Israel!
Palestiina!
Toimittaja Ruben Stiller osallistui keskusteluun ”ihan helvetinmoisella tunteella”. Kansanedustaja Anna Kontula maltillisemmin, mutta törkypostia tuli silti. Miksi tämä on niin mahdoton aihe?
Ruben Stillerin isän nimi oli Hirsch. Nummella jokainen tunsi hänet. Nummi oli pieni kunta Uudellamaalla ja Hirsch oli hammaslääkäri, joten kaikki kävivät hänen vastaanotollaan. 1960-luvulla Hirsch käytti poljettavaa poraa ja tupakoi klinikalla.
Tosin siihen aikaan tupakoitiin linja-autossakin.
Hirsch oli juutalainen, ja kun Ruben syntyi kesällä 1961, hänestäkin tuli juutalainen. Hänet ympärileikattiin kahdeksan päivän ikäisenä. Se oli tärkeää isälle mutta myös äidille. Terttu oli kristitty eteläpohjalainen, ja hänestä juutalaisuus oli fiiniä.
Isä oli maallistunut eikä paljon puhunut uskonnostaan. Hän oli muutenkin vähäpuheinen mies.
Pari asiaa hän kuitenkin neuvoi.
Kun ovelle tuli Jehovan todistajia, piti olla kohtelias ja ostaa nopeasti julkaisut. Muuten seurasi käännytystä, ja juutalaisille lähetystyö oli vierasta.
Ja kun elokuvissa tuli lopputekstien aika, isä opetti, mitkä olivat juutalaisia nimiä. Usein hän luki niitä tv-ruudusta pojilleen, Rubenille ja Kajlle.
Toisinaan he kyllä kävivät synagogassa. Ajoivat Nummelta Helsingin Kamppiin esimerkiksi jom kippurina eli syksyn suurena sovituspäivänä.
Silloin juutalaiset pyytävät toisiltaan anteeksi tahallisia ja tahattomia syntejään. Paastoavat ja rukoilevat kuolleiden puolesta.
Stiller oppi, että synagogassa oli erilaista kuin Nummen kirkossa, jossa koulun kanssa käytiin. Synagogassa käsiä ei pantu ristiin, kun rukoiltiin, eikä penkissä istuttu hiljaa. Myöhemmin hän on muistellut, miten hälinä yltyi välillä niin, että rabbi huusi shhh ja kohta muutkin huusivat shhh ja vähäksi aikaa tuli hiljaista. Kunnes kohta taas hälistiin ja kerrottiin vitsejä.
Kovin paljon Stiller ei ymmärtänyt, sillä rabbi puhui hepreaa ja seurakuntalaiset pääosin ruotsia. Isäkin puhui ruotsia, sillä se oli hänen äidinkielensä. Stiller osasi vain suomea.
Joskus hän kuvitteli, että ruotsi on juutalaisten kieli. Jos ymmärtäisi sitä, ymmärtäisi tapoja ja oppeja.
Mutta niitä hän opiskeli kunnolla vasta 1980-luvulla. Sitten kun pääsi valtiotieteelliseen tiedekuntaan, muutti Helsinkiin ja alkoi lukea kiivaasti Euroopan juutalaisten historiaa.
Nyt Stiller on 62-vuotias ja tekee työkseen radio-ohjelmia. Hän on naimisissa juutalaisen naisen kanssa.
Vieläkään hän ei ole erityisen uskonnollinen. Hän ei noudata Tooran säädöksiä eikä välttämättä ole moraalisena esimerkkinä muille, kuten juutalaisen kuuluisi.
Hän on sanonut, että katsoo ”uskonnollista juutalaisuutta sivusta”.
Silti on joitain asioita, joissa hän on ”ehdottomasti juutalainen”.
Yksi sellainen on Israel.
Stiller on ehdottomasti juutalainen silloin, kun Suomessa kritisoidaan ankarasti Israelia.
”Ovatko kaikki Israelin näkökulmaa ymmärtävät ’apartheidin’ ja ’kansanmurhan’ puolella?”
”Olemmeko me ’lasten tappajia’?”
