Tiedepolitiikassa on tähdättävä huipulle

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomessa vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että tiedettä ja tutkimusta tarvitaan osaamisen ja koulutuksen perustana sekä innovaatioiden lähteenä. Haluamme, että huippututkimus ja siitä kumpuava osaaminen houkuttelevat kansainvälisiä osaajia ja yrityksiä maailmalta meille.

Taloudellinen hyvinvointi ei kuitenkaan ole tieteen ainoa tarkoitus. Jo vuosisatoja tiedeyhteisö on perustanut työnsä sille ajatukselle, että tieteen tärkein tehtävä on tuottaa uutta tietoa. Uudesta tiedosta seuraa paljon hyvää – ja paljon sellaista, jota emme itse ole osanneet odottaa tai ennustaa. Siksi yhteiskunnan on rahoitettava myös tutkijoiden uteliaisuuteen perustuvaa tutkimusta, joka ei tähtää jonkin olemassa olevan ongelman ratkaisuun tai rahoittajan odotuksiin. Sama pätee tieteisiin, joiden hyötyaspekti ei ole selvä. Tarvitsemme myös vaikkapa ihmistieteiden suomaa tietoa itsestämme.

Tieteestä ja sen toimintaedellytyksistä on myös pidettävä huolta, jotta meillä on edelleen sekä kansallista sivistystä että kansainvälisesti merkittävää tutkimusta, joka tuottaa uutta ja luo uusia tulonlähteitä. On myös oleellista löytää mekanismit, joilla jo nyt vahvat Suomen tutkimusalat pysyvät maailman kärjessä eikä niiden kyvykkyys ja innovaatiopotentiaali katoa.

Julkisessa keskustelussa yliopistojen ajatellaan usein olevan vain koulutuksen tar- joajia. Koulutuspolitiikalla pitäisikin tähdätä korkeakoulutuksen saavutettavuuteen ja laatuun koko maassa tasaisesti. Tiedepolitiikalla sen sijaan tähdätään huipulle –   – ja se edellyttää valintoja sekä parhaan tutkimuksen tukemista.

Suomen Akatemian tutkimusrahoituksen ohella myös yliopistojen perusrahoitus ja niiden oma varallisuus ovat tärkeitä vapaan tutkimuksen kehittymiselle. Siksi tutkimus- intensiivisiä yliopistoja olisi tuettava niin, että ne pärjäävät kansainvälisessä kisassa. Vahva oma rahoitusperusta on edellytys myös kansainvälisen tutkimusrahoituksen saamiselle Suomeen.

Pitkäjänteinen, yli hallituskausien ulottuva tiedepolitiikka mahdollistaa myös yliopistojen strategisen johtamisen ja kehittämisen. Yliopistojen on itsekin selkeytettävä omia vahvuuksiaan ja panostettava erityisesti niihin. Tällainen ”keskittäminen” tarkoittaa sitä, että vahvat akateemiset yhteisöt alkavat koota ympärilleen lisää inhimillistä pääomaa sekä resursseja kasvattamaan ja syventämään osaamistaan. Näin syntyy hyvä kierre.

Esimerkkejä hyvää generoivasta yhteistyöstä ovat Suomen Akatemian lippulaivaohjelmat, joissa on mukana yliopistoja ja yri­tyksiä. Nämä osaamiskeskittymät tuot­tivat ensimmäisten toimintavuosiensa aikana tuhansia tutkimuksia, 200 patenttia ja 160 uutta startup-yritystä. Ne kerryttivät myös merkittävästi yritysrahoitusta ja EU:n tutkimusrahoitusta.

Suomi tarvitsee pitkäjänteistä, tavoitteellista tiedepolitiikkaa ja siihen liittyvät suunnitelmat rahoituksesta. Näin voimme tukea suomalaisen huippututkimuksen ja osaamiskeskittymien asemaa osana kansainvälistä tiedeyhteisöä. Tällä on suora vaikutus myös kehitys- ja innovaatiotoimintaan ja yritysten mahdollisuuksiin saada globaalia kilpailuetua.

Lopulta tärkeää on, että meillä on yhteinen ja yhtenäinen näkemys siitä, että tiedepolitiikkaa tulisi tehdä vapaaseen tutkimukseen nojaten ja keskeisenä periaatteena laatu. 

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston kansleri.