Keskittyykö valta silmiemme alla?

Kokenut sijoittaja näytti taannoin osakemarkkinoiden tuotosta kaaviota, joka ulottui kauas taaksepäin, 1900-luvun alkuvuosiin asti. Hänen viestinsä oli yksinkertainen: osakkeiden tuotto on ylivertainen, mutta sota on hyvin, hyvin huono juttu.

On laaja konsensus, että osakkeet ovat olleet tuottoisia pitkällä aikavälillä, eivätkä tuho ja epävarmuus miellytä ennustettavuutta kaipaavia sijoittajia. Nyt tässä kaavassa tuntuu kuitenkin olevan ongelma.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan noudatti vielä perinteistä logiikkaa Euroopassa. Energia kallistui, inflaatio kiihtyi ja korot nousivat. Syyt ja seuraukset olivat silloin totutussa suhteessa toisiinsa.

Nyt Yhdysvallat käy sotaa Lähi-idässä. Vaikka sotatoimet loppuisivat saman tien, seuraukset öljyn, kaasun, lannoitteiden ja elintarvikkeiden markkinoilla näkyisivät pitkään. Kun vielä pohjalla on vapaakauppajärjestelmän murentaminen tullimuureilla, voisi kuvitella, että tämä näkyisi pörssikurssien alamäkenä.

Vielä mitä. Yhdysvalloissa markkinat elävät kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sikäläisen presidentin sanat ja teot aiheuttavat pyörteitä, joka tasoittuvat muutamassa päivässä. Oikeasta pörssiromahduksesta ei ole tietoakaan.

Mikä selittää tämän kummallisuuden? Kyse ei voi olla vain siitä, että presidentin sanoja ei enää oteta kovin vakavasti. Kyllä tekojakin on riittänyt, eikä niiden pitäisi miellyttää markkinavoimia.

Maailman talouslehdet ovat nyt pullollaan selityksiä, mistä pörssien hyvä tila johtuu. Ehkä kuitenkin huomaamme vasta jälkeenpäin, millainen muutos on koko ajan ollut meneillään silmiemme alla.

On mahdollista, että markkinavoimat tosiaan ovat oikeassa. Osakkeiden tai niiden takana olevien yritysten tilanne on hyvä ja alati paraneva. Ja kun erittelee tarkemmin, viime vuosien kurssinousu on keskittynyt pieneen teknojättien joukkoon. Juuri niille kuuluu hyvää.

Näiden jättien nimet ovat meille tuttuja, kun katsomme puhelimia, ohjelmia, digitaalisia alustoja ja sähköautoja. Yhtiöt, jotka ovat erittäin iso osa suurten ihmisjoukkojen arkea, ovat kasvaneet mahtiasemaan, jonka mittasuhteita on vaikea hahmottaa.

Suomalaisen työn juhlan eli vapun tienoilla on aikoinaan puhuttu työn ja pääoman ristiriidasta tai omistajan ja työntekijöiden suhteesta. Nyt tämä kärjistetty kuva ei sytytä enää entiseen tapaan.

Suomi on viime vuodet saanut oppia siitä, millainen on yhteiskunta, jossa talous on pysähtyneessä tilassa. Siitä kärsivät sekä yritykset, työntekijät että hyvinvointipalveluista ja tulonsiirroista riippuvaiset ihmiset.

Kotimaisen vastakkainasettelun sijaan kriittinen katse voisi kohdistua maailman muutamaan teknojättiin.

Millaista tulevaisuutta ne ovat rakentamassa ja mitä arvoja ne edustavat? Koko ajan tulee enemmän merkkejä siitä, että ne myös haluavat käyttää saamaansa valtaa. Ei ole yhdentekevää, millä tavalla.

Jos niiden asemaa eivät edes sodat heittele, ne tuskin säikähtävät yhteiskuntien sisäisten jännitteidenkään kasvua. Osa niiden päättäjistä saattaa jopa toivoa sellaista muutosta.

Edelleen kannattaa kysyä: kuka hyötyy?