”Mistä tämä vihasi Israelia kohtaan oikein kumpuaa?”
”Hieman ihmettelen…”
”Turha luulla, että juutalaiset suostuvat murhattaviksi.”
”Toistan sen minkä olen sanonut aikaisemmin. Me juutalaiset emme suostu murhattaviksi.”
Olikohan se ihan fiksua, Stiller pohtii. ”Oon välillä miettinyt, että ei… mutta ajattelen niin kuin aina: tulipahan tehtyä.”
Hän ei ollut osallistunut Twitter-keskusteluihin moneen vuoteen. Saati julkaissut päivityksiä itse. Viestipalvelun nimikin oli muuttunut, Twitteristä oli tullut X.
Mutta lauantaina, lokakuun 7. päivänä ”tunne iski päälle”. Uutiset kertoivat, että palestiinalainen äärijärjestö Hamas oli varhain aamulla ampunut raketteja Gazan kaistalta. Se oli tehnyt niin ennenkin, mutta ei koskaan tässä mitassa. Viisituhatta rakettia kahdessakymmenessä minuutissa, Hamas itse ilmoitti.
Tämä yllätti Israelin ja kaikki muutkin. Maan tiedustelupalvelu oli epäonnistunut merkittävästi, sanottiin.
Sinä päivänä Israelin kaupungeissa ja kylissä kuoli 1 400 ihmistä. Noin 200 otettiin panttivangiksi.
”Kun tuli tietoja yksityiskohdista, niin mulle tuli mieleen Einsatzgruppen”, Stiller sanoo. ”Siis mun kuvastossa pään sisällä. Että natsit teki jotain vastaavaa.”
Einsatzgruppen oli joukko toimintaryhmiä, joita Saksan turvallisuuspoliisi perusti toisen maailmansodan aikana. Ne etsivät ja tappoivat itärintaman ”ei-toivottua väestöä”, juutalaisia ja kommunisteja.
”Tuli raivo. Ilman muuta raivo.”
Se alkoi näkyä. Radio-ohjelmissaan Stiller ei rähjännyt aiheesta mutta viestipalvelussa sitäkin enemmän.
Hän suuttui vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle. Tämä oli sanonut, ettei Gazan järkyttävää tilannetta voinut käsitellä, ellei ottanut huomioon Israelin laitonta miehitystä ja siirtokuntia. Sortoa, jonka kansainvälinen yhteisö oli ”antanut jatkua vuosia”.
Stilleristä oli pöyristyttävää, että Honkasalo kommentoi näin ”välittömästi Hamasin joukkomurhan jälkeen”.
Hän vastasi kiivaasti: ”Näyttää siltä, että terrorismi on joillekin vasemmistolaisille hyväksyttävää, jos kohteena on juutalainen.”
”Ovatko sotarikokset hyväksyttävämpiä, jos tekijänä on Hamas?”
Hän arvosteli Lähi-idän tutkimuksen professoria Hannu Juusolaa. Tämä oli todennut, että panttivankien joukossa oli paljon korkeita upseereja.
”Mitä jos kertoisit koko totuuden?” Hänestä Juusola antoi ymmärtää, että Hamas ottaisi panttivangeikseen lähinnä sotilaita, vaikka mukana oli naisia, lapsia ja vanhuksia.
”Kannattaa olla tarkka nyt, koska esiinnyt tieteen kaavussa”, Stiller jatkoi.
Juusolan mielestä Stiller ymmärsi väärin. Oli hyvin tiedossa, että panttivankeina oli myös naisia, lapsia ja vanhuksia. ”Miksi luet kuin piru Raamattua?”
Viestipalvelussa käydään harvoin rakentavaa keskustelua eikä sitä tehty nytkään. Honkasalo ja Stiller sanailivat kitkerästi päiviä. Stiller sanoi, että Honkasalo – ja muut vasemmistopiirien ”solidaarikot” – ajoivat palestiinalaisten asiaa mustavalkoisesti. Honkasalo sanoi, että Stiller levittää hänen kommenteistaan valheellista tietoa.
Stiller ärsyyntyi, lauhtui, hieroi sovintoa ja ärsyyntyi jälleen.
”Sit mä taas laitoin…”
Ketjuihin osallistuivat tietenkin muutkin keskustelijat. Ajoittain oli vaikea hahmottaa, mistä loppujen lopuksi puhuttiin. Puhuttiinko Israelista tai Palestiinasta lainkaan vai pikemminkin juutalaisvihasta yleensä, islamvastaisuudesta, vasemmistosta, oikeistosta, Suomen maahanmuuttopolitiikasta?
Lokakuun lopulla muuan nimimerkki hermostui Stilleriin, kun tämä ei osannut käyttää viestipalvelua oikein.
”Buumer opettele nyt saatana kirjoittaa nämä tajunnanvirrat yhteen samaan ketjuun.”
Stiller otti vastaan.
”Hyvä pointti. Olen ATK-ajan setämies.”
Stiller myöntää, ettei ole tasapuolinen.
Hän on sionisti ja puolustaa täten juutalaisvaltiota. Käytännössä kahta valtiota: itsenäistä Israelia ja itsenäistä Palestiinaa.
Hän ei puolusta siirtokuntia, joita Israel on perustanut palestiinalaisalueille. Ei kannata pääministeri Benjamin Netanjahua, joka on ”väärä mies johtamaan Israelia”, eikä sitä, että uskonnollisten piirien valta kasvaisi.
Mutta hän puolustaa omiaan. Ja kun puolustaa omiaan, on yleensä jollain lailla tekopyhä, hän sanoo. Kiinnittää huomiota tiettyihin asioihin ja sivuuttaa toiset.
Esimerkiksi:
Stiller kiinnittää huomioita tapaan, jolla Israelia arvostellaan. Ei tuomita valtion johtoa vaan tuomitaan sen koko olemassaolo. ”Kysyn, missä kulkee valtion ja sen kansalaisten demonisoinnin raja? Onko sitä ollenkaan olemassa?”
Hän kiinnittää huomiota juutalaisvastaisuuteen, joka näkyy Euroopassa ja joka saa aikaan yleisen ”varautumisen fiiliksen”. ”Pohjoismaissa on jo kaupunki, johon en muuttaisi. Malmö.”
Mitä hän sivuuttaa?
Siinä tekopyhyys juuri näkyy, hän sanoo. ”Tietysti tajuan, että asiat ovat loppujen lopuksi monimutkaisempia kuin minä väitän.”
Anna Kontula istuu kampaajalla Helsingin Kampissa. Marraskuun puolivälin viikko on kiireinen, mutta tässä menee pari tuntia. On hetki aikaa puhua toimittajalle.
Kontula on vasemmistoliiton kansanedustaja. Hän on ollut eduskunnassa kaksitoista vuotta.
Tänään hänen tukkansa leikataan lyhyeksi. Hän on toivonut mallia, joka on naisellinen mutta myös metsäympäristöön sopiva. ”Ei minkään keski-ikäisen kokoomusmuijan näköinen.”
Kontula on harkinnut päätöstä kauan, sillä tukka on ollut pitkä teini-iästä saakka. Paljon nopeammin syntyi aikanaan päätös siitä, lähteäkö aktivistien kanssa Gazaan, hän sanoo.
Tällainen mahdollisuus avautui syksyllä 2019. Kansainvälinen ryhmä aikoi hiipiä Gazan rajalle, rikkoa verkkoaidan ja tunkeutua sisään. Hankkia tällä tavalla huomiota palestiinalaisten asialle.
Tuolloin se oli yleisesti katveessa. Muut konfliktit veivät kaiken huomion.
Kontula ei ollut perehtynyt Israelin ja Palestiinan kysymykseen mitenkään erityisesti. Sen verran kuitenkin, että piti Israelin toimia kohtuuttomina.
Hän ei voinut käsittää, että Suomi tuki niitä. Se osti Israelilta aseita kymmenillä miljoonilla euroilla.
Lokakuussa 2019 hän sai vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä tietopaketin.
”Israel on miehittänyt palestiinalaisalueita vuodesta 1967. Miehityksen erityispiirre on siirtokuntapolitiikka”, siinä sanottiin.
