Olemme hyvin pahoillamme

Aluksi Jukka Hautamäki ajatteli olevansa pikkumainen. Hän oli tehnyt mediataideteoksen yhteistyönä, ja toinen taiteilija mainosti sitä sosiaalisessa mediassa päivityksillä, jotka oli kirjoitettu minä-muotoon. My art installation, minun installaationi.

Hautamäen mielestä olisi pitänyt puhua me-muodossa.

Hän kysyi silloiselta puolisoltaan, oliko kohtuuton.

Jonkin aikaa jahkailtuaan Hautamäki lähetti yhteistyökumppanille sähköpostia. Hän halusi tietää, mistä oli kysymys. Taiteilija vastasi ystävällisesti, lupasi korjata asian.

Seuraavana päivänä ilmestyi taas minä-muotoinen päivitys. Nyt Hautamäki kysyi jämäkämmin. Kyse oli tasapuolisesta yhteistyöstä, ei mistään assistentin roolista.

Taiteilija ei enää vastannut. Hän sulki Hautamäen kaikista kanavistaan.

”No, sitten tietysti ajattelin että… miksi se reagoi tolla lailla.”

Hautamäki alkoi kysellä tuttaviltaan, joiden tiesi tehneen yhteistyötä saman taiteilijan kanssa. Ala on pieni, kaikki tunsivat toisensa ja toistensa projektit.

Oliko ollut jotain erikoista? Outoa?

Kaikilla, joiden kanssa Hautamäki puhui, oli ollut ongelmia, useiden vuosien ajan. Taiteilija oli esitellyt yhteistöitä systemaattisesti ominaan nettisivuillaan, ansioluettelossaan ja esityksissään. Yksi oli yrittänyt Hautamäen tavoin kirjelmöidä aiheesta – just to be clear – mutta mikään ei ollut muuttunut. Kaksi oli lopettanut yhteistyön kokonaan.

Hautamäki huomasi, että sitä mukaa kun hän kyseli, taiteilija alkoi muutella eri sivustojen tietoja. Ilmeisesti kyselyt olivat tulleet hänen tietoonsa. Sooloprojekti muuttui yhteistyöprojektiksi cv:ssä ja Aalto-yliopiston tutkimustietojärjestelmässä.

Hautamäki ja toinen mediataiteilija, Mikko Laajola, alkoivat pitää kirjaa muutoksista, kaivaa vanhoja versioita nettiarkistosta. Tietojen muuttelu ei vaikuttanut heistä korjaustoimenpiteeltä vaan peittelyltä.

Joulukuussa 2020 taiteilija julkaisi tutkimusartikkelin arvostetussa Leonardo-journaalissa. Siinä tutkittiin yhteisteosta, josta taiteilija oli luvannut kreditoida erästä kolmatta tekijää. Nimi löytyi vain kiitoksista.

Hautamäki ja Laajola tekivät Aalto-yliopistolle ilmoituksen hyvän tieteellisen käytännön loukkaamisesta.

”Hän lähtee yhteistöihin ja antaa muiden tehdä likaisen työn, jättää tekijät kreditoimatta ja väittää teoksia omikseen tietyissä yhteyksissä (akateemisissa töissä, portfoliossa & ansioluettelossa ja mitä todennäköisimmin rahoitushakemuksissa)”, he kirjoittivat.

Sellaista kutsutaan anastamiseksi.

Hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyjä tulee Suomessa esiin melko vähän. Viime vuonna yliopistot ja ammattikorkeakoulut tiedottivat Tutkimuseettiselle neuvottelukunnalle (Tenk) 38 selvittämästään tapauksesta, joista 11 todettiin loukkauksiksi.

Loukkaukset jaotellaan vakavuuden mukaan. Vilppiä löydettiin seitsemästä tapauksesta, piittaamattomuutta kolmesta, vastuutonta menettelyä yhdestä.

Ennen kuin Tenkiltä voi pyytää lausuntoa, koulujen on pitänyt selvittää asiaa itse. Ilmoituksen saatuaan koulun rehtori päättää esiselvityksen aloittamisesta, sitten tarvittaessa varsinaisen selvityksen aloittamisesta.

