Ylimmät ystävät

Yhdysvaltojen ja Israelin lämmin suhde on pitkä ja syvästi uskonnollinen, mutta ei välttämättä ikuinen.

Yhdysvallat
Teksti
Aurora Rämö

Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

Joe Biden vieraili viime viikolla Tel Avivissa. Se oli ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltojen presidentti on käynyt Israe­lissa sen sotiessa.

Hetki sen jälkeen, kun Air Force One lähti Washingtonista, gazalaiseen sairaalaan osui ohjus. Yli viidensadan ihmisen kerrottiin kuolleen, vielä useamman loukkaantuneen. Palestiinan terroristijärjestö Hamas syytti iskusta Israelia.

Puolentoista vuorokauden mittaisen vierailun jälkeen Bidenin oli tarkoitus mennä Jordaniaan keskustelemaan humanitaarisesta avusta Gazaan, mutta tapaaminen peruttiin sairaalaiskun takia.

Biden sanoi Israelissa ollessaan, että al-Ahli Arabin sairaalaan tehdyn iskun tekijä ei näyttänyt olevan Israel, vaan ”toinen joukkue”, Palestiinan äärijärjestöt. Pentagonin tietojen mukaan vaikutti siltä.

Biden lupasi sata miljoonaa dollaria humanitaarista apua Gazaan ja Länsirannalle, mutta vakuutti Yhdysvaltojen jatkavan Israe­lin tukemista.

”Meidän pitää varmistaa, että teillä on mitä tarvitsette itsenne puolustamiseen. Me huolehdimme, että niin tapahtuu”, Biden sanoi.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahulle Biden sanoi olevansa sionisti.

”En usko, että on oltava juutalainen ollakseen sionisti, ja minä olen sionisti.”

Noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä rantahotellista, jossa Biden ja Netanjahu tapasivat, sijaitsee lähin kauppatori.

Siellä myydään samanlaisia matkamuistoja kuin monella muullakin torilla. On t-paitoja, jääkaappimagneetteja ja avaimenperiä, joissa on yhdysvaltalaisvalmisteisen hävittäjän kuva ja teksti: America don’t worry, Israel is behind you. Älä huoli Amerikka, Israel on takanasi.

Yhdysvaltojen ja Israelin kumppanuussuhde on pitkä ja syvä. Yhdysvallat oli ensimmäinen maa, joka tunnusti vuonna 1948 Is­raelin itsenäisyyden, vain joitakin minuutteja julistuksen jälkeen.

Se oli kannattanut jo vuotta aiemmin YK:n komitean ehdotusta jakaa Palestiinan alue kahteen valtioon, kun Britannian mandaatti Palestiinassa purettiin. Alueen väestöstä kaksi kolmasosaa oli arabeja, ja juutalaiset olivat suurin vähemmistö. Myös Neuvostoliitto kannatti ehdotusta.

”Monet juontavat erityissuhteen tähän aikaan, mutta se on vähän harhaanjohtavaa”, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Timo R. Stewart.

”Nykyisenmallinen strateginen kumppanuus lähtee vasta 1960-luvulta.”

Se oli kylmän sodan suurvaltapolitiikan aikaa. Lähi-idässä rajanveto kulki niin, että Syyria ja Egypti kääntyivät Neuvostoliiton puoleen, Saudi-Arabia ja Israel Yhdysvaltojen. Kumppanuus oli tärkeää jo puhtaasti Israelin sijainnin takia.

Yhdysvallat ja Israel tekevät paljon tiedusteluyhteistyötä ja yhteisiä aseprojekteja. Yhdysvallat syytää Israeliin miljardeja ja käyttää toistuvasti veto-oikeutta YK:n turvallisuusneuvostossa Israelin suojelemiseksi.

”Strateginen kumppanuus on selvinnyt tähän päivään saakka näillä vanhoilla höyryillä. Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta Israel on osoittautunut hyödylliseksi ja luotettavaksi liittolaiseksi alueella”, Stewart sanoo.

Samaan aikaan, kun suurimmat mediat otsikoivat, että Israel olisi iskenyt al-Ahli Arabin sairaalaan, yhdysvaltalaiset evankelikaaliset järjestöt lähettivät postituslistoilleen toistuvia viestejä. Tiedot olivat niiden mukaan peräisin Hamasilta eivätkä pitäneet paikkaansa.

Viestejä oli alkanut tulla useita päivässä sen jälkeen, kun Hamas hyökkäsi Israeliin lokakuun alussa. Niin sanotussa valtamediassa raportoitiin niiden mukaan jatkuvasti väärin sotatilanteesta.

Samaa kirjoitettiin ja kerrottiin yhdysvaltalaisissa kristillisissä medioissa. Vaikka niitä ei juuri siteerata Euroopassa, niillä on valtava merkitys Yhdysvalloissa. On painettuja lehtiä ja satelliittikanavia, joissa järjestöillä on paljon omia ohjelmia.

”Enemmän amerikkalaisia seuraa päivittäin kristillistä mediaa kuin mitään muuta mediaa”, sanoo liettualaisen LCC:n kansainvälisen yliopiston professori Markku Ruotsila. Hän on erikoistunut Pohjois-Amerikan kirkkohistoriaan.