Yli 200 siirtokuntaa Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa, niissä reilut 600 000 israelilaista.
Tämä rikkoi kansainvälistä oikeutta, paperissa huomautettiin. Miehittäjä ei saanut siirtää alueille omaa siviiliväestöään.
Erityisen vakava tilanne oli Gazassa. Sitä Israel oli saartanut yli kymmenen vuotta, siitä asti, kun Hamas oli voittanut parlamenttivaalit ja ottanut vallan. Hamas oli terroristijärjestö, määrittelivät Israel, Yhdysvallat ja EU.
Gazaan ei saanut viedä vapaasti ulkomaisia tuotteita, rakennustarvikkeita tai ruokatavaraa. Rajalla oli aita. Alueella asui melkein kaksi miljoonaa ihmistä. Olot olivat surkeat.
Aktivistiryhmän vetäjä oli sanonut, ettei hanke ollut vaaraton. Israelin armeija valvoi rajaa.
”Oletamme, että armeija ei ammu meitä. Emme kuitenkaan voi taata tätä”, hän oli kirjoittanut salatussa sähköpostiviestissä.
”Tällaista yritystä tunkeutua Gazaan maata pitkin ei ole tehty aikaisemmin.”
Kontula oli vastannut, että oli valmis ottamaan riskin. Oli puhuttu kypäristä ja luotiliiveistä.
Sen hän kuitenkin sanoi, ettei voisi tavata Hamasin edustajia. Jos ryhmä tällaista suunnitteli.
”Tämä hanke jo itsessään menee korkealta yli sen, mihin suomalaiset ovat tottuneet”, Kontula kirjoitti ja selvensi: poliittinen kulttuuri on täällä melko muodollista ja konservatiivista.
”Toimintani tulee aiheuttamaan paheksuntaa.”
Hän sai vastauksen seuraavana päivänä.
”Voidaan varmaan kaikki olla samaa mieltä tuosta hallituksen tapaamisesta.
Terveisin N.”
Siitä on kohta neljä vuotta, kun he sitten lähtivät. Tapasivat Jerusalemissa ja jatkoivat siitä.
Heillä oli auto, varmuuden vuoksi kirjoitetut testamentit ja ohjeet: puskurialueella pitää kävellä, sillä juoksevaa ammutaan todennäköisemmin. Jos ammutaan, ei saa kumartua, etteivät jalkoihin tähdätyt luodit osu päähän.
Kontula ja itävaltalainen Lisa leikkaisivat aidan, muut kolme kuvaisivat. He olivat tehneet suunnitelmia kolme kuukautta.
”Minulle on voitto, jos pääsemme leikkaamaan aidan ennen pidätetyksi tulemista”, Kontula kirjoitti myöhemmin matkakirjaansa. ”Aitaa minä tänne tulin leikkaamaan.”
Jälkeenpäin hän ajatteli, että hanke epäonnistui täysin. Että se oli aivan hyödytön.
Hän ei nimittäin päässyt leikkaamaan aitaa. Ryhmän auto pysäytettiin tiesululla, kun rajalle oli viisitoista minuuttia.
Poliisi oli havainnut, että yhden aktivistin puhelin liikkui alueella. Tällä oli kielto tulla sinne.
Heidät pidätettiin, ja Kontula istui poliisiasemalla kymmenen tuntia. Häntä kuulusteltiin ja kovisteltiinkin, mutta sitten hän pääsi pois.
Kontula sai kuitenkin julkisuutta, kuten oli toivonut. Iltapäivälehdissä kirjoitettiin, Ylessä, Helsingin Sanomissa. Kansanedustaja otettiin kiinni Israelissa, aikoi tunkeutua Gazaan laittomasti.
Mutta asekauppaa tai Gazan tilannetta ei niinkään käsitelty, vaan enemmän sitä, oliko hallituspuolueen kansanedustaja toiminut sopivalla tavalla.
”Joka oli kuitenkin aika triviaalia mun varsinaisen aiheeni kannalta.”
Lokakuun alussa, kun Hamas oli tehnyt iskunsa, Kontula jakoi viestipalvelussa linkin kirjaansa. Hän oli kirjoittanut sellaisen matkastaan Gazaan, ”maailman suurimpaan vankileiriin”.
Muuten hän ei juuri osallistunut keskusteluun, vaikka on X:ssä aktiivinen. Hän ajatteli, että on julkisuuspanoksensa tästä aiheesta käyttänyt.
Palautetta tuli silti.
”Hei kommunisti”, entinen veronmaksaja Esa kirjoitti sähköpostiin. Hän sanoi, että Kontulan piti heti erota eduskunnasta ja lähteä Gazaan tukemaan terroristijärjestöä, koska tällä oli siitä kokemusta.
”Voisit pyykätä, keittää soppaa ja huorata Hamas terroristeille.”
Kontula vastasi, kuten aina pyrkii tekemään. Hän sanoi, ettei Esa näyttänyt olevan perillä kommunismista, ei Hamasista eikä eduskunnasta. Ei liioin siitä, miten erinomainen loukkaus kirjoitetaan.
”Parhaimmillaan loukkaus voi olla taideteos, joka loistaa laatijansa älyä ja hyvää makua.”
Törkypostia tuli muutenkin, niin kuin aina käy, ”kun emotionaaliset tasot lähtee liikkeelle”. Yhtenä päivänä autosta oli rikottu rengas. Rikottu tai rikkoutunut. Varmuuden vuoksi Kontula ilmoitti siitä eduskunnan turvallisuusosastolle.
Se, että vastustaa palestiinalaisten tappamista, ei tarkoita, että kannattaisi Hamasia, Kontula sanoo jälleen kerran.
”Vasemmistolaisesta näkökulmasta Hamas on vihollinen, ihan poliittisestikin. Se haastaa niitä palestiinalaistoimijoita, jotka on ideologisesti meitä lähellä.”
Mutta näitä on vaikea selittää, kun keskustelu on tällaista. Palstoilla erityisesti. Siellä ei ole tapana ymmärtää historiaa, joka on pitkä ja traumaattinen molemmin puolin.
Eipä sitä toisaalta tehdä paljon politiikassakaan, Kontula sanoo.
”On äärimmäisen vähän poliitikkoja, jotka olisivat valmiita perehtymään tähän asiaan ja oikeasti keskustelemaan siitä.”
Tavallisempaa on suorittaa ”tuomioakti”. Ottaa vahvasti ja näkyvästi tuomitseva kanta, jolloin ”homma on hoidettu ja vastuu kannettu”.
Tällaista tämä on aina ollut.
Hannu Juusola on tutkinut Lähi-itää yli kolmekymmentä vuotta, ja kannanotot ovat aina olleet kiihkeitä. On väitetty, että tutkijat ovat asenteellisia ja tutkimukset poliittisia. Joko myönteisiä Israelille ja kielteisiä arabeille tai päinvastoin, niin kuin Juusola kirjoitti vuonna 2005, kun julkaisi Israelin historiasta kirjan.
Juusola luuli jo tottuneensa, mutta silti tämä syksy on yllättänyt. Näin paljon ja näin vahvasti ei ole kommentoitu koskaan ennen, hän sanoo.
Sosiaalinen media on varmasti yksi syy, se on kärjistänyt kaikkea keskustelua. Mutta on muutakin.
”Tämän konfliktin kautta käydään läpi muita asioita, jotka ovat meidän yhteiskunnassamme arkoja.”
Juutalaisten asema ja antisemitismiin liittyvät kysymykset.
Islam, joka on jakava ja kipeä asia kaikkialla tällä hetkellä.
”Monille keskustelijoille Israel on nyt se ’länsi’, jonka kimppuun muslimit käyvät. Kun historiallisesti taas juutalaiset ovat olleet ne ’toiset’, jotka eivät kuulu tänne.”
Juutalaiset saivat kansalaisoikeudet Euroopassa vasta 1800-luvulla, Suomessa 1910-luvulla.
”Tässä on tapahtunut mielenkiintoinen kehitys. Yhtäkkiä Israel edustaakin meitä.”
