Paljonko leikataan?
Suomessa tehdään kauaskantoisia viestintä- ja mediapoliittisia linjauksia laput silmillä ilman laajempaa analyysiä ja keskustelua, kirjoittaa Anu Koivunen.
2
MIN
Uutisointi viime lokakuussa asetetun Yleisradion tehtävää ja rahoitusta arvioivan parlamentaarisen työryhmän työskentelystä on ollut surkeaa seurattavaa.
Leikataanko Yleltä 20 vai 25 prosenttia rahoituksesta? Kuinka monta sataa miljoonaa ja millä aikataululla?
Perussuomalaiset toistelevat vaatimuksia leikata ”mahdollisimman paljon”, ja sosiaalidemokraattien edustaja kertoo, että ”urheilu oli Yle-työryhmän keskusteluissa nostettu esiin kohteena, joka tulisi pitää suojassa leikkauksilta”.
Jälleen Suomessa tehdään kauaskantoisia viestintä- ja mediapoliittisia linjauksia laput silmillä ilman laajempaa analyysiä ja keskustelua. 2000-luvulla tämä on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus.
Toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa ja esimerkiksi Ruotsissa, Suomessa mediapolitiikan valmistelu kuuluu liikenne- ja viestintäministeriön alaisuuteen. Se on tarkoittanut, että viestintää ja mediaa käsitellään tavaroina ja palveluina muiden joukossa, ei julkishyödykkeinä tai demokratiaa koskevana ja kansalaisten perusoikeuksiin olennaisesti liittyvänä asiana.
Valmistelussa kansalaisnäkökulma on järjestelmällisesti sivuroolissa, tutkijat ovat todenneet. Julkisessa keskustelussa taas keskitytään yksinomaan Ylen rahoituksesta kiistelyyn, sillä myös toimitukset seuraavat mediapolitiikkaa vain hallitusohjelman toteuttamisena.
Kun mediapolitiikkaa tehdään kilpailuoikeuden ja elinkeinopolitiikan kehyksissä, siihen ei ole myöskään mahtunut keskustelu esimerkiksi median moniäänisyyden edistämiseksi politiikkatoimenpitein.
Kuten Heikki Hellman Helsingin Sanomissa kirjoitti, Suomessa mediaomistuksen on annettu keskittyä ja mediatarjonnan yksipuolistua yleisöjen tarpeista välittämättä. Kilpailu- ja kuluttajavirasto ei ole kehitykseen puuttunut, koska se on tarkastellut vain kauppojen markkinavaikutuksia.
Media-alan vahvoille toimijoille tämä on epäilemättä sopinut, ja heitähän poliittisessa valmistelussa kuullaan.
Kansalaisena toivoa herättää huhtikuussa voimaan astunut Euroopan parlamentin ja EU:n neuvoston uusi medianvapaussäädös (EMFA).
Vaikka suomalaiset poliitikot ovat väistäneet vastuutaan pohtia media- ja viestintäpolitiikan demokratiavaikutuksia, EU-tasolla sentään nostetaan tavoitteeksi kansalaisten pääsy erilaisiin mielipiteitä ja näkemyksiä tarjoaviin mediasisältöihin.