Pojat eivät enää olekaan poikia?

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Opetushallitus julkaisi joulukuussa 2015 oppaan ”Tasa-arvotyö on taitolaji — Opas sukupuolten tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa”. Kansanedustaja Antero Laukkanen (kd) pitää opasta lainvastaisena. Hänen mielestään siinä käytetään käsitettä ”sukupuolen moninaisuus”, jota ei selitetä ja jonka merkitys jää epämääräiseksi.

”Yhteiskunnallisessa keskustelussa tärkeämmäksi painopisteeksi on nousemassa samaa sukupuolta olevien oikeudet, sukupuolineutraalius ja jopa tarve määritellä sukupuoli-identiteetti omavalinnaiseksi omien tuntemuksien pohjalta”, Laukkanen sanoo.

Historian ja yhteiskuntaopin lehtori Juho Mäenpää arvioi oppaan Kanava-lehdessä. Hänen mielestään koulussa on tunnistettava sukupuolistereotyypit ja annettava tilaa myös niille, jotka eivät osaa asettua sukupuolirooleihin.

”Miesten ja naisten maailma on helpompi kohdata miehenä tai naisena. Jos oppilaan pitää antaa määritellä oma sukupuolensa, mitä hän voisi määritellä seuraavaksi?” hän kirjoittaa.

Suomen Kuvalehti julkaisee Mäenpään kirjoituksen kokonaan.

 

Perusopetuksen ja lukion uudet opetussuunnitelmien perusteet ovat toimeenpanoa vaille valmiita. Suunnitelmissa lausutaan ääneen ne arvot, joihin kouluissamme annettava opetus halutaan perustaa. Lisäksi määritellään oppisisällöt, jotka eri luokka-asteilla ja kursseilla pitää opettaa. Opetussuunnitelmien (ops) voimaantulo alkaa asteittain syksyllä 2016.

Opetushallitus on julkaissut ops:n rinnalle oppaan sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisestä perusopetuksessa (Tasa-arvo on taitolaji, OPH 2015:5). Oppaalla ei ole ops:n kaltaista velvoittavaa vaikutusta. Se kuitenkin tarjoaa eräänlaisen virallisen suosituksen siitä, miten sukupuolten tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä pitäisi kouluissa käsitellä.

 

Yhteiskunnallisen ajattelun läpäisyperiaatteena on nykyisin sukupuolten välinen tasa-arvo. Joskus maailmaa on tarkasteltu marxilaisittain luokkakantaisesti.

Toisinaan taas virta on vienyt nationalistiseen tai rotuideologiseen suuntaan. Feminismin ja marxismin rinnastaminen on tietysti aatesisällön kannalta epäreilua, mutta niiden tavoissa nähdä historia on yhdennäköisyyttä.

Suomettuneisuuden ja taistolaisuuden surkeimpina vuosina 1970-luvun puolessavälissä julkaistiin paljon kohua herättänyt ns. Pirkkalan opetusmoniste. Siinä historia selitettiin luokkien väliseksi taisteluksi ja edistystarinaksi työväen lopullisesta voitosta.

Tasa-arvo on taitolaji on Pirkkalan monisteen kanssa analoginen kehottamalla historian opettajaa kysymään, ”miten sukupuoli on määrittänyt historiallisten toimijoiden yhteiskunnallista ja ammatillista tilaa eri aikoina”. On myös haastettava perinteistä suurmieshistoriaa. Nykyhetkessä tarkastelun lähtökohtana on siis sukupuoli, kun se aiemmin oli yhteiskuntaluokka.

Taustalla lienee oletus siitä, että sukupuolten välisen tasa-arvon kehityksellä on jokin teleologinen päämäärä. Naisten osuutta historiassa ei kuitenkaan objektiivisuutta tavoiteltaessa saisi korostaa liikaa. Ei liioin ole perusteltua kertoa uhritarinaa siitä, miten patriarkaaliset rakenteet ovat vuosisatojen ajan alistaneet naista. Kuva on monimutkaisempi. Tavallinen mieskin on nykypäivän termeillä ollut alistettu.

