Venäjän vuoro - nyt avataan itärajaa

Profiilikuva
kielitaito
Teksti
Anu Kantola

1900-luvun historiaa voi lukea niinkin, että se oli kansallisaatteen vuosisata. 1800-lukua hallinneet imperiumit hajosivat, ja niiden tilalle syntyivät demokratiaan perustuneet kansallisvaltiot. 1900-luku päättyi viimeisen eurooppalaisen imperiumin Neuvostoliiton hajoamiseen lukuisiksi kansallisvaltioiksi.

2000-luvulla suunta on taas kääntymässä takaisin. Talouden ja kulttuurin globalisaatio ylittää kansallisia rajoja, joiden merkitys pienenee. Yksi tällainen prosessi on meneillään Suomen itärajalla.

1800-luvun lopulla Itä-Suomen merkittävin kaupunki oli Pietari, jossa oli silloin miljoonakaupunki. Kaupunki säteili ympäristöönsä: sinne vietiin elintarpeita ja sieltä haettiin monenlaista tavaraa. Se oli myös ajan tyyliin kosmopoliittinen suurkaupunki. Gogol kutsui sitä saksalaisten kaupungiksi, mutta siellä oli myös ranskalaisia ja italialaisia renessanssipalatseja, länsimaisen mallin mukaan perustettu tiedeakatemia sekä korkealuokkaista teatteria, musiikkia ja maalaustaidetta.

Suomen itsenäistyessä raja katkaisi yhteyden Pietariin ja sen talousalueeseen. Valtiojohtoinen neuvostokauppa ei koskaan elvyttänyt aidosti rajan molemmille puolille osuvaa talousaluetta.

Nyt tuuli on lähtenyt puhaltamaan toiseen suuntaan. Kansalliset rajat ovat alkaneet menettää merkitystään. Suomessa se näkyi ensin lännessä EU:n myötä. Mutta nyt myös idässä: on aika selvää, että seuraavat vuosikymmenet tulevat olemaan itärajan avaamisen aikaa.

Se olisi varmasti Suomen etu. Joidenkin mielestä Berliinin muuri kaadettiin banaaneilla. Myös Venäjä muuttuu, kun länsimainen talousmalli ja kulutuskulttuuri leviävät sinne. Suomelle sopisi hyvin demokratisoituva Venäjä, jossa elintaso nousee, ihmiset keskiluokkaistuvat ja voivat hyvin. Venäjän hyvinvointi toisi tänne ostokykyisiä matkailijoita ja loisi markkinoita suomalaisille tuotteille.

Venäjän maantieteessä Pietari on aina ollut portti, jonka kautta länsimaiset ideat ovat virranneet maahan. Itärajalla on perustettu monenmoisia matkailuhankkeita Pietarin kasvavan keskiluokan houkuttelemiseksi. Myös kolmen ja puolen tunnin junayhteys Helsingistä Pietariin on hieno asia.

Mutta myös Parikkalaan voisi avata rajanylitysaseman suoraan Laatokalle ja Valamoon. Parikkalassa oleva Syvänoron rajanylityspaikka osuu Saimaan ja Laatokan väliselle kannakselle ja on solmukohta kauppareiteillä, jotka ovat vuosisatoja kulkeneet Saimaalta Laatokalle, Etelä-Suomesta Karjalaan ja Keski-Suomesta Pietariin. Parikkala ja Savonlinna ajavat nyt Syvänoron avaamista kaupalle ja matkailulle.

Syvänoron kautta pääsisi Laatokalle ja Valamoon kätevästi – matkaa valtatie 6:lta Laatokalle Lahdenpohjaan kertyy vain 45 kilometriä. Samalla avautuisi myös uusi väylä luontomatkailuun Laatokan maisemissa. Kovan talouden puolella Lahdenpohjan vanhan syväsataman kunnostaminen avaisi vesireitit Venäjällä pohjoiseen ja etelään. Myös Suomen ja Venäjän rautatiet voisi yhdistää rakentamalla 25 kilometriä pitkä yhdysrata Laatokan luoteispuolelle.

Ja ei kielitaitokaan olisi pahitteeksi. Siinä pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) oli oikeassa loppusyksystä. Jos lapseni sattuisi asumaan Itä-Suomessa, niin venäjän opiskelu olisi harkinnassa.

Presidentti Tarja Halonen totesi, että meitä sitoo itsenäistymisen yhteydessä tehty lupaus siitä, että suomi ja ruotsi ovat kansallisia kieliä. Onhan se vähän ontto peruste sille, että kaikkien pitää ne päntätä päähänsä nyt sata vuotta myöhemmin, kun markastakin on luovuttu ja monet päätökset on siirretty Brysseliin. Jos nyt kävisi niin, että sattuu rakastumaan suomenruotsalaiseen ja ajautuu Länsi-Suomeen myöhemmässä elämässään, niin ruotsin kyllä oppii. Venäjä on sen verran hankala, että jos saisin valita, niin pänttäisin sen päähäni kouluvuosina, jolloin kielet tarttuvat parhaiten ja muut kiireet ovat vielä vähäisiä.