Nyt puhutaan rahasta!
Kirjailijat kritisoivat kustantajia, päättäjiä ja kulttuurijournalismia, kirjoittaa Anu Koivunen.
2
MIN
Helsingin Kirjamessut uutisoi yli sadantuhannen kävijän ennätyksestä, ja WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen hehkutti, että puheet kirjan kriisistä ovat ”outoja”. Myynti oli yli 30 prosenttia edellisvuotta parempi. Muut kustantamot säestivät. Itsekin fiilistelin messuilla ja jonotin kassoilla.
Missä rahat, kysyi kirjailija Pontus Purokuru Substack-verkkopalvelun kirjoituksessaan. ”Kirjallisuus on tällä hetkellä mahdollista vain, koska kirjailijat tekevät työtä ilmaiseksi”, hän kirjoitti ja kuvasi yksityiskohtaisesti omaa talouttaan. Purokuru tiivisti kirja-alan ja kirjailijoiden välisen jännitteen: ”te jotka kuukausipalkalla, suurilla myyntituloilla tai pääomatuloilla hehkutatte kirjallisuuden tärkeyttä ja kukoistusta, syökää nyt oikeasti perseenne.”
Vaikka merkittävä osa kulttuuridebatista käydään nykyisin digitaalisilla alustoilla, instastooreissa ja chateissa, viime viikkoina juuri kirjailijoiden asema on päässyt myös valtavirtamedian aiheeksi.
Kirjailija Niko Hallikainen oli jo ennen messuja nostanut kirjailijoiden toimeentulon puheenaiheeksi julkaisemalla ilmaisen omakustanneromaanin. Helsingin Sanomien haastattelussa hän totesi niin kustantajan, kauppiaan kuin verottajankin tienaavan kirjailijoiden työstä enemmän kuin kirjailijat itse.
Samaa kysymystä ovat käsitelleet myös kirjailijat Helmi Kekkonen blogissaan, Ville-Juhani Sutinen Helsingin Sanomien esseessä sekä Sisko Savonlahti ja Marjo Niemi tekijänoikeusjärjestö Sanaston blogissa.
Kertoo eksistentiaaliseksi koetusta kriisistä, kun menestyvät, arvosteluja ja apurahoja saavat kirjailijat tarttuvat julkisissa puheenvuoroissaan ilmaisukieleen, joka kaiuttaa 1800-luvun luokkakamppailun retoriikkaa.
Kirjailijat eivät heristä sormeaan vain kustantajille ja yhteiskunnan päättäjille, vaan kritiikki kohdistuu myös kulttuurijournalismiin, joka kosiskelee suuria yleisöjä henkilökuvilla ja tunnepuheella.
Kirjailija Silvia Hosseinin Image-esseen sanoin nykyinen kulttuurijournalismi paitsi pinnallistaa ja latistaa kirjallisuudesta puhumista myös rapauttaa sivistysuskoa.
Toki mediatutkijoiden Lilie Chouliarakin ja Sarah Banet-Weiserin mukaan julkinen keskustelu liberaaleissa demokratioissa on jo vuosia keskittynyt kamppailuun myötätunnosta ja uhrin roolista.
Nyt retoriikka on uudessa käytössä, kun kirjailijat pyrkivät siirtämään keskustelun rahaan. He kuvaavat itseään työläisiksi vastalauseena niin tunnepuheelle kuin sille, että taiteesta puhutaan hyödyttömänä tai elitistisenä.