Yhdysvallat

Heil Donald Trump



Karismaattinen johtaja, sisäiset viholliset, massojen vaistoihin vetoaminen, usko kansakunnan erityis­asemaan... Edes amerikkalaisista keskitys­leireistä puhuminen ei ole enää yliampuvaa. Voisiko Yhdysvallat luisua fasismiin?

Teksti
Leena Sharma
Kuvat
Viivi Prokofjev
16 MIN

Tammikuun 6. päivänä 2021 Donald Trump istui ruokapöytänsä ääressä Valkoisessa talossa ja seurasi televisiosta kaaosta. Silminnäkijöiden mukaan hän oli erinomaisella tuulella.

Yli kymmenentuhatta Trumpin kannattajaa oli saapunut sinä päivänä Washingtoniin. Hän oli puhunut heille keskipäivän aikaan ”Save America” -tapahtumassa.

Kannattajat olivat vihaisia. He uskoivat Trumpin sepittämään ”suureen valheeseen”: hän oli hävinnyt, koska demokraatit olivat varastaneet heiltä presidentinvaalit.

”Jos te ette taistele helvetisti, teillä ei ole enää maata”, Trump oli sanonut.

Väistyvä presidentti tiesi, että osa mielenosoittajista kantoi aseita. Salaisen palvelun työntekijä oli varoittanut häntä asiasta. Silti Trump oli vaatinut, että heidät oli päästettävä marssille.

Kun väkijoukko rynni kohti kongressitaloa, Trumpin vanhin poika Don Jr. lähetti tekstiviestin presidentin kansliapäällikölle Mark Meadowsille:

”Hänen täytyy tuomita tämä paska ASAP. He yrittävät tuhota hänen koko perintönsä, jos tilanne pahenee.”

Trump ei piitannut poikansa vaatimuksesta.

Varapresidentti Mike Pence oli vahvistanut laillisen vaalituloksen vastoin Trumpin kieltoa. Puoli kolmelta iltapäivällä Trump tviittaasi: ”Mike Pencellä ei ollut rohkeutta tehdä sitä, mitä hänen olisi pitänyt tehdä.”

Kannattajat valpastuivat sosiaalisen median kanavilla ja vaativat, että Penceä pitäisi ryhtyä jahtaamaan. Kongressitalon ulkopuolella oleva väkijoukko alkoi huutaa: ”Hirttäkää Mike Pence.”

Pence piileskeli henkivartijoidensa kanssa rakennuksen alla olevalla lastauslaiturilla. Hän ymmärsi olevansa kuolemanvaarassa.

”Mitä sitten?” vastasi Trump, kun hänelle kerrottiin varapresidentin ahdingosta.

Vasta yli kaksi tuntia mellakan alkamisen jälkeen Trump asettui vihdoin kameroiden eteen. Hän puhui kannattajilleen: ”Tunnen tuskanne. Tiedän, että teihin sattuu. Meiltä varastettiin vaalit, ne olivat murskavaalit, ja kaikki tietävät sen, etenkin vastapuoli. Mutta teidän on nyt mentävä kotiin.”

Kongressitalon hyökkäyksessä kuoli viisi ihmistä. 174 poliisia loukkaantui. Neljä poliisia teki myöhemmin itsemurhan.

Marraskuussa 2024 Trump valittiin toisen kerran presidentiksi. Hän lupasi vapauttaa mellakasta tuomittuja ensimmäisenä virkapäivänään.

Koko Trumpin presidentinvaalikampanja perustui vastustajien pelotteluun ja uhkailuun. © Ron Haviv / VII / Redux / MVPhotos

Tammikuun 6. päivän tapahtumien­ jälkeen monet historian ja autoritarismin tutkijat alkoivat kutsua Donald Trumpia fasistiksi.

Myös demokraattipuolueen presidenttiehdokas Kamala Harris syytti vaalin loppusuoralla, lokakuussa 2024 Trumpia fasistiksi. Saman syytöksen olivat jo aiemmin esittäneet Trumpin pitkäaikaisin kansliapäällikkö John F. Kelly ja Trumpin alaisuudessa palvellut kenraali Mark Milley. Milley kutsui Trumpia ”ytimiään myöten fasistiksi” ja ”vaarallisimmaksi ihmiseksi” Yhdysvalloille.

Ovatko he oikeassa?

Trumpin hallitsema republikaanipuolue on levittänyt kongressitalon mellakasta oikeistomediassa omaa, valheellista tarinaansa: todellisuudessa kyse oli FBI:n operaatiosta, jolla haluttiin horjuttaa presidenttiä.

Nyt, Trumpin noustua uudelleen presidentiksi, selitys on taas vaihtumassa.

Kun presidentin hallintoon on etsitty sopivia työntekijöitä, heille on esitetty kaksi kysymystä: Kuka voitti mielestäsi vuoden 2020 vaalit? Ja mitä ajattelet kongressitalon valtauksesta?

Ainoa oikea vastaus ensimmäiseen kysymykseen on Donald Trump. Ainoa oikea vastaus jälkimmäiseen on kutsua valtaajia patriooteiksi, jotka yrittivät pelastaa Amerikan.

Trump poikkeaa kaikista häntä edeltäneistä Yhdysvaltain demokratian ajan johtajista, kirjoittaa Ruth Ben-Ghiat kirjassaan Mahtimiehet: Tyrannien nousu, uho ja tuho.

”Hän pyrkii tuhoamaan totuuden absoluuttisesti.”

Ben-Ghiat on fasismin tutkimukseen erikoistunut professori New Yorkin yliopistosta.

Totuuden tuhoaminen on fasismin keskeinen mekanismi. Totalitaarista valtaa edeltää propaganda, joka on poikkeuksetta valheellista ja jonka ainoa funktio on pönkittää johtajan asemaa.

Hannah Arendt, yksi 1900-luvun tärkeimmistä yhteiskuntakriitikoista, taas kirjoittaa, että totalitaristisessa yhteiskunnassa ei ole objektiivista maailmaa, johon ihmiset voivat perustaa saman- tai erimielisyytensä. On pelkkää vahvimman tahtoa ja halua valtaan.

Ja päästyään valtaan vahvin määrittää totuuden, Arendt selittää teoksessaan Totalitarismin synty. Hän analysoi siinä natsismia ja stalinismia.

Totalitaarisen vallan ihanne ei ole vakaumuksellinen natsi eikä vakaumuksellinen kommunisti, vaan ihminen, jolle faktan ja fiktion välistä eroa ja oikean ja väärän välistä eroa ei ole enää olemassa.

Demokratiassa vähiten vaikutusvaltainen kansalainen voi sanoa kaikkein vaikutusvaltaisimmalle: sinä valehtelet. Valheen paljastamisella on seurauksia.

Kun tämä arvojärjestelmä ja moraali, johon se perustuu, tuhotaan, tuhoutuu myös demokratia.

Ennen marraskuun 2024 vaaleja republikaanit puhuivat etukäteen jatkuvasti siitä, että demokraatit tulisivat ”taas” turvautumaan vaalivilppiin.

Kun Trumpin voitto varmistui, puheet loppuivat yhdessä yössä.

Fasismi syntyi Benito Mussolinin ja musta- paitojen johdolla Italiassa 1920-lvulla. © Ann Ronan Pictures / Heritage Images / MVPhotos

Mielikuvat tulevat nopeina välähdyksinä.

Hitler kiihdyttämässä itseään raivoon puheensa loppuhuipennuksessa.

Mussolini poseeraamassa kuvaajille ratsun selässä.

Sotilas pitkässä nahkatakissaan karjumassa saksankielisiä käskyjä.

Junasta ulos horjahteleva vanki. Remmin päässä vangille ärisevä rottweiler. Transsissa oleva väkijoukko, joka kohottaa kätensä rytmikkäästi yläviistoon. Zyklon B -kaasu. Auschwitzin krematorioi­den savupiipuista tupruava ihmistuhka. Tuhannet irti revityt kultahampaat. Ihmisyyden haaksirikko.

Fasismi syntyi Italiassa Benito Mussolinin johdolla 1920-luvulla ja sai kansallissosialistisen versionsa Adolf Hitlerin Saksassa. Fasismi kuoli aatteena huhtikuun 30. päivä 1945, kun Hitler otti syanidia ja ampui itseään päähän berliiniläisessä bunkkerissa.

On monia tutkijoita, joiden mielestä fasismi kuuluu yksinomaan sinne – menneisyyteen.

Mitä sen jälkeen on tullut ja tulee, voi olla autoritaarista, totalitaarista, äärioikeistolaista tai jotain muuta hyvin vaarallista, mutta ei fasismia.

Tutkijat eivät ole yksimielisiä edes fasismin määritelmästä. Kaikkein puhdasoppisimmat akateemikot haluavat erottaa sen kansallissosialismista. Suuri osa länsimaisista tutkijoista pitää kuitenkin kansallissosialismia fasismin sisälle mahtuvana käsitteenä.

Vaikkei fasismia sidottaisi tiettyyn historialliseen ajanjaksoon, jää silti iso joukko kysymyksiä.

Onko fasismi valtion vai sitä hallitsevan johtajan ominaisuus? Onko se ideologia vai poliittinen metodi? Yalen yliopiston filosofian­ professori Jason Stanley on sanonut, ettei fasistinen politiikka vaarallisuudestaan huolimatta välttämättä johda avoimen fasistiseen valtioon.

Onko fasismi ylipäätään ”ismi”? Historioitsija Robert Paxton, kenties Yhdysvaltain merkittävin fasismin tutkija, muistuttaa, että fasismi saa enemmän käyttövoimaa tunteista kuin ajatuksista.

”Fasismi ei ole ideologia vaan sairaus” sanoo puolestaan Yalen yliopiston entinen professori, psykiatri Bandy X. Lee.

Yksimielisiä ollaan siitä, että fasismi on ennen kaikkea massojen kokemaa primitiivistä vetovoimaa ja niiden integroimista politiikkaan. Se vetoaa passivoituneisiin ihmisiin, joille se antaa tunteen, että heillä on vihdoin arvoa.

Fasismi vaatii karismaattisen johtajan, joka ainoana kykenee kantamaan vastuun maastaan ja kansastaan. Se vaatii syrjityn väes­töryhmän, sisäisen vihollisen – tai vihollisen valtion ulkopuolelta. Se on aina luonteeltaan rasistista.

Fasismiin kuuluu omalle valtiolle kuviteltu suurenmoinen, myyttinen menneisyys ja usko oman maan erityisasemaan.

Se on vahvasti maskuliinista ja patriarkaalista, perinteisen ydinperheen ympärille rakentuvaa. Se hyökkää ”degeneroituneita” ihmisryhmiä vastaan, ihannoi väkivaltaa, mutta ylläpitää kovaa sisäistä kuria ja valvontaa.

Fasismi vastustaa kaikkia ideologioita, jotka korostavat ihmisten välistä tasa-arvoa.

Lokakuussa 2022 kanadalainen mielenterveysongelmista kärsinyt David DePape murtautui Nancy Pelosin taloon keskellä yötä. Pelosi oli tuolloin Yhdysvaltain edustajainhuoneen puheenjohtaja.

DePapen aikomuksena oli kidnapata Pelosi ja kuulustella tätä. Jos Pelosi valehtelisi, DePape murskaisi tämän polvilumpiot.

Talo sijaitsi Kaliforniassa, mutta edustajainhuoneen puheenjohtaja oli murron aikaan Washingtonissa.

Kotona oli sen sijaan hänen 82-vuotias aviomiehensä Paul Pelosi.

DePape hyökkäsi Paul Pelosin kimppuun ja alkoi pahoinpidellä häntä vasaralla. Pelosi oli kuitenkin onnistunut soittamaan hätänumeroon ennen hyökkäystä. Poliisi saapui paikalle ajoissa ja pidätti DePapen.

Sanfranciscolaisessa sairaalassa Pelosilla todettiin nopeaa leikkausta vaativa kallonmurtuma. Hän selvisi päällekarkauksesta.

DePape kertoi kuulusteluissa uskovansa useisiin äärioikeistolaisiin salaliittoteorioihin, muun muassa Trumpin väitteeseen varastetuista vaaleista.

Republikaanit alkoivat pian esittää epäilyjä, oliko rikosta oikeasti tapahtunut. Trumpin poika Don Jr. jakoi Twitterissä useita hyökkäykseen liittyneitä ”humoristisia” viestejä. Yksi niistä esitti ”Paul Pelosi -naamiaisasua”: vasaraa ja alushousuja.

Näin toimitaan fasismissakin. Karkea huumori ja väkivallan ihannointi ovat aina kuuluneet siihen. Pilkan avulla kohteet yritetään alistaa ja häpäistä.

Koko Trumpin vaalikampanja perustui pelotteluun.

Hän vaati yli sata kertaa vastustajiensa vangitsemista. Hän lupasi käyttää armeijaa mielenosoitusten tukahduttamiseen. Hän hyökkäsi sukupuolivähemmistöjä, maahanmuuttajia ja mediaa vastaan. Hän haukkui kaikkia vastustajiaan marxilaisiksi, mikä Yhdysvaltain poliittista karttaa katsottaessa olisi naurettavaa, jos totuudella olisi edelleen merkitystä.

Mussolinilla oli ollut Italiassa vastassaan todellinen vasemmisto. Hitler ja natsit olivat niin ikään joutuneet kukistamaan sekä sosiaa­lidemokraatit että kommunistit: molemmat puolueet olivat ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Saksassa vahvoja.

Trump esiintyi kampanjansa aikana aivan, kuin Yhdysvallat olisi ollut samassa tilanteessa. Nyt hänen johdollaan oli taas mahdollista tehdä Amerikasta suuri ja vapaa kommunisteista!

Vaalikampanjassaan Trump ylisti toistuvasti autoritaarisia johtajia: Vladimir Putinia, Xi Jinpingiä, Viktor Orbánia ja Kim Jong-unia.

Epäonnistuneen demokratian symboliksi hän taas nosti ”heikon” Joe Bidenin. Näin hän ehdollisti puolet amerikkalaisista uskomaan, että diktaattoreiden ja autoritaaristen johtajien hallinto on parempaa.

Trumpin kannattajat valtasivat 6. tammikuuta 2021 Yhdysvaltain kongressitalon. Useat tutkijat alkoivat kutsua presidenttiä valtauksen jälkeen fasistiksi. © Kent Nishimura / Los Angeles Times / Getty
© Shawshots / Alamy / MVPhotos

Donald Trump oppi ensimmäisellä kaudellaan, että tietyillä liittovaltion instituu­tioilla on liikaa toimivaltaa: ne pystyivät vastustamaan hänen määräyksiään. Toisella kaudellaan hän ei salli sen toistuvan.

Trumpin vallanvaihdoksen ytimessä on niin kutsuttu Project 2025 -ohjelma.

Sen tavoitteena on koko Yhdysvaltain keskushallinnon siirtäminen presidentin käskyvallan alle. Suunnitelma kattaa myös perinteisesti itsenäisen oikeusministeriön, FBI:n ja CIA:n.

Trumpin suunnitelmissa on erottaa tuhansia virkamiehiä ja palkata heidän tilalleen lojalisteja. Konservatiivinen ajatushautomo Heritage Foundation on BBC:n mukaan jo luonut tietokannan ”oikein” ajattelevista virkamiehistä.

The Washington Post kertoi joulukuussa 2024, että liittovaltion työntekijät olivat alkaneet puhdistaa Facebook- ja X-tilejään kaikista Trumpia koskevista negatiivisista viesteistä potkujen pelossa.

Eräs kansallisen sääpalvelun meteorologi poisti sosiaalisen median tileiltään viittaukset ilmastonmuutoksen aiheuttamiin uhkiin, ”jotta kaikki minussa olisi paljon epäpoliittisempaa”, kuten hän kertoi lehdelle.

Koska virkamiehet valitaan täysin muilla kuin pätevyyskriteereillä, saattaa liittoval­tion hallinto ajautua jonkinasteiseen kaaok­seen. Se on tarkoituskin: mitä huonommin instituutiot toimivat, sitä helpompaa Trumpin on perustella vallan haalimista presidentille.

Myös Mussolinin Italiassa virkamiehiä erotettiin jatkuvasti ja täysin mielivaltaisesti diktaattorin oikkujen mukaan.

Trumpin ensimmäinen kausi herätti mediassa, akateemisissa tutkijoissa ja viihdeteollisuudessa voimakasta vastarintaa. Toinen kausi on otettu vastaan alistuneella tottelevaisuudella.

ABC News maksaa presidentille korvauksina viisitoista miljoonaa dollaria. Korvaus on anteeksipyyntö siitä, että kanavan tähtiankkuri George Stephanopoulos sanoi lähetyksessä Trumpin syyllistyneen raiskaukseen. Oikeuden mukaan Trump oli syyllistynyt ”vain” seksuaaliseen häirintään.

Disney on poistanut lyhyen ajan sisällä sarjoistaan kaksi transsukupuolisia käsittelevää tarinaa.

Metan perustaja Mark Zuckerberg kertoi tammikuun alussa, että yritys lopettaa ulkopuolisen faktantarkastuksen. Se höllentää sisältörajoituksia ”maahanmuuton ja sukupuolen” kaltaisten jakavien aiheiden ympärillä Facebookissa, Instagramissa ja Threadsissa. Homoja ja transsukupuolisia saa esimerkiksi jatkossa kutsua mielisairaiksi.

Historioitsija, Yalen yliopiston professori Timothy Snyder käyttää termiä ”ennakoiva kuuliaisuus”.

Vuonna 1942 natsi-Saksan tavoitteena oli hävittää kaikki Euroopan juutalaiset.

Wannseen konferenssi järjestettiin tammikuun 20. päivä 1942 luksushuvilassa Berliinin lounaisella esikaupunkialueella. Kokouk­sen oli kutsunut koolle Saksan pääturvallisuusvirastoa johtanut Reinhard Heydrich.

Konferenssin onnistuminen oli ensisijaisen tärkeää. Heydrichin oli varmistettava, että eri ministeriöiden johtajat suostuisivat yhteistyöhön juutalaiskysymyksen ”lopullisen ratkaisun” toteuttamisessa.

Vain kaksi kokouksen osanottajaa johti tai organisoi ryhmiä, jotka varsinaisesti tappoivat juutalaisia. Muut osallistuivat holokaustin suunnitteluun ja järjestämiseen.

Tällaisesta virkamiehestä alettiin käyttää 1960-luvulla nimitystä ”toimistomurhaaja”. Byrokraatti, joka noudattaa sokeasti ylhäältä annettuja määräyksiä.

Wannseen konferenssin kuuluisin toimistomurhaaja oli Adolf Eichmann. Hänet hirtettiin oikeudenkäynnin jälkeen Israelissa vuonna 1962.

Voisiko amerikkalaisista virkamiehistä kuoriutua toimistomurhaajia, jotka toteuttavat moraalittomia käskyjä ehdottomalla kuuliaisuudella?

Stephen Miller toimi Trumpin vanhempana neuvonantajana tämän ensimmäisellä presidenttikaudella. Nyt hän on ollut pääarkkitehtina, kun Trump on laatinut suunnitelmia paperittomien siirtolaisten joukkokarkotuksista.

Toisella kaudella Miller työskentelee varakansliapäällikkönä. Ennakkotietojen perusteella hän johtaa maahanmuuttoon perehtyneitä neuvonantajia entistä fanaattisemmalla otteella.

FBI:n johtoon nouseva Kash Patel tunnetaan äärioikeistolaisten salaliittoteorioiden kannattajana. Kotimaan turvallisuudesta vastaava ministeri Kristi Noem on kutsunut Yhdysvaltojen eteläiselle rajalle suuntautuvaa maahanmuuttoa invaasioksi. Nimitettyjä yhdistää äärimmäinen lojaalius Trumpille.

Hurjimmissa puheissaan Trump on uhannut poistaa Yhdysvalloista 20 miljoonaa laittomasti maahan tullutta siirtolaista.

”Karkotamme ihmiset, jotka myrkyttävät maamme veren”, hän sanoi vaalikampanjansa aikana käyttäen suoraan kansallissosialistista Blut und Boden -retoriikkaa.

Yhdysvalloissa elää tosiasiassa noin yksitoista miljoonaa paperitonta siirtolaista.

Varapresidentti J. D. Vance onkin puhunut karkotuksista hieman realistisempaan sävyyn. Hän on arvioinut, että vuodessa maasta voitaisiin poistaa noin miljoona ihmistä. Sekin olisi valtava määrä. Trumpin ensimmäisellä kaudella karkotettiin yhteensä puolitoista miljoonaa siirtolaista.

Edes amerikkalaisista keskitysleireistä puhuminen ei ole enää yliampuvaa. Niitä on itse asiassa jo ollut, kertoo Ruth Ben-Ghiat Mahtimiehet-kirjassaan: Trumpin ensimmäisen kauden säilöönottokeskuksissa ei usein ollut peseytymismahdollisuuksia, ihmiset nukkuivat kylmillä lattioilla, taudit jylläsivät, ruokaa ja vettä oli liian vähän ja vanhemmista erotettuja lapsia käytettiin seksuaa­lisesti hyväksi.

Toinen keskitysleirien keskeinen piirre, äärimmäinen ahtaus, näkyi Rio Granden ja El Paso del Norten tarkastusraporteissa”, Ben-Ghiat kirjoittaa.

Molemmat säilöönottokeskukset sijaitsevat Teksasissa.

Sellit olivat niin täynnä, että aikuisten oli seisottavat wc-istuimien päällä, jotta he mahtuivat hengittämään.”

Trump on uhannut käyttää armeijaa karkotuksiin, varsinkin jos demokraattien johtamat niin kutsutut siniset osavaltiot asettuvat vastahankaan. Hän voi tehdä niin, mikäli hän julistaa kansallisen hätätilan.

Yhdysvaltain suuren ja voimakkaan armeijan käyttö kotimaan operaatioissa avaisi oven myös monille muille epädemokraattisille kehityskuluille.

Ajatushautomo Heritage Founda­tion­ on listannut neljä keskeistä lu­pausta, joihin Project 2025 pyrkii. Ensimmäinen lupaus kuuluu: ”Perheen palauttaminen amerikkalaisen elämän keskipisteeksi, lasten suojeleminen.”

J. D. Vance haukkui vuonna 2021 demokraatteja Fox News -kanavalla ”joukoksi lapsettomia kissatätejä”. Hän kritisoi muun muassa varapresidentti Kamala Harrisia siitä, ettei tällä ole biologisia lapsia. Vance ihannoi jäykkiä, vanhakantaisia sukupuolirooleja, jossa naiset ovat pääosin kotona hoitamassa mahdollisimman suurta perhettä.

Wilhelm Reich kirjoittaa vuonna 1933 julkaistussa teoksessaan Fasismin massapsykologia, että poliittinen taantumus pitää aina perhettä valtion, kulttuurin ja sivistyksen tärkeimpänä kannatinpylväänä:

Autoritaarisen perheinstituution edellytyksenä on äidin ja lasten taloudellinen riippuvuus miehestä ja isästä.”

Maan johtajan viriiliys taas on ylpeilyn aihe.

Ruotsalaisen Göran Häggin kirjoittamassa Mussolinin elämäkerrassa kerrotaan, kuinka diktaattorin luokse saapui virtanaan naisia, jotka olivat pyytäneet päästä häntä tapaamaan. ”Vieraan saavuttua Mussolini toteutti päättäväisesti aktin jollakin salien kivipenkeistä tai jossakin ikkunasyvennyksessä keventämättä vaatetustaan enempää kuin oli aivan välttämätöntä.”

Vuoden 2016 vaalien alla The Washington Post julkaisi ääninauhat, joissa Trump kehuskeli voivansa kouria naisia haarovälistä.

Monet uskoivat, että vaalikampanja tyssäisi siihen. Sovinistien silmissä paljastus todennäköisesti vain lisäsi Trumpin hohtoa.

Kesällä 2022 Yhdysvaltain korkein oikeus, johon Trump oli nimittänyt lisää konservatiivituomareita, purki liittovaltion suojan aborttioikeudelta Yhdysvalloissa.

Sen jälkeen osavaltioissa on alettu kerätä tietoja keskenmenoista, kohtukuolemista ja aborteista.

Texasin oikeusministeri Ken Paxton on ajanut kiihkomieliestä aborttipolitiikkaa. Osavaltio nosti syyskuussa 2024 oikeusjutun: se haluaa kumota liittovaltion säännöt, jotka kieltävät tutkijoita katsomasta sellaisten naisten potilastietoja, jotka matkustavat osavaltion ulkopuolelle hakemaan aborttia.

Tämän seurauksena Yhdysvalloissa on jo naisia, jotka ovat lakanneet käyttämästä esimerkiksi sovelluksia, jotka kirjaavat ylös kuukautisten ajankohdan. He pelkäävät joutuvansa digitaalisen vakoilun kohteiksi.

Erilaiset vähemmistöt ovat syystä huolissaan siitä, mitä heille tapahtuu Trumpin Amerikassa. Naiset eivät kuitenkaan ole vähemmistö. Puolet amerikkalaisista on vaarassa menettää osan kansalaisoikeuksistaan.

Hitler harjoittelee peilin edessä vuonna 1927. © Universal Images Group / MVPhotos

Saksalaisten koulujen kurssit ja kirjat heijastivat Adolf Hitlerin tavoitteita. Aiheista, joita opettajien oli käsiteltävä, tärkein oli juutalaisongelma.

Juutalaiset kävelevät eri tavalla kuin me. Heillä on litteät jalat. Heillä on pidemmät kädet kuin meillä. He puhuvat eri tavalla kuin me”, opetettiin saksalaisessa koulukirjassa 1930-luvulla.

Fyysisistä eroista oli lyhyt matka tärkeämpiin eroihin. Juutalaisen ajatukset, tunteet ja teot esitettiin uhkana saksalaiselle moraalille. Toisin kuin rehellinen saksalainen maanviljelijä tai työläinen, juutalainen kuvattiin henkilönä, joka elää toisten työllä – huijaamalla – ja jonka jumala on raha.

Myös Yhdysvalloissa yksi isoimmista taisteluista tullaan seuraavien vuosien aikana käymään opetuksen ja koulutuksen suunnasta.

Koska fasismin peruspilareihin kuuluu omalle valtiolle kuviteltu suurenmoinen menneisyys, on kansakunnan historiaa väistämättä kaunisteltava.

Republikaanien silmätikuksi on joutunut niin sanottu kriittinen rotuteoria, joka käsittelee muun muassa orjuuden aikaa. Professorit kuten Jason Stanley sanovat, että kyseessä on yksinkertaisesti Yhdysvaltain mustan väestön historian opettaminen.

Trump on toista mieltä. Hän väittää, että kriittinen rotuteoria on ristiretki Amerikan historiaa vastaan, toksista propagandaa, ideo­logista myrkkyä.

”Se rikkoo sen, mikä sitoo meidän yhteen, tuhoaa maan.”

Todellisen menneisyyden sijaan historiaa aletaan opettaa valkoisten, kristittyjen miesten urotöinä.

Floridan kuvernööri Ron DeSantis on jo säätänyt useita lakeja, joilla taistellaan ”kouluissa tapahtuvaa indoktrinaatiota vastaan”. Esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ei ole saanut opettaa. Tämä on johtanut Floridassa ilmiantokulttuuriin. Lapset ovat kannelleet liberaaleista opettajista vanhemmilleen, ja koululautakunnat ovat tehneet opettajista valituksia Floridan opetushallitukselle.

Ilmiannot tulevat Trumpin aikana lisääntymään ja leviämään muihinkin osavaltioihin.

Project 2025 -ohjelman yhtenä tavoitteena on ajaa alas Yhdysvaltain opetusministeriö. Trump saattaa lisäksi lähteä ristiretkelle itärannikon kuuluisia yliopistoja vastaan. Hän on jo uhannut rangaista niitä taloudellisesti.

Trumpin esikuva on Unkarin kaltainen järjestelmä. Siellä koulut ovat olleet erityisen propagandahuomion kohteina jo vuosikausia ja yliopistojen autonomiaa on purettu.

Myös amerikkalaisia yliopistoja tullaan painostamaan rajusti: kriittisen rotuteorian tai nais- ja sukupuolentutkimuksen kaltaiset oppiaineet halutaan pois kurssien joukosta.

Synkimmät pessimistit uskovat, että Yhdysvalloissa nähtiin marraskuussa 2024 viimeiset rehelliset vaalit. Jatkossa republikaaneilla on niin paljon valtaa, että he voivat väärentää vaalitulokset.

Todennäköisempää kuitenkin on, että konservatiiviset voimat hakevat tässäkin mallia Unkarista. Viktor Orbánin Fidesz-puolue on periaatteessa voittanut vaalit rehellisesti vuodesta 2010 lähtien, mutta koko systeemi mediaa ja oikeusistuimia myöten on muokattu Fideszin valtaa pönkittämään.

Yhdysvaltain luisuminen fasismiin silti on kaikkea muuta kuin varmaa. Ensinnäkään 78-vuotiaalle Trumpille ei ole näköpiirissä karismaattista seuraajaa. Toiseksi demokraattisilla osavaltiolla on keinoja taistella epädemokraattisia muutoksia vastaan. Liittoval­tion hallitus on vuosikymmenien ajan yrittänyt saada eteläiset osavaltiot noudattamaan kansalaisoikeuslakia. Ne ovat onnistuneet vastustamaan sitä eri tavoin. Sinisten osavaltioiden kannattaa jäljitellä etelän strategioita. Kolmanneksi osa äänestäjistä huomaa väistämättä jossain vaiheessa tulleensa huijatuiksi.

Trump tarjoaa diilejä ja verohelpotuksia miljardööreille, duunarin asia ei häntä todellisuudessa kiinnosta vähääkään. Yhdysvallat on oligarkia, jossa tuloerot karkaavat yhä suuremmiksi.

Toivoa on myös siksi, että tunnemme historiamme.

Benjamin Carter Hett kirjoittaa Demokratian kuolema -kirjassaan, että harvat saksalaiset pystyivät vuonna 1933 kuvittelemaan Treblinkan tai Auschwitzin, Babyn Jarin joukkoteloitukset tai toisen maailmansodan viimeisten kuukausien kuolemanmarssit.

Heitä on vaikea syyttää siitä, etteivät he nähneet ennalta asiaa, jota eivät voineet edes kuvitella.

Meillä myöhempien aikojen ihmisillä on se etu, että heidän tarjoa­mansa esimerkki on edessämme.” 

Juttua varten on haastateltu New Yorkin yliopiston historian professoria ja poliittista kommentaattoria Ruth Ben-Ghiatia, Yalen opiston filosofian professoria Jason Stanleyta, Helsingin yliopiston akatemiatutkija Timo Miettistä, Fasismi-kirjan kirjoittanutta Leif Sundströmiä, Turun yliopiston poliittisen historian professoria Vesa Varesta. Muita lähteitä: Hannah Arendt: Eichmann Jerusalemissa, Robert Paxton: The Anatomy of Fascism, Jason Stanley: Näin toimii fasismi, vastakkainasettelun politiikka, Timothy Snyder: Tyranniasta, 20 opetusta 1900-luvulta.

Oikaisu 23.1. kello 17:08. Korjattu jutun lähteisiin Jason Stanleyn kirjan nimeksi Näin toimii fasismi, vastakkainasettelun politiikka. Kirjan nimeksi oli virheellisesti kerrottu Näin toimii fasismi, raportti pahuuden arkipäiväisyydestä. Sen sijaan Hannah Arendtin kirjan nimi on Eichmann Jerusalemissa – Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä.