonan asukkaan suurkaupunki oli ahdistavan kiireinen ja sotkuinen. Sadekaudella piti joskus kahlata likavedessä polvia myöten, jos halusi päästä liikkumaan.

Se oli vietnamilaisessa pikkukylässä kasvaneelle Lelle epämiellyttävä kokemus. Hän oli käynyt lukionsa kyllä kaupungissa, mutta Da Lat oli pienempi, asukasluvultaan noin Turun kokoinen kaupunki.

Mikset tulisi Suomeen, lukiokaveri viestitti. Hän oli muuttanut Vietnamista Seinäjoelle opiskelemaan.

Le innostui ajatuksesta.

Sitten tulikin kiire. Syyslukukaudesta 2017 alkaen EU:n ulkopuoliset uudet opiskelijat joutuisivat maksamaan Suomessa lukukausimaksuja. Jos ehtisi aloittaa opintonsa ennen sitä, saisi tehdä tutkintonsa ilmaiseksi.

Syksyllä 2016 Le haki kahteen suomalaiseen ammattikorkeakouluun, joissa oli vielä haku avoinna kevätlukukaudella alkavaan koulutusohjelmaan.

Helmikuun alussa hän seisoikin jo lentokentällä Kokkolassa.

Myöhään yöllä lentokentällä oli vain pari muuta matkustajaa. Le ei ollut ajatellut, että missään voisi olla niin hiljaista lentokenttää.

Hän oli täyttämässä pian 19 vuotta, eikä ollut koskaan aiemmin käynyt ulkomailla.

Aamuisin Kokkolassa piti kävellä ammattikorkeakoululle pi­meässä, katsella tähtiä taivaalla.

Vapaa-ajalla ei löytynyt juuri tekemistä. Le kävi vietnamilaisten opiskelukavereidensa kanssa supermarketeissa iltaisin ostamassa punalaputettua lihaa.

Hän oli kuullut, että Suomessa voisi olla yksinäistä ja surullistakin. Mutta ei hän ihan tällaista odottanut.

Seuraavana vuonna Le sai siirtyä jatkamaan informaatioteknologian opintojaan Turkuun. Siellä oli enemmän kansainvälisiä opiskelijoita ja helpompi pärjätä englannilla. Oli erilaisia start up -tapahtumia ja yhteisöllisiä hackathoneja, joissa innovoidaan porukassa ohjelmistokehitystä.

Kun Le sai ensimmäisen harjoittelupaikkansa Helsingistä, se tuntui ihmeeltä. Koko opiskeluajan hän oli kitkutellut niin pienellä budjetilla kuin mahdollista. Joka kerta rahaa käyttäessä oli huono omatunto, koska hän eli perheensä tuella.

Nyt hän sai palkkaa. Harjoittelun jälkeen Le sai jatkaa töitä samassa firmassa. Elintaso alkoi kohota. Tuntui upealta käydä kerran viikossa sushilla.

Tuli pandemia, ja Le jatkoi työntekoa. Vapaa-ajallaan hän kiersi poikaystävänsä kanssa ulkoilukohteita Helsingissä.

Vähitellen Suomi alkoi tuntua paikalta, jossa voisi viihtyä pidempäänkin.

Le oli opiskellut suomen alkeita jo aiemmin, hyvällä menestyksellä. Mutta kun oli pitänyt siirtyä seuraavalle tasolle, kaikesta oli tullut paljon monimutkaisempaa. Se turhautti, ja kurssi jäi kesken.

Syksyllä 2021 Le päätti aloittaa kieliopinnot uudelleen.

Se oli kamala syksy hänen elämässään. Le sai tiedon läheisen yllättävästä kuolemasta. Pandemian vuoksi matkustamista oli rajoitettu, eikä Le päässyt edes hautajaisiin Vietnamiin.

Surun keskellä hän sisuuntui. Jos kerran oli jumissa Suomessa, oli päätettävä kuulua Suomeen.

Seuraavana syksynä hän läpäisi kielitestin. Kansalaisuus myönnettiin kesällä 2023.

Len vanhemmat sattuivat olemaan juuri silloin ensimmäistä kertaa vierailulla Suomessa.

Vanhempienkin oli helppo juhlia kevyin mielin. Len tapauksessa kun ei tarvinnut luopua aiemmasta kansalaisuudesta. Sekä Vietnam että Suomi sallivat kaksoiskansalaisuuden.

Koko perhe lähti Helsingin keskustaan. Juhlapäivän kunniaksi Len oli päästävä vietnamilaiseen ravintolaan syömään lempiruokaansa, liha-nuudelikeitto Bun Bo Hueta.

Kansainvälisessä vertailussa Suomen kotouttamispolitiikka on ollut vahvaa.

Viiden vuoden välein julkaistava Mipex-tutkimusraportti vertaa 52 maan politiikkatoimia maahanmuuttajien kotouttamisen edistämiseksi. Mukana ovat kaikki EU-maat, muita eurooppalaisia maita sekä useita maita niin Aasiasta, Pohjois- ja Etelä-Amerikasta kuin Oseaniastakin.

Vuonna 2019 kerätyn tiedon perusteella Suomi sijoittui neljänneksi. Syrjimättömyydessä, pysyvän oleskeluluvan saamisessa ja poliittisessa osallistumisessa peräti ykkössijalle.

Kansalaisuuden saamisessa sija oli kahdestoista. Ohi menivät niin Yhdysvallat, Ruotsi kuin Irlantikin.

