Strategiaa vai tuulenpyörteitä?

Presidentti Donald Trumpin ulkopoliittisen linjan määrittely on kuin tuulenpyörteiden analysointia.

Mieleen tulee edesmenneen professorini William Leuchtenburgin kuvaus Franklin D. Rooseveltin New Deal -ohjelmasta. Jos sekavaa nippua päällekkäisiä ja kaoottisia ohjelmia kutsuu huolellisesti rakennetuksi kokonaisuudeksi, se on kuin katsoisi nuoren pojan huonetta leluineen ja likaisine vaatteineen ja väittäisi sitä sisustussuunnittelijan työksi.

”Donroen oppi” oli trendikäs termi pari viikkoa, mutta Iranin sodan myötä se joutaa romukoppaan. Termi mukaili Yhdysvaltain entisen presidentin James Monroen 1800-luvulla edustamaa linjaa, jonka ydinajatus oli, että Yhdysvallat ei ole maailmanpoliisi.

Yhdysvallat on palannut takaisin Lähi-itään. Kivi on osunut veteen. Sen laukaisemat aallot ovat vasta lähteneet liikkeelle.

Venezuelan operaatio muistutti lähinnä 1800-luvun tykkivene-diplomatiaa, eli suvereenien valtioiden pakottamista toimimaan suurvaltojen toiveiden mukaan uhkaamalla niitä väkivallalla. Kaappaamalla presidentti Nicolás Maduron Trump pakotti Venezuelan linjamuutoksiin ja otti hallintaansa ainakin osan Venezuelan öljykaupasta.

Iranin operaation motiivit ovat toistaiseksi epäselvät myös hallinnolle itselleen. Trump on puhunut rajoitetusta operaatiosta, vaatinut Iranin ehdotonta antautumista ja sanonut haluavansa vallan maassa vaihtuvan.

Trump on sanonut Kuuban olevan seuraava kohde. Viime kuukausien valossa lausunto on syytä ottaa vakavasti.

Yksikään demokratian, ihmisoikeuksien ja rauhallisemman maailman ystävä ei kaipaa Maduroa ja Ali Khameneita tai toivo Kuuban nykyisen johdon jatkavan vallassa. Kaduilla tanssivat venezuelalaiset ja iranilaiset ovat samaa mieltä.

Tanssi saattaa pysähtyä, kun paikalliset havaitsevat ettei Yhdysvallat saapunut vapauttamaan maita diktaattoreistaan. Yhdysvallat on paikalla etsimässä diilejä ja patistamassa maiden hallintoja Yhdysvaltojen haluamaan suuntaan. Venezuelassa se tarkoitti hallitsevien sosialistien pysymistä vallassa.

Trump ihailee diktaattoreja. Hänen johdonmukaisin ulkopoliittinen linjansa on Vladimir Putinin ymmärtäminen ja myötäily. Trumpin retoriikassa Putin haluaa rauhaa ja Volodymyr Zelenskyi aloitti sodan.

Iranin sota tarjosi jälleen uuden esimerkin tästä, kun Trump kieltäytyi kritisoimasta Putinia tai reagoimasta uutisiin, joiden mukaan Venäjä antoi Iranille tietoa amerikkalaisten joukkojen sijainnista. Trumpin hallinto on myös todennäköisesti poistamassa rajoitteet Venäjän öljymyynnille, ainakin tilapäisesti.

Ulkopoliittisesti Trumpin Yhdysvallat etsii diilejä ja hajottaa haitalliseksi katsomiaan hallintoja. Maa ei halua osallistua kalliiseen, vaikeaan ja vaaralliseen valtioiden jälleenrakennukseen. Irakin opetukset ovat tuoreessa muistissa.

Venezuelan operaatio osoitti Trumpin hallinnon olevan valmis tekemään diilin vallassa olevien epädemokraattisten hallitusten kanssa, jos ne vain suostuvat antamaan Yhdysvalloille osan vauraudestaan.

Iranissa tilanne on edelleen epäselvä. Puolustusministeri Pete Hegseth sanoo operaation olevan vasta alussa, mutta Trump vihjaa sen olevan loppusuoralla. Kun ristiriidasta kysyttiin, Trump sanoi, että molemmat voivat olla totta samanaikaisesti.

Strateginen epäselvyys on joskus viisas tapa toimia. Ulospäin viestityn epäselvyyden takana on silti oltava strategia.

Onko Trumpin ulkopoliittinen linja huolellisesti harkittu strategia? Perustuuko se ideaan vai impulsseihin? Tämä on amerikkalaisen politiikan litmustesti.

Trumpin tukijat näkevät presidentin pelaavan kolmiulotteista shakkia, harkiten jokaista liikettään etukäteen tavalla, joka hämmentää hänen vastustajiaan. Näennäisen kaaoksen takana on nerokas suuri suunnitelma.

Trumpin kriitikoille hänen toimensa ovat katteettoman itseluottamuksen omaavan amatöörin sekoilua maailmanpolitiikan johtajan paikalla. Kriitikkojen mukaan Trump on muuttanut mieltään, pettänyt vaalilupauksensa ja syössyt Yhdysvallat ja maailman turhaan taloudelliseen ja turvallisuuspoliittiseen kaaokseen.

Todistusaineisto viittaa Trumpin ulkopolitiikankin olevan antiprogressiivista. Yhdysvaltojen progressiivinen liike, joka vaikutti noin 1890–1920-luvuilla, halusi korvata blokki- ja voimapolitiikkaan perustuneen kansainvälisen diplomatian sitoutumisella kansainvälisiin lakeihin ja järjestöihin.

Trump on systemaattisesti purkanut progressiivisen aikakauden saavutuksia, kuten ammattimaista ja poliittisesti riippumatonta hallintokoneistoa sekä mittavaa talouden ja ympäristöpolitiikan sääntelyä. Ulkopolitiikassa hän rikkoo nyt progressiivisen presidentin ja Kansainliiton isän Woodrow Wilsonin perintöä.

Voimme olla montaa mieltä Venezuelan, Iranin ja mahdollisesti myös Kuuban operaatioiden viisaudesta. Ne kuitenkin kertovat siitä, että Trumpin halu ravistella instituutioita ja pakottaa muut toimimaan pillinsä mukaan ei rajoitu vain Yhdysvaltoihin.