Uv-valo oikeudessa

Uudet Auer-käräjät punnitsevat oikeuden kykyä arvioida asiantuntijatietoa, kirjoittaa Matti Rämö.

Profiilikuva
Toimitukselta
Teksti
Matti Rämö
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
4 MIN

Anneli Auerin, 60, ja Jens Kukan, 62, seksuaalirikosoikeudenkäynnin toisella kierroksella keskiössä ovat asiantuntijoiden arviot. Tapauksen pääkäsittely alkaa lokakuussa ja sen arvioidaan päättyvän alkuvuodesta 2026.

Suomen rikoshistoriassa täysin poikkeuksellisessa tapauksessa oikeuden tulee ottaa kantaa siihen, kummalla kerralla Auerin kolme nuorinta lasta puhui totta.

Silloin, kun he vuonna 2011 kertoivat sijaisvanhemmilleen ja psykologeille joutuneensa raakojen seksuaali- ja väkivaltarikosten uhreiksi vuosina 2007–2009, ollessaan 3–10-vuotiaita? Vai silloin, kun jo aikuistuneet lapset kertovat valehdelleensa aiemmin johdattelun, painostuksen ja psykologisen kuormituksen seurauksena?

Auerin vanhin lapsi, vuonna 1997 syntynyt tytär, on systemaattisesti kiistänyt, että rikoksia olisi tapahtunut.

Arvioidessaan kumpi versioista on totta, oikeus nojaa pitkälti psykologien lausuntoihin. Auerin tapauksen aiemmissa käänteissä oikeusjärjestelmän kyky arvioida asiantuntijatietoa on näyttäytynyt kyseenalaisena.

Kirjoitin rikostoimittaja Rami Mäkisen kanssa Aurin tapauksen seksuaalirikoshaaraa käsittelevän kirjan Oikeusmurha (Otava, 2025). Kirja pohjautuu esitutkintamateriaaliin, jota oikeus arvioi langettaessaan Auerille ja Kukalle pitkät tuomiot seksuaali- ja väkivaltarikoksista. Korkein oikeus kumosi poikkeuksellisesti jo istutut tuomiot joulukuussa 2024, minkä jälkeen syyttäjä vei tapauksen uudestaan oikeuteen.

Toistaisesti edelleen salattu esitutkintamateriaali käsittää muun muassa lapsia syksyllä 2011 kuulleiden Varsinais-Suomen lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikön psykologien tekemät haastattelut ja niistä kirjoittamat lausunnot.

Oikeudella oli käytössään myös puolustuksen Pekka Santtilalta ja Katarina Finnilän tilaama lausunto. He ovat rikosprosesseissa tehtävään lasten haastattelemiseen erikoistuneita psykologian tohtoreita. 110-sivuisessa, tutkimusviitteitä vilisevässä lausunnossaan Santtila ja Finnilä arvioivat lasten kertomukset hyvin epärealistisiksi ja ristiriitaisiksi.

Oikeus ei antanut painoarvoa puolustuksen asiantuntijoiden lausunnolle. Lainvoimaiseksi jääneen tuomion langettanut Turun hovioikeus ei ylipäätään tyytynyt luottamaan psykologeihin. Tuomarit katsoivat myös itse lasten haastatteluista tehtyjä videoita ja kirjasivat ylös havaintojaan.

”Kertominen on ollut sujuvaa ja paljolti oma-aloitteista eikä tarpeettomasti selittelevää”, yksi salattuun tuomioon kirjatuista havainnoista kuului.

Avoimeksi jäi se, mikä se, mikä teki oikeustieteilijöistä lasten haastattelujen arvioimisen asiantuntijoita.

Auerin lasten myöhemmin sepitteeksi sanomat kertomukset vilisevät hengenvaarallisesta, lähes sarjakuvamaista väkivaltaa. On syytä epäillä, että pelkät puheet olisivat riittäneet oikeudelle tuomioiden perusteeksi.

Tarinoista tekivät uskottavampia niiden tueksi esitetyt fyysiset todisteet.

Lapsia vuosein varrella tutkineet lukuisat terveydenhuollon ammattilaiset eivät olleet havainneet merkkejä äärimmäisestä seksuaalisesta väkivallasta ja hyväksikäytöstä. Sen sijaan niitä löysi Tampereen lasten oikeuspsykiatrian yksikössä työskennellyt gynekologi Minna Joki-Erkkilä. Hänkään ei tosin tehnyt havaintojaan paljaalla silmällä, vaan uudella menetelmällä: ultraviolettivalolla.

Joki-Erkkilä kuvaili uv-valon käyttöä ihon tutkimisessa ”varsin uudeksi” menetelmäksi. Hän kertoi oikeudelle, ettei menetelmästä ollut ”aiempiin tutkimuksiin perustuvaa tietoa”. Hän löysi uv-valolla ”poikkeuksellisen paljon viiltelyyn viittaavia arpilöydöksiä”.

Joki-Erkkilä ei tarkentanut, minkä verran arpia lapsista uv-valolla keskimäärin löytyi, eli miten ”poikkeuksellisuus” oli määritelty. Vertailukohdan puute ei haitannut oikeutta. Ei myöskään se, että oli epäselvää, soveltuiko uv-valo ylipäätään väkivallan jälkien havaitsemiseen ihmisiholla.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa oikeus arvioi menetelmiä tiukoin tieteellisin kriteerein. Oleellista on, että uuden menetelmästä on luotettavia tutkimuksia, joita osoittavat sen kyvyn mitata tarkasteltavaa ominaisuutta.

Uuden oikeudenkäynnin alkaessa uv-valon toimivuudesta ei vieläkään ole uskottavaa näyttöä. Selvitimme asiaa Rami Mäkisen kanssa Suomen Kuvalehdessä tällä viikolla julkaistua Pelastakaa kaikki lapset -artikkelia varten.

Juttu kertoo Joki-Erkkilän nykyään johtamasta Tampereen lasten oikeuspsykiatrisesta yksiköstä ja hänen työtavoistaan esitetystä kritiikistä. Yksikön psykologit kertovat muun muassa Joki-Erkkilän yrityksistä puuttua heidän virkavastuulla tekemiensä lausuntojen sisältöön.

Tämä on poikkeuksellista ja voi vääristää oikeusprosessia. Vielä erikoisemmaksi asetelman tekee se, ettei gynekologitaustaisella Joki-Erkkilä ole psykologian alan asiantuntemusta. 

Parhaillaan Joki-Erkkilä työskentelee lapsiin kohdistuvien seksuaali- ja väkivaltarikosten tutkimuskäytäntöjä yhdenmukaistavan Barnahus-hankkeen asiantuntijana. Hanketta johtava Sini Stolt arvioi artikkelissa uv-valon luotettavuutta.

”Sen [uv-valon] toimivuus ei ole edelleenkään selkeä asia”, Stolt sanoo. ”Ei ole kansainvälisiä laatustandardeja, joihin voisimme yksiselitteisesti nojata.”

Syksyn oikeudenkäynnissä syyttäjä kuulee Joki-Erkkilää yhtenä asiantuntijatodistajanaan. Gynekologin on määrä antaa lisäselvitystä uv-valon käytöstä.

Asiantuntijatiedon tulisi perustua tieteeseen, eli tutkittuun tietoon. Jos uskottavaa tutkimustietoa ei ole, asiantuntemukselta putoaa pohja. Siksi oikeuden aiempi päätös ohittaa uv-menetelmää koskevan tiedon vajavaisuus on hyvin ongelmallinen.

”Oikeusvaltiossa tieto menetelmän toimivuudesta pitää olla silloin, kun päätöksiä tehdään”, Pekka Santtila kommentoi Oikeusmurha-kirjassa.

Matti Rämö on Suomen Kuvalehden tutkiva toimittaja.

Samalta kirjoittajalta

Ilmoita asiavirheestä