Uusi vertailu julkaistaan loppuvuonna, ja on vaikea arvioida sijoitusten muuttumista. Suomi tekee tiukennuksia, mutta niin tekee moni muukin maa.

Loppujen lopuksi voitaisiin kuitenkin sanoa, etteivät Suomen kansalaisuuslakiin tehtävät muutokset ole niin suuria kuin miltä ensisilmäyksellä näyttää.

Vaikutukset kuitenkin voimistuvat, kun samaan aikaan kiristetään pysyvän oleskeluluvan saamisen ehtoja.

”Käytännössä Suomessa pitkäaikaisesti asuvien maahanmuuttajien kokema epävarmuus pitkittyy merkittävästi”, sanoo erikoistutkija Erna Bodström Siirtolaisuusinstituutista.

Bodström pitää joitakin lakiuudistuksen yksityiskohtia erityisen eriarvoistavina.

Sellainen on esimerkiksi tiukennus toimeentulovaatimuksen ehtoihin, joiden mukaan työttömyys- ja toimeentulotukeen turvautumista rajataan.

”Työn saaminen ei ole pelkästään itsestä kiinni. Tämä eriarvoistaa niitä, jotka syystä tai toisesta eivät onnistu saamaan pitkäaikaisia töitä.”

Bodström huomauttaa, että kansalaisuuslain uudistuksessa on erityisesti yksi ryhmä, jolle vaikutukset tulevat olemaan erityisen suuria.

Aiemmin vaadittuun asumisaikaan laskettiin ne vuodet, jotka kuluivat turvapaikkaprosessissa. Nyt laskeminen alkaa vasta turvapaikan saamisesta. Myönteisen turvapaikkapäätöksen saaminen voi usein kestää yli vuoden, pisimmillään useita vuosia. Suomen Pakolaisapu on kritisoinut, että uudistus rankaisee pakolaista Migrin pitkistä käsittelyajoista.

”Muutos kohdistuu raskaimmin turvapaikanhakijoihin, ja on siksi aika syrjivä”, Bodström sanoo.

Kun uudet lait astuvat voimaan, seuraukset näkyvät todennäköisesti luvuissa.

Suomeen saadaan aiempaa vähemmän uusia kansalaisia.

Nikhil Sivadakselta kysytään usein, kannattaako Suomeen tulla. Moni ulkomailla vaikuttaa kiinnostuneen pienestä Pohjoismaasta, jossa asuu maailman onnellisin kansa.

Sivadaksen vastaus on useimmiten: ei kannata.

Työtilanne on niin heikko. Ja nykyisin se on vielä heikompi kuin hänen saapuessaan maahan.

Lisäksi työperusteisen oleskeluluvan ehdot ovat muuttuneet kesäkuussa. Työttömäksi jäävällä on asemansa mukaan kolme tai kuusi kuukautta aikaa löytää uusi työ. Muuten lupa perutaan.

Jatkossa työttömyys voi vaikuttaa myös pysyvän oleskeluluvan tai kansalaisuuden saamiseen.

Hän itse sanoo olleensa onnekas, kun on saanut työskennellä monien suurten suomalaisyritysten kanssa.

Mutta harvoilla aloilla pärjää kokonaan englannilla, hän sanoo kyselijöille. Pitäisi olla valmis opettelemaan kieli todella hyväksi.

Sivadakselle kielivalinta oli lopulta ruotsi. Syyt olivat käytännöllisiä. Hän työskenteli ruotsalaisen firman Suomen-toimipisteessä, ja lähin pomokin oli suomenruotsalainen. Lisäksi ruotsin kielikursseja tuntui olevan helpommin tarjolla.

Vuosien aikana Sivadas on kokenut suomalaistuvansa monella tapaa. Hän viettää yhä enemmän aikaa luonnossa ja noudattaa suomalaisia työaikoja. Enää hän ei tee töitä iltaisin tai viikonloppuisin, vaikka alkuun kummastelikin tapaa. Nyt hän ihmettelee, miksei muualla maailmassa ole näin tervettä työkulttuuria.

Kansalaisuuden saaminen vahvisti hänen tunnettaan Suomeen kuulumisesta. Se oli kuin leima identiteettiin, hän sanoo.

Sivadas tietää olevansa monen mielestä ”hyvä maahanmuuttaja”. Sellainen, joita nykyinen hallitus tänne toivoisi. Hän tienaa hyvin, maksaa veroja Suomeen ja on sittemmin perustanut oman yrityksenkin.

Sivadas ei kuitenkaan halua, että tulijoita luokitellaan hyviksi ja huonoiksi. Hän itse kokee olleensa ennen kaikkea etuoikeutettu sen suhteen, kuinka hyvin kaikki on järjestynyt.

Moni suomalainen ei ymmärrä, miten kovan työn tänne muuttavat tekevät, Sivadas sanoo. He valitsevat Suomen, näkevät paljon vaivaa oppiakseen uuden maan kulttuurin ja kielen. Jos he kohtaavat täällä valtavasti esteitä, he alkavat epäillä valintaansa.

Sivadas pitää Suomessa siitä, ettei polarisaatio ole mennyt vielä aivan liian pitkälle. Yhteiskuntaan luotetaan, ja ihmisillä on ymmärrystä olla lankeamatta pahimpiin olkiukkoihin.

Se olisikin seuraava askel osallistua yhteiskuntaan: politiikka.

Hän haluaisi antaa maalle takaisin, kun on itse saanut niin paljon.