Erityisessä tarkkailussa

Suomalaiset ovat olleet alkuvuoden Euroopan komission erityistarkkailussa. Euroopan unionin neuvoston tammikuussa tekemän päätöksen mukaan julkisen talouden alijäämä on Suomessa liian suuri. Tilanne on sama kahdeksassa muussakin EU-maassa.

Niinpä suomalaistenkin pitää noudattaa lähivuosina neuvoston määrittelemää nettomenopolkua ja pusertaa julkisen talouden alijäämä EU-sääntöjen mukaiseksi vuoteen 2028 mennessä.

Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995. Suomi on ollut yksi unionin taloudeltaan vakaimpia maita. Nyt käynnistynyt liiallisen alijäämän menettely on Suomessa ensimmäinen yli 30 vuotta kestäneen jäsenyyden aikana.

Rima on heilunut ennenkin. Finanssikriisin aikaan menettely ehdittiin käynnistää, mutta ennusteiden korjaannuttua se peruttiin. Nyt vastaavaa tuuria ei ole näkyvissä.

Kriisi ei ole iskenyt äkkiä eikä johdu epäsuotuisista suhdanteista tai työttömyyden kasvusta. Julkinen alijäämä on vähitellen kasvanut 2010-luvun puolivälistä lähtien. Neljänneksen muutoksesta selittää korkomenojen kasvu. Loppuosa alijäämän kasvusta liittyy pääasiassa ikärakenteen muutokseen ja puolustusmenojen kasvuun.

Liiallisen alijäämän menettely edellyttää, että hallitus kertoo Euroopan unionin neuvostolle, mihin toimenpiteisiin se on velkaantumisen pysäyttämiseksi ryhtynyt. Virallisen vastauksen Suomi antoi vappuna.

Komission kesäkuun raportin mukaan selitykset näyttivät kelvanneen, vaikka mukana oli lähinnä aikaisemmin tehtyjä päätöksiä. Lopullisen päätöksen tekee Europan unionin neuvosto tämän lehden ilmestymispäivänä 10. heinäkuuta.

Neuvoston tammikuinen päätös asettaa rajan nettomenojen kasvulle. Käytännössä nettomenoilla tarkoitetaan hallituksen päätettävissä olevien menojen ja tulojen erotusta. Suhdanteista johtuva työttömyysmenojen kasvu putsataan pois laskelmasta. Samoin korkomenojen muutokset. Toisaalta nettomenoihin vaikuttavat myös veromuutokset. Esimerkiksi yhteisöveroprosenttiin ensi vuodeksi kaavailtu alennus kasvattaa netto­menoja täydellä painollaan.

EU:n finanssipoliittiset säännöt ovat monella tapaa onnistuneita. Säännöt koskevat pääosin vain suoria meno- ja veropäätöksiä. Kinastelu mahdollisista ”dynaamisista vaikutuksista” tai veronalennusten ”itserahoittavuusasteesta” muuttuu tarpeettomaksi, kun tällaisia ei EU-säännöissä oteta huomioon.

Säännöt ovat myös joustavia ja niissä on poikkeuksia. Suomen kannalta oleellisin on puolustusmenojen kasvusta johtuvan julkisten menojen kasvun poistaminen laskelmista. Ilman puolustusmenopoikkeusta kriteerien saavuttaminen olisikin todella vaikeaa.

Komissio ei tee suomalaisten puolesta budjettipäätöksiä, vaan suomalaiset saavat edelleen käyttää verorahansa haluamiinsa kohteisiin.

Eduskunnalla säilyy valta myös veropäätöksiin, olkoonkin että esimerkiksi yhteisöveron alennus olisi varmaankin ollut vaikeampi toteuttaa, jos alijäämäme­nettely olisi ollut käynnissä jo siitä päätettäessä. Vaikka päätös oli useimpien taloustieteilijöiden mukaan huonosti harkittu, komissio ei vaadi sen perumista. Riittää kun yhteisöverotulojen pienenemistä vastaavan suuruiset säästöt tai veronkorotukset löytyvät muualta.

Nykyennusteiden mukaan Suomi pysyy komission määrittämällä nettomenopolulla tänä ja ensi vuonna. EU-säännöistä aiheutuu lisää leikkaus- tai veronkorotustarpeita vasta 2028 – seuraavan hallituksen ensimmäisessä budjettipäätöksessä.

Polulla pysyminenkin johtuu puolustusmenoja koskevista poikkeussäännöistä. Toisaalta puolustusmenot maksetaan samasta kassasta kuin kaikki muutkin valtion menot.

Velkaantumistahtiin puolustusmenot vaikuttavat samalla tavalla kuin muutkin menot. Eikä kyse taida valitettavasti olla tilapäisestä tarpeesta vaan pysyvämmästä muutoksesta.

Viime vuoden tärkeimpiä talouspoliittisia päätöksiä oli puolueiden yhdessä sopima velkajarruksi nimetty kansallinen finanssipoliittinen sääntökehikko. Ensimmäisen kerran velkajarru vaikuttaa ensi hallituskauden budjettipäätöksiin.

Kotimaiset säännöt ovat EU-sääntöjä ankarampia muun muassa siksi, ettei niissä ainakaan vielä ole mitään puolustusmenoihin liittyviä poikkeuksia. Tuloksena säästötarve on kymmenen miljardin luokkaa.

Kotimaista keskustelua seuratessa mietityttää, ovatko poliittiset puolueet ihan ymmärtäneet, mihin ovat sitoutuneet.