Naishistoriallinen historiakuva putoaa helposti anakronismin sudenkuoppaan. Jos ja kun sukupuolten välinen tasa-arvo on (historiallisen) ajattelun lähtökohta, kaivetaan menneestä esille vain seikat, joilla omia hypoteesejä voidaan vahvistaa. Pirkkalan monisteesta voi lukea, kuinka vanhan ajan Egyptissä ”orjat ja köyhät vihasivat sortajiaan”.

Tasa-arvo on taitolaji evästää historianopettajia tarkastelemaan naisten aktiivista toimintaa mikrohistoriallisella tasolla ja tällä tavoin haastamaan ns. suurmieshistorian. Menettely ei ainakaan lisää oppilaiden ymmärrystä historiaa muovaavista poliittisista ja taloudellisista voimista.

Yhteiskuntaopin opetuksen saatteeksi Opetushallituksen opas puolestaan luettelee Suomessa vallitsevia tasa-arvohaasteita. Sukupuolisesti syrjivää asevelvollisuusjärjestelmäämme ei ole tälle listalle otettu. Maanpuolustus on kylläkin hyväksyttävä peruste asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan asepalveluksen suhteen, mutta periaatteellista tasa-arvo-ongelmaa se ei poista.

Yhteiskuntaopin opetuksen päämäärä on lisätä oppilaiden valmiutta kriittiseen yhteiskunnan tarkasteluun. Rakentavaa ja kriittistä kansalaisuutta on, että havaitaan sekä miesten että naisten kohtaamat tasa-arvon puutteet.

 

Julkisuudessa on viime vuosina keskusteltu tyttöjen ja poikien erilaisesta koulumenestyksestä. Tutkimukset tukevat arkihavaintoihin perustuvaa päivänselvää seikkaa: tytöt menestyvät paremmin.

Menestyksen ilmeinen sukupuolittuneisuus herättää kysymyksen, miksi näin on.  Segregaatio ei mene sosioekonomisen aseman, pituuskasvun tai vasenkätisyyden, vaan sukupuolen mukaan. Tasa-arvoiseksi tarkoitettu peruskoulumme tuottaa epätasa-arvoa! Kärsijöinä ovat pojat. Päinvastaisesta asiantilasta seuraavia toimenpiteitä voi vain kuvitella. Ehkä puhuttaisiin peruskoulun kriisistä. Nyt koulujärjestelmämme on vientituote.

Tasa-arvo on taitolaji väittää tutkimuksiin vedoten, että pojat saavat usein parempia arvosanoja kuin heidän osaamisensa edellyttäisi. Väite on kiistanalainen. OECD julkaisi tammikuussa 2015 raportin, jonka mukaan anonymiteetin suojissa tehdyissä osaamistesteissä poikien arvosanat paranivat huomattavasti.

The Economist (27.3.2015) arveli tyttöjen opintomenestyksen paremmuuden yhdeksi selittäjäksi sitä, että naisvaltainen opettajakunta suosii esiopetuksesta keskiasteelle omaa sukupuoltaan, aivan samoin kuin miesjohtajilla on taipumus suosia miehiä.

Oppimateriaaleissa on havaittavissa OPH:n oppaan mukaan sukupuolittuneisuutta. Maskuliinisia sanoja on enemmän kuin feminiinisiä – mitä se suomen kielessä ikinä tarkoittaakin. Opas kehottaa lisäksi kiinnittämään huomiota materiaalien laatijoiden sukupuolijakaumaan. Sarvesta härkää: opastekstin seitsemästä kirjoittajasta kaksi on miehiä. Oppaan lähdeviiteluettelon mainitsemista kirjoittajista 47 on naisia, 10 miehiä.

