Pelkkä ruutuajan sääntely ei riitä

2 MIN

Koulun ja tietotekniikan suhde ei ole muuttunut sitten 1980-luvun. Koneet tuotiin kouluun ja ne lojuivat erillisissä luokissa käyttämättöminä, koska ammattitaitoiset opettajat eivät nähneet niiden pedagogista ja didaktista mielekkyyttä.

Ei siis mikään ihme, että paljon puhuttu digiloikka on tuottanut päinvastaisen tuloksen (”Koe koulussa”, SK 3/2026). ”Dinosaurusopettajat” ovat pitäneet pintansa. Tekniikka kehittyy nopeasti, mutta inhimillinen ja yhteiskunnallinen tajunta hitaasti.

Teknologisen kehityksen ja humanistisen elämänasenteen välillä tuntuu yhä olevan melkoinen kuilu. Monen opettajan mielestä kirja on osoittautunut parhaaksi käyttöliittymäksi. Sen on todettu synnyttävän kestäviä ja näkemyksellisiä ajattelun rakenteita.

Suomen menestyksekkäistä Pisa-tuloksista laadittiin opetusministeriön kansainvälisten asiain sihteeristössä Suomen suurlähetystöille koosteraportteja. Lähetystöt olivat pulassa, kun heiltä kysyttiin selittäviä tekijöitä maamme koulutusmenestyksestä. Yhdeksi keskeiseksi tekijäksi nousi korkeakoulutettujen opettajien pätevyys, eikä se ole mihinkään kadonnut, päinvastoin.

Siinä missä insinöörit tekevät innovatiivisia keksintöjä, tulisi kasvattajien – kotona ja koulussa – kehittää mediakasvatuksellisia metodeja, tavoitteita ja sisältöjä. Pelkkä ruutuajan sääntely ei riitä.

Nyt jos koskaan medialukutaito on välttämätön kansalaistaito. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se tarkoittaa kriittistä ajattelua: viestien havaitsemista, ymmärtämistä ja tulkintaa eli muun muassa kykyä erottaa median journalistinen sisältö muusta mediamössöstä. Mediasivistys ei ole käynyt vanhanaikaiseksi. 

Kirjoittaja on filosofian tohtori (erityisalana mediakasvatus) Helsingistä.