Jos osapuolet ovat tyytymättömiä lopulliseen päätökseen, he voivat valittaa Tenkiin. Itsesääntelyjärjestelmä toimii samaan tapaan kuin mediaa säätelevä Julkisen sanan neuvosto.

Tenk ei tilastoi lausuntojaan niin tarkasti, että olisi mahdollista sanoa, kuinka monta taidealojen loukkausta se on käsitellyt.

”Niitä ei ole eritelty juuri siksi, että ne olisi helppoa yhdistää ja jäljittää. Niitä on niin vähän, että ne ovat yhden käden sormilla laskettavissa”, Tenkin pääsihteeri Sanna-Kaisa Spoof sanoo.

”Ja ne ovat vähän, tuota, omanlaisiaan.”

Eivät niinkään tulkinnanvaraisuuden takia, Spoof sanoo varovasti.

”Sanoisinko nyt näin, että…”

”Hyvin usein näissä ei ole mukana pelkästään se asia, vaan ne henkilöt ovat kiistassa keskenään. Motiivina voi olla myös jotakin muuta kuin puhtaasti tiedettä tai taidetta.”

”Mutta se ei tietenkään sulje pois hyvän tieteellisen käytännön loukkausta.”

Taiteilija sai vuonna 2022 viisivuotisen, puolen miljoonan euron tutkimusrahoituksen Suomen Akatemialta.

Aallon esiselvitys sujui normaalisti.

Taiteilija kirjoitti vastineessaan, että jos virheitä on tehty, ne ovat olleet väärinymmärryksistä tai tietotekniikasta johtuvia vahinkoja. Hän vetosi monimutkaisiin kreditointikäytäntöihin ja siihen, etteivät muut olleet osallistuneet varsinaisten tutkimuspapereiden kirjoittamiseen.

Kesäkuussa 2021 esiselvityksen tehnyt Aallon dekaani puolsi varsinaisen selvityksen aloittamista. Siitä lähetettiin tieto osapuolille.

Lokakuussa Hautamäki ja Laajola alkoivat ihmetellä, kun selvityksestä ei kuulunut mitään. He kysyivät Aallon lakimieheltä etenemisestä. Hän ei vastannut.

Puolisen vuotta myöhemmin, maaliskuun 2022 alussa, he kysyivät uudelleen.

Ja maaliskuun lopussa taas uudelleen.

Nyt lakimies vastasi.

”Sähköisen päätöksen pitäisi olla saapunut edellisen tiedustelusi jälkeen – minulla se näkyy lähetetyissä viesteissä, mutta toisessakin sähköisen päätöksen lähettämisessä on ollut ongelmia”, hän kirjoitti.

Mitään tällaista viestiä ei ollut lähetetty.

Syksyllä Hautamäki ja Laajola ottivat yhteyttä Tenkiin. Jos sitä kautta selviäisi. Hyvän tieteellisen käytännön (HTK) loukkausepäilystä pitää ilmoittaa neuvottelukunnalle.

Siellä ei ollut kuultu koko asiasta.

Pääsihteeri Spoof lähestyi lakimiestä syyskuussa 2022. Oli kulunut yli puolitoista vuotta siitä, kun Hautamäki ja Laajola olivat jättäneet vilppi-ilmoituksen ja yli vuosi siitä, kun varsinainen selvitys oli päätetty aloittaa.

”Meillä ei ole tästä tapauksesta mitään tietoa, vaikka HTK-ohjeen mukaan näin pitäisi olla”, Spoof kirjoitti. ”Missä vaiheessa tutkinta on?”

Yli viikkoa myöhemmin: ”Ehtisitkö vastaamaan tähän kysymykseeni.”

Lakimies pahoitteli vastauksen viivästymistä ja kirjoitti olleensa lomamatkalla Yhdysvalloissa. Hän lähetti Tenkiin esiselvityksen asiakirjoja, joista suuri osa oli loukkauksesta epäiltyä taiteilijaa varten tehtyjä englanninkielisiä käännöksiä.

Mitä hän ei lähettänyt, oli Aallon rehtorin päätös varsinaisen selvityksen aloittamisesta. Se oli päivätty kesäkuulle 2022, vuotta myöhemmin kuin tutkinnan oli väitetty käynnistyneen. Dokumentin metatiedoista kuitenkin selvisi, että se oli luotu vasta lokakuussa, neljä kuukautta päivättyä myöhemmin. Sen jälkeen, kun Tenk oli tiedustellut asiasta.

Siinä vaiheessa taiteilija oli jo yllättäen ehtinyt hankkia uuden työn Taideyliopistosta.

Hän oli saanut vuonna 2022 viisivuotisen, puolen miljoonan euron tutkimusrahoituksen Suomen Akatemialta. Tutkimus käsittelee ympäristö­tuhoja ja luonnonvarojen hyödyntämistä performanssitaiteen avulla. Taiteellisen tutkimuksen akatemiarahoitus on harvinaista, Taide­yliopiston akatemiarahoitus vielä harvinaisempaa.

Millään muulla taholla kuin Aallolla ei ollut ollut tietoa koko HTK-prosessista.

Kun Samir Bhowmik aloitti jatko-opinnot 2010-luvun alussa, yhdelläkään kurssilla ei käsitelty tutkimuksen etiikkaa. Ei taidettu edes mainita, että oli olemassa tutkimuseettiset ohjeet tai jonkinlainen lautakunta, joka niitä valvoo.

Ei etiikka ollut edes minkäänlainen puheenaihe, vaikka taiteellisessa tutkimuksessa rajat ovat häilyvät ja käytännöt kirjavia.

Bhowmik oli valmistunut arkkitehdiksi Marylandin yliopistosta Yhdysvalloista vuonna 2003 ja alkanut myöhemmin työskennellä toimistossa, jonka tehtävänä oli suunnitella Helsingin pääkirjasto.

Jo ennen kuin Oodia alettiin rakentaa, Bhowmik oli kyllästynyt arkkitehtuuriin. Ala tuntui kapealta. Oli paljon sääntöjä ja määräyksiä, vähän liikkumatilaa. Hän halusi tehdä jotain muuta. Hän haki ja pääsi väitöskirjatutkijaksi Taideteolliseen korkeakouluun, josta tuli myöhemmin osa Aaltoa. Tarkoitus oli laajentaa osaamista taiteeseen, esitystaiteeseen ja teknologiaan. Tutkia, mistä kaikesta tilat rakentuivat, miten ihmiset tekivät tilan, miten kulttuurinen muisti toimi.

Väitöskirjan ohessa hän teki taideprojekteja. Se on tyypillistä taidekoulujen tutkijoille. Tutkimusta tehdään tekemällä taidetta.

Bhowmikin aiheet olivat ajankohtaisia. Häntä kiinnosti erityisesti ihmiskunnan ja maapallon suhde, jota hän teostensa statementeissä selitti muotisanoin: oli kierrätystaidetta, yhteisöllisiä installaatioita ja kokeiluja digitaalisen teknologian uudelleenvaljastamiseksi.

Tieteelliset merkintätavat piti opetella muiden töistä. Selaamalla väitöskirjoja ja tutkimusartikkeleita, katsomalla, miten kollegat olivat toimineet.

”Tämä ala on todella monitieteellinen ja -taiteellinen, eikä meillä oikein ole tarkkoja ohjeita, vaan kaikki tulkitsevat niitä eri tavalla”, Bhowmik sanoo.

Työ saattaa alkaa vaikkapa veistoksesta, laajentua elokuvaksi ja siitä tieteelliseksi artikkeliksi. Kunnianhimoiset teokset edellyttävät monenlaista osaamista, ja niitä tehdään usein yhteistyönä. Jos yksi ihminen osaisi kaiken, hän vaikuttaisi cv:ssään ja apurahahakemuksissaan poikkeukselliselta yleisnerolta.

”Kun sitten kirjoitat artikkelin, miten kreditoida kaikki, jotka ovat osallistuneet johonkin vaiheeseen? Se on iso kysymys, johon liittyy monia nyansseja”, Bhowmik sanoo.

”Eettiset ohjeet ovat peräisin tieteellisistä julkaisuista, eivät taiteellisesta tutkimuksesta. Ja takautuvasti ajatellen, jos kaikkia eettisiä ohjeita sovellettaisiin, loukkauksia olisi todella paljon.”

”Ja kauanko taaksepäin voi katsoa? Mikä on se vanhentumisaika? Kymmenen, viisitoista, kaksikymmentä vuotta?”

Bhowmik alkaa puhua kolonialistisista ja sukupuolittuneista representaatioista. Sellaisten kohdalla on tärkeää, että pohditaan, millaista oli sata vuotta sitten.

”Mutta tällaisissa asioissa se olisi kuin avaisi Pandoran lippaan. Jos hyvän tieteellisen käytännön loukkauksia aletaan tutkia taannehtivasti, voin osoittaa miljoona loukkausta.”

Taiteellisella tutkimuksella ei ole kovin pitkiä perinteitä.

Kuvataideakatemiassa, joka on nykyään osa Taideyliopistoa, aloitettiin tohtorikoulutus vuonna 1998. Pari vuotta myöhemmin yliopiston rehtoriksi nousi 33-vuotias Mika Hannula, joka linjasi, että ”tutkinnossa tehdään tarkka ero tiukkaa objektiivisuutta tavoittelevan, empiirisesti painottuneen tieteellisen tutkimusperinteen kanssa”.

Kyse oli korostetusti taiteellisesta tutkimuksesta, jolla toki on ”yhtymäkohtia tieteellisiin lähestymistapoihin”, mutta joka kuitenkin on ”itsessään jotakin muuta, jotakin erilaista”.

Koulutukseen valittiin ensisijaisesti hyviä taiteilijoita, jotka ”tuottavat itse oman metodologiansa”, kuten taiteen tutkimuksen ensimmäisen professorin Satu Kiljusen muistellaan sanoneen. Akateemista taustaa, esimerkiksi taidehistorian tai teoreettisen estetiikan opintoja, pidettiin lähinnä haitallisena.

”Eetos oli, että tohtorikoulutukseen valitaan taiteilijoita, joilla on merkittävä tai koherentti taiteellinen ura, josta he sitten kirjoittavat taiteilijan näkökulmasta”, video- ja yhteisötaiteilija Pekka Kantonen sanoo. Hän toimi alusta saakka tutkimusassistenttina ja aloitti oman väitöskirjansa vuonna 2003.

Kuvataideakatemian väitöskirjoja ei sanottu väitöskirjoiksi vaan opinnäytteiksi, sanotaan vieläkin.

”Sillä haluttiin säilyttää taiteellinen vapaus, korostaa, että ei edellytetä akateemisia kriteerejä. Ennen aina sanottiin, että taiteilijoilla on sellainen erityistieto, eivätkä he tarvitse tällaisia säädöksiä, vaan voivat olla täysin vapaita”, Kantonen sanoo.

”Lähdekriittisyys ja tutkimuksellisuus… hyvin harva käytti sellaisia keinoja.”

Nyttemmin tutkimus on akatemisoitunut.

”Nykyään tutkimussuunnitelmilla on enemmän painoarvoa ja tehdään valtavasti esimerkiksi tutkimusartikkeleita.”

Muutos alkoi 2010-luvulla, kansainvälistymisen myötä.

Kuvataideakatemian lisäksi taiteellistutkimuksellisia väitöskirjoja on voinut tehdä muualla Taideyliopistossa, Aallossa ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa.

Lapin yliopisto päästi esimerkiksi elokuvaohjaaja Lauri Törhösen väittelemään, vaikka väitöskirjan lähdeviitteet koostuivat muun muassa The Beatlesin lyriikoista ja jääkaappimagneetista. Puolueettomiksi tarkoitetuiksi esitarkastajiksi oli nimetty väitöskirjan ohjaaja ja Törhösen entinen esimies. Viikkoja velloneen skandaalin jälkeen tiedekuntaneuvosto päätti poikkeuksellisesti hylätä väitöksen.

”Sehän oli vähän sellainen isojen poikien idea, että tempaistaanpa puolessa vuodessa väikkäri, ja ajateltiin, että tämä on kenttä, jossa voi tehdä ihan mitä vain, koska tämä on taidetta”, Kantonen sanoo.

”Siinä unohtui, että kenttä on jo muuttunut tietyntyyppiseksi tutkimuskäytännöksi.”

Silti, kun eri yliopistojen tieteellistä julkaisutoimintaa selvitettiin muutama vuosi sitten, kaikkein eniten nollaluokan journaaleissa olivat julkaisseet Lapin yliopisto ja Taideyliopisto. Joka viides niiden tiedeartikkeleista oli julkaistu lehdissä, jotka eivät täyttäneet tieteen perustason kriteerejä.

Tutkimusperinteelle ei ole annettu kovin suurta painoarvoa Suomen Akatemian rahoituspäätöksissä.

”Työkaverini olivat järkyttyneitä, kun sain akatemiarahoituksen”, Samir Bhowmik sanoo.

”Se ei ole mikään vitsi. He olivat järkyttyneitä.”

Kun Aalto-yliopiston rehtori sai vihdoin tehtyä päätöksen varsinaisen HTK-selvityksen käynnistämisestä syksyllä 2022, yliopisto nimesi selvitysryhmän. Tutkinnan kerrottiin valmistuvan joulukuussa.

Tammikuussa 2023 Hautamäki ja Laajola kyselivät jälleen kerran edistymisen perään. Aallon juristi vastasi, että vielä olisi järjestettävä osapuolten kuuleminen, kunhan ajat saataisiin koordinoitua selvitysryhmän kanssa.

”Sen jälkeen asia etenee rehtorin päätettäväksi.”

Taaskaan ei kuulunut mitään. Tammikuun lopussa Hautamäki ja Laajola ottivat yhteyttä suoraan selvitysryhmän jäseniin.

”Se olikin sitten upea juttu”, Laajola sanoo.

”Mitään tutkintaryhmää ei ollut koskaan ollut.”

Ne, jotka Aalto oli nimennyt, eivät olleet joko tienneet enää kuuluvansa ryhmään tai eivät olleet saaneet mitään materiaaleja selvityksen aloittamiseksi. Yksi oli kysellyt asiakirjoista Aallon juristilta, mutta kun kukaan ei ollut vastannut, hän oli lähettänyt sähköpostin, jossa arveli tutkinnan rauenneen. Siihenkään ei vastattu.

”On vähän hassua, kun kaikkialla toitotetaan, miten turvallisia ja eettisiä ja kriittisiä ja oikeudenmukaisia ja läpinäkyviä kaikki tahot ovat, mutta sitten kun pitäisi olla sitä eettisyyttä, ei tapahdukaan mitään”, Laajola sanoo.

Maaliskuussa 2023 Aallon juristi vihdoin reagoi. Hän lähetti Tenkille samat kaksi vuotta vanhat esiselvityksen asiakirjat uudelleen. Nyt mukana oli sentään rehtorin päätös selvityksen aloittamisesta.

Viimeistään siitä lähtien, kun yliopistouudistus astui voimaan vuonna 2010, yliopistojen on pitänyt olla tarkkoja maineestaan.

Ne ovat omaksuneet viestintäänsä uudet opit: vaikenemisen ja kiertelyn. Kohuja vältellään viimeiseen saakka. Varsinkin humanistisilla aloilla ja taidealoilla on jatkuva huoli poliitikkojen leikkaushaluista.

Yliopistouudistuksen ääneen lausuttu tarkoitus oli lisätä yliopistojen autonomiaa ja kansainvälistä kilpailukykyä, mutta käytännössä se on tarkoittanut irtisanomisia, pätkäapurahatutkimusta ja jatkuvaa painetta lisärahoituksen hakemiseen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää perusrahoitusta tulosperusteisesti: valmistuneista kandeista, maistereista ja tohtoreista. Nykyään käytössä olevassa mallissa on painotettu tutkimusjulkaisujen määrää.

Muuta rahoitusta pitää hakea suurilta osin projektikohtaisesti – valtiolta, EU:lta, säätiöiltä. Suomen Akatemia on keskeinen myöntäjä. Se jakaa tutkimusrahoitusta puoli miljardia euroa vuodessa. Tutkijalle myönnetty raha maksetaan yliopistolle, joka sitten kustantaa sillä tutkimushankkeen.

Yli kolmannes suoraan valtiolta tulevasta tutkimusrahoituksesta määräytyy ulkopuolelta saadun rahoituksen perusteella. Erityisen arvokasta on ulkopuolinen kansainvälinen rahoitus. Siksi yliopistot himoavat kansainvälistä mainetta.

Siinä auttavat hyvät ranking-sijoitukset. Aalto-yliopiston taiteen ja muotoilun ala sijoittui vastikään kahdeksanneksi maailman­laajuisessa QS-yliopistovertailussa. Edellisvuonna sijoitus oli kuudes.

”On hienoa nähdä, että sijoitumme tällä alueella maailman parhaiden joukkoon. Kiitos saavutuksesta kuuluu koko yhteisöllemme”, taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvinen juhlisti tiedotteessa.

Hyvän tieteellisen käytännön loukkaukset vaikuttavat sijoituksiin.

Yle käsitteli maaliskuussa 2024 ilmestyneessä laajassa jutussaan samaa tiedevilppitutkintaa. Kun Yle yritti kysyä Aallon rehtorilta Ilkka Niemelältä, miksi HTK-selvitys oli epäonnistunut niin perusteellisesti, Niemelä vetosi toistuvasti inhimillisiin virheisiin eikä voinut kommentoida mitään ”henkilökunnan yksityisyydensuojan” takia.

”Kun tarpeeksi monta kertaa työntää asian maton alle, yhtäkkiä siellä onkin ihan valtava kasa roskaa, eikä kukaan halua ryhtyä selvittämään sitä skandaalin pelossa”, Hautamäki sanoo.

”Käytännössä taiteen tutkimuksen kentällä ollaan siinä tilanteessa, että sille haetaan sitä uskottavuutta”, hän jatkaa.

”Samir onnistui hakkeroimaan koko systeemin.”

Lauri Törhösen kaltaiset tapaukset eivät auta uskottavuuden lisäämisessä, Suomen Akatemian rahoituksen tapaiset asiat sen sijaan auttavat. Samaa sanovat kolme muuta Suomen Kuvalehden haastattelemaa alan tutkijaa.

Viime vuosina on uutisoitu Aallon valokuvauksen vientihanketta Helsinki Schoolia vetäneen apulaisprofessorin ja menestyneen muodin lehtorin väärinkäytöksistä, joihin yliopisto on ollut haluton puuttumaan. Ongelmat on kuitattu tekemällä sisäisiä selvityksiä, joista ei ole seurannut mitään.

”Virhe on tapahtunut. Tutkintaryhmän työ ei ole koskaan käynnistynyt.”

Aallon pääjuristi ryhtyi selvittämään tutkinnan tilaa huhtikuussa 2023. Oli kulunut kaksi ja puoli vuotta ilmoituksen jättämisestä.

”Virhe on tapahtunut”, Kristiina Kemetter kirjoitti. ”Tutkintaryhmän työ ei ole koskaan käynnistynyt.”

”Olemme hyvin pahoillamme.”

Asetettiin uusi tutkintaryhmä.

Yhtäkkiä selvitys saatiin päätökseen muutamassa kuukaudessa.

Rehtori antoi lopullisen päätöksensä joulukuussa 2023.

Hän totesi Bhowmikin syyllistyneen yhden yhteistyön kohdalla anastamiseen ja loukanneen hyvää tieteellistä käytäntöä liioittelemalla systemaattisesti omaa panostaan yhteistyöprojekteihin. Hänen todettiin vääristelleen vuosien ajan tietojaan ansioluettelossaan ja Aallon tutkimustietojärjestelmässä.

Jos Aalto ei olisi viivytellyt vuosia selvityksen tekemisessä, Bhowmikin saama rahoitus Suomen Akatemialta olisi jäänyt saamatta. Ehkä Taideyliopistoonkin olisi palkattu joku toinen. (Bhowmikin rekrytoinut Taideyliopiston varadekaani ei vastannut haastattelupyyntöihin.)

”Tämä oli sisäinen virhe, jota ei voida puolustella millään tavalla. Näin ei saisi tapahtua”, Aallon rehtori Ilkka Niemelä sanoo.

Millaisen kuvan prosessi antaa Aallon kyvystä ja halusta selvittää tällaisia asioita?

”Tiedän, että tämä ihan yksittäisenäkin tapauksena asettaa sen kyseenalaiseksi, mutta en koe, että olisimme millään lailla yrittäneet hoitaa asiaa huonosti tai leväperäisesti”, Niemelä sanoo.

”Inhimillisesti ajatellen, onhan tämä erittäin komplisoitu ja monimutkainen tapaus, jossa on satoja sivuja aineistoa ja jossa puhutaan tutkimuksen ja taiteen välisestä rajapinnasta, jossa tekijyyteen liittyvät kysymykset ovat juridisesti ja HTK-säännöstön kannalta harvinaisia ja haastavia.”

”Mutta kyllä minä ymmärrän, että tämä on selittelyä. Virhe on kuitenkin tapahtunut ja tästä aiheutui merkittävä viive tutkintaan.”

Bhowmik ei halua kommentoida selvitykseen liittyviä asioita tai Aalto-yliopiston toimintaa, sillä molemmat osapuolet ovat valittaneet päätöksestä Tenkiin.

”Ehkä sen voin sanoa, että juristien ei pitäisi hoitaa tällaisia asioi­ta. Näissä on kyse alakohtaisista etiikkakysymyksistä, ei mistään patenteista. Suurin ongelma on ollut, että ei ole tehty tieteenalan mukaista arviointia”, hän sanoo.

Bhowmik kiisti kaikki syytökset asianajajan Tenkille kirjoittamassa vastineessa ja kyseenalaisti koko prosessin. Hänestä Aallon selvitys on puutteellinen, vinoutunut ja sen johtopäätökset ovat vääriä.

Neuvoston tulisi Bhowmikin mukaan tarkastella Aallon tutkinnan ”hienovaraista syrjintää” ei-suomalaista taiteilijaa kohtaan.

”Tutkintalautakunta koostui valkoisista suomalaisista keski-ikäisistä miehistä, samoin ilmoittajat olivat samaa väestöryhmää.”

Lisäksi hän mainitsi mahdollisen kunnianloukkauksen.

Kiertelemällä tarpeeksi kauan epämukavaa prosessia Aalto teki sotkusta myös Suomen Akatemian ja Taideyliopiston ongelman. Nyt sitä syytetään siitäkin, mikä on brändin puhtoisuuden kannalta kaikkein kiusallisinta: piilorasismista.

Tenk päätyy harvoin eri ratkaisuun kuin yliopistot, mutta niinkin on käynyt. Tenkin lausunnon pitäisi valmistua elokuun lopussa. 

Lainaukset sähköposteista perustuvat asiakirjoihin, jotka on saatu Aalto-yliopistosta tietopyynnöllä.

Oikaisu 20.6.2024 kello 14.10. Poistettu virheellinen tieto, että talven 2024 haussa yksikään Taideyliopiston tutkija ei hakenut Akatemia-rahaa. Virhepäätelmä perustui taulukkoon, jossa ei ollut huomioitu kaikkia hakemuksia. Lisäksi lisätty linkki ja tarkentava lause Ylen tekemästä jutusta kohtaan, jossa ko. juttua siteerataan.