Omalla tavallaan onneton

Seuraaviin eduskuntavaaleihin on vuosi aikaa, mutta poliitikkojen ja heidän innokkaiden kannattajiensa sanailu alkaa kiihtyä. Asiat henkilöityvät, ja ratkaisujen sijaan etsitään syyllisiä.

Puolueiden, virkakunnan ja asiantuntijoiden mieltä alkaa kuitenkin painaa jo aika vaalien jälkeen. Suomalaisessa hyvinvointimallissa on pitkään kasautuneita ongelmia, joiden ratkominen tuntuu tulevan vuosi vuodelta vaikeammaksi. Ensi vaalikaudella on edessä entistäkin epäkiitollisempi urakka.

Työuransa jälkipuoliskolla ja eläkkeellä olevat suomalaiset tottuivat aikaan, jolloin Suomi rakensi pohjoismaisen mallin mukaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

Sen perusidea on vaativa mutta palkitseva. Julkisilla varoilla tasataan riskejä ihmisten elämässä ja luodaan hyvä pohja kansantaloudelle. Menestyvät yritykset taas auttavat rahoittamaan hyvinvoinnin.

Nyt tämä malli on meillä vaikeuksissa. Veturi eli yritysmaailma on alisuoriutunut jo pitkään, mikä on näkynyt kasvun puuttumisena. Vaunujen vetäminen on tullut koko ajan raskaammaksi. Julkinen talous on kroonisesti epätasapainossa.

Työuransa alkupuolella olevat ja sitä nuoremmat ikäluokat ovat eläneet suurimman osan elämäänsä maailmassa, jota ovat leimanneet talouden nollakasvu ja julkisen sektorin leikkaukset.

Sukupolvien näkökulmat poikkeavat toisistaan paljon. Tällaisessa tilanteessa on vaikea tarjota yhteistä näkymää tulevaisuudesta.

Onko ongelma pohjoismaisessa mallissa? Jos katsoo neljän suurimman Pohjoismaan tilanteen, niin äänin 3–1 malli toimii edelleen. Ruotsi, Norja ja Tanska ovat kasvavia talouksia. Niissä veturi on voimissaan ja julkiset palvelut ovat tukevalla pohjalla.

Suomi on onneton omalla tavallaan. Nokia-klusterin ja metsäteollisuuden vaikeudet näkyvät yritysmaailmassa yhä. Venäjän naapuruus ei tuota enää taloudellista hyvää vaan pakottaa panostamaan turvallisuuteen. Uusia menestyjiä kyllä kasvaa, mutta kovin usein ne myydään, kun houkutteleva ostaja ilmaantuu.

Työelämän pelisääntöjä on muutettu, mutta vielä ei ole nähty nousukautta, joka osoittaisi niiden toimivuuden. Säästöjen vaikutukset sen sijaan tuntuvat.

Helpoksi ratkaisuksi julkisen talouden ongelmiin on tarjottu leikkauksia ”byrokratiasta”, mutta kun julkisia menoja vertaa muihin maihin, säästäminen ei osoittaudukaan niin helpoksi. Suomessa eläkkeet ja suuri osa terveydenhuoltoa ovat julkista taloutta, monissa muissa maissa eivät ole. Ero kuluissa ei olekaan niin suuri kuin luulisi.

Jos ryhdytään säästämään koulutuksesta, nakerretaan juuri sitä inhimillistä pääomaa, jonka varaan tulevan kasvun pitäisi perustua. Jos taas aletaan työntää lasten ja vanhusten hoivavastuuta enemmän perheille, se käytännössä estää naisten osallistumista työelämään ja haittaa taloutta sitä kautta.

Toki myös byrokraattista asennetta voi lieventää, mutta pykäläviidakon karsimiseen lainsäätäjillä eli kansanedustajilla olisi jo nyt hyvät työkalut.

Vaikeuksia voi luetella pitkään, mutta paluu muun pohjoismaisen perheen tielle vaatii sekä päätöksiä että henkisen ilmapiirin tuulettamista.

Yksittäisen tempun sijaan tarvitaan uskoa tulevaisuuteen. Suomen halutaan jatkossakin olevan maa, jossa on hyvä tehdä työtä, perustaa perhe ja kasvattaa omaa osaamista. Tänne on hyvä tulla muualta rakentamaan yhteiskuntaa, elämään kuuluvat riskit eivät täällä kolhi kohtuuttomasti.

Päätöksiä on tehtävä, mutta ei pidä jäädä rypemään vain parin seuraavan vuoden hankaluuksiin. Nykymaailmassa Suomi on kuitenkin niitä maita, joissa on mahdollisuus elää hyvää elämää.

Puolueiden ja ehdokkaiden kannattaa ennen vaaleja miettiä viestejään myös siitä näkökulmasta, millaista tulevaisuudenkuvaa he sanoillaan maalaavat. Voi olla, että äänestäjät palkitsevat niitä, jotka katsovat hiukan pitemmälle eteenpäin.