Tyypillistä on, ettei keskustelussa oteta huomioon konfliktin historiaa. Ikään kuin kaikki alkaisi lokakuusta, kun Hamas hyökkäsi Israeliin.
Ja kun Hamas hyökkäsi Israeliin, selitys on islam. Siitä seuraava askel on se, että muslimit hyökkäävät myös tänne. Israel on valkoinen suomalainen, joka puolustautuu muslimeilta, ja pian ollaan kysymyksessä maahanmuutosta.
”Tämän tyyppinen keskustelu siinä on syntynyt”, Juusola sanoo.
”Kulttuurikonflikti jakaa. On konservatiivinen ja islamofobinen, paikoin rasismia hipova oikeisto ja toisaalta liberaali vasemmisto, joka katsoo tätä palestiinalaisten näkökulmasta.”
Usein jää ymmärtämättä, ettei tämän konfliktin syy alun perin ollut juutalaisviha tai islaminvastaisuus ollenkaan. Asetelma oli aivan toinen.
”Historiassa juutalaiset ja muslimit ovat eläneet Lähi-idässä rinnakkain. Ei juutalaisten asema ollut siellä samanlainen kuin Euroopassa”, Juusola sanoo.
”Muutenhan tämä konflikti olisi ollut olemassa aina.”
Ruben Stiller juo kahvia valokuvaaja Aapo Huhdan studiossa Helsingin Vallilassa. Anna Kontulaa odotetaan. Hän on perustuslakivaliokunnan kokouksessa.
”Mä en saa Annan kanssa millään tappelua aikaan. Tykkään siitä liikaa”, Stiller sanoo.
Ei tässä tappelua nyt haetakaan, vaan valokuvia.
”Kun se lähti sinne Gazaan, mä ajattelin, että se nyt lähtee sinne Gazaan. Sit se joutui pidätetyksi. Mietin, että tarvitsiko tota nyt tehdä.”
Viimein Kontula tulee. He halaavat. Kontula riisuu takkinsa, kampaa lyhyen tukkansa ja istuu Stilleriä vastapäätä.
”Sä et ottanut kauheasti Twitter-matsia Lähi-idästä”, Stiller sanoo.
”En viitsinyt. Se keskustelu on niin huonotasoista. Kyllä mä muutaman kerran jotain sanoin, kun kysyttiin.”
Kontula selittää, ettei yleensäkään kommentoi aktiivisia konflikteja. Niissä käydään jatkuvaa propagandasotaa, ja siksi on vaikea tietää, mitä oikeasti tapahtuu.
Aapo Huhta keskeyttää varovasti ja pyytää, että kuvattavat katsoisivat vähän myös kameraan.
”Mä näin yhden sun kommentin, jossa sanoit, että puhuisit mieluummin nyt ratkaisuista”, Stiller sanoo. ”Sehän on erittäin fiksua.”
”Niin.”
”Mä taas en keskustellut suunnilleen ollenkaan ratkaisuista.”
”Mä en aluksi tajunnut, missä asetelmassa olen”, Stiller jatkaa. ”Koska siitähän tuli kokonaan identiteettipoliittinen keskustelu, persujen ja vasemmistoliiton välillä. ”
”No siihen mä nimenomaan en halua… tähän tuomitsemiskeskusteluun. Se ei hyödytä konfliktin ratkaisussa yhtään.”
”Mähän menin sinne ihan helvetinmoisella tunteella. Tunne oli ihan aito, mutta teko ei välttämättä ollut maailman viisain.”
Kontula sanoo, että hänelle tunnekeskustelut ovat vieraita. Hän ei niihin osallistu eikä oikein edes ymmärrä niitä. ”Tässä Israel ja Palestiina -konfliktissa oleellisinta olisi löytää ratkaisu.”
”Aivan.”
Lähteenä käytetty myös Katriina Järvisen kirjaa Ruben Stiller, siltä väliltä, Anna Kontulan kirjaa Muuri, matka maailman suurimpaan vankileiriin sekä Hannu Juusolan kirjaa Israelin historia.