Oppimateriaaleissa ilmenevää sukupuolijäsennystä huomattavasti vaikuttavampi seikka on opettajakunnan sukupuolijakauma. Tästä ei ainakaan tasa-arvo-oppaan perusteella näytetä kannettavan OPH:ssa huolta. Näyttääkin siltä, että etsittäessä ensisijaisesti naisiin kohdistuvaa epätasa-arvoa suljetaan silmät varsin räikeiltä pojille epätasa-arvoisutta tuottavilta koulun rakenteilta.

On tietysti relevantti kysymys, mitä haittaa on siitä, että opettajakunta on naisvaltaista. Tasa-arvosokea keskustelu on huolestunut pörssiyhtiöiden hallitusten sukupuolijakaumista, mutta opettajainhuoneisiin kiinnostus ei yllä. On vaikea verrata, kumpi instituutio vaikuttaa kansakunnan tulevaisuuteen enemmän, mutta ainakaan opettajien merkitys ei ole vähäinen.

 

Opas sukupuolten tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa määrittelee sukupuolen seuraavasti: ”Sukupuoli voi tarkoittaa virallisen, henkilötunnuksesta ilmenevän sukupuolen lisäksi esimerkiksi sukupuolirooleja, naiseuden ja mieheyden sosiaalisia merkityksiä, yksilön sukupuoli-identiteettiä tai fyysisiä ominaisuuksia.”

Feminismissä kiinnitetään mielellään päähuomio sukupuolen sosiaaliseen ulottuvuuteen (gender). Tasa-arvo-oppaassakin etsitään keinoja murtaa sukupuolirooleja, mikä on tiettyyn rajaan saakka perusteltua. Kuitenkaan emme voi sulkea silmiämme sukupuolten biologisilta piirteiltä (sex).

Biologiankaan perusteella ei aina voi määritellä yksiselitteistä sukupuolta, mutta kahden sukupuolen olemassaolo on kuitenkin elollisille olennoille tyypillinen ominaisuus. Jokainen lasten kanssa toiminut ja heitä opettanut lienee huomannut, että käyttäytyminen on ikäkausittaista ja sukupuolittunutta. Kaiken selittäminen pelkällä kulttuurisidonnaisuudella on typeryyttä: pikkupoikien kiinnostus leikkiautoihin ei laimene sillä, ettei heille sellaisia anneta.

Koulussa on tunnistettava sukupuolistereotyypit. On annettava tilaa myös niille, jotka eivät osaa asettua sukupuolirooleihin. Opetushallituksen opas sanoo, että ”jokaisella on oikeus määritellä oma sukupuolensa”. Opettajan on OPH:n ohjeistuksen mukaan tuettava oppilasta sukupuolen itsemäärittelyssä.

On eri asia tunnistaa sukupuolinen moninaisuus kuin edistää sitä. Koulun on tarjottava turvallinen kasvuympäristö. Nuorten päätä ei saa sekoittaa tarjoamalla heille eri vaihtoehtoja gender-janalla: valitse tästä. Miesten ja naisten (sex, gender) maailma on helpompi kohdata miehenä tai naisena. Jos oppilaan pitää antaa määritellä oma sukupuolensa, mitä hän voisi määritellä seuraavaksi?

Jos hyväksytään, että sukupuoli on ensisijaisesti kulttuurinen konstruktio, on hyväksyttävä sekin, että sukupuolen etsiminen tai seksuaalinen suuntautuminen ovat sellaisia. Kulttuuriympäristössämme on kuitenkin kyseenalaista selittää esimerkiksi homoseksuaalisuus kulttuurin tuotteeksi. Sellainenhan se ei yksinomaan ole, kuten eivät ole sukupuoliroolitkaan – sen enempää historiassa kuin nykypäivässäkään.

 

Kirjoittaja Juho Mäenpää on historian ja yhteiskuntaopin lehtori.

Kirjoitus on ensi kerran julkaistu Kanavassa 3/2016. Suomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.