Paavo Lipponen: Itä-Suomi uhkaa taantua, tarvitaan valtion suojelua
Maailmanluokan kulttuuriarvot, maailman huipputeollisuus, luonnonvarat ja erinomainen elinympäristö antavat hyvät lähtökohdat Itä-Suomen omaehtoiselle kehittämiselle. Venäjän läheisyys avaa uusia näköaloja, joskin myös haasteita. On aika vahvistaa Itä-Suomea uudistamalla hallintorakenteita ja asettamalla yhteisiä tavoitteita.
Vajaan miljoonan asukkaan Itä-Suomi kattaa määritelmästä riippuen kolmesta viiteen maakuntaa. Ydinalueen muodostavat Pohjois- ja Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Etelä-Karjala. Kymenlaakson ja Kainuun voidaan historiallisesti myös laskea kuuluvaksi Itä-Suomeen. Laajimmillaan Itä-Suomi määritellään EU:n tukialueena.
Alueellinen dynamiikka vetää Itä-Suomen eteläisiä osia yhä lähemmäksi pääkaupunkiseutua. Kainuu suuntautuu paljossa Ouluun. Joensuun ja Kuopion välinen akseli vahvistuu ja siihen liittyy yhteistyö Jyväskylän suuntaan. Tätä Väli-Suomi-akselia tulisi tietoisesti vahvistaa.
Itä-Suomi on lähes kaikilla indikaattoreilla, ennen kaikkea työllisyyden suhteen, maamme heikointa aluetta. Suurin ongelma on nuorten poismuutto ja väestön vanheneminen. On löydettävä ratkaisuja, jotka auttavat pitämään nuoret lähellä kotiseutujaan. Se edellyttää riittävän vahvojen keskusseutujen luomista. Monipuoliset työmarkkinat sekä riittävä kulttuuri- ja muiden vapaa-ajan palveluiden tarjonta ovat avaintekijöitä.
Nykyinen maakunta- ja kuntajako haittaa pahasti Itä-Suomen kykyä pitää kiinni nuoresta työvoimasta. Yritysten sijoituspäätöksissä hajanainen rakenne on miinus. Itä-Suomen jakautuminen neljään vaalipiiriin merkitsee poliittista heikkoutta. Maakuntia ja vaalipiirejä tulisikin yhdistää Itä-Suomessa. Ankkureina toimisivat silloin vahvat peruskunnat, joilla olisi kykyä tuottaa palvelut ja hoitaa elinkeinopolitiikkaa tehokkaasti kaavoituksella ja muilla keinoilla. Kaksiportaisessa hallinnossa demokratia toimii ja euro pysähtyy sinne mihin kansanvalta on vastuun tarkoittanut.
Vaativimman sairaanhoidon Jyväskylänkin kattavan ns. miljoonapiirin muodostuminen Kuopion yliopistollinen keskussairaala keskuksenaan on suuri läpimurto nykyisyyteen.
Elinkeinojen kehitys ratkaisee Itä-Suomen tulevaisuuden. Kaiken perusta on alueen huippuunsa trimmatussa metsäteollisuudessa. Puheet ”auringonlaskun alasta” ovat tässä yhteydessä sekä asiantuntemattomia että vahingollisia. Metsäteollisuus on kokenut vaikeuksia, teollisuuslaitoksia on suljettu Itä-Suomessakin, mutta perustaltaan, ottaen huomioon laadukkaan raaka-aineen läheisyyden, alalla on suurta potentiaalia. Neitseellinen kuitu pitää pintansa
ja tuotekehittely tukee kilpailukykyä.
Metsäteollisuus kehittää aktiivisesti bio-osaamista, onhan ala muun muassa ylivoimaisesti merkittävin uusiutuvan energian tuottaja Suomessa. Kokonaan uudet tuotevaihtoehdot eivät kuitenkaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa kykene korvaamaan perinteistä tuotantoa.
Itä-Suomelle erityisen tärkeätä on puun jatkojalostus, lisäarvon hankkiminen. Sitä ei edistetä suosimalla puun polttamista energiaksi. Siinä ollaan menemässä järjettömyyksiin jos kuitu- ja tukkipuuta ryhdytään vääristävien subventioiden takia kuljettamaan polttouuneihin. Eikö ymmärretä, että työpaikkoja pitää luoda korkean tuottavuuden varaan.
Puun tuonti Venäjältä tulee turvata. Toivottavasti Venäjän WTO-jäsenyys toteutuu mahdollisimman pian. Silloin Venäjä joutuu purkamaan merkantilistisia rakenteitaan.
Sujuvan liikenteen turvaava logistinen järjestelmä on ehdoton edellytys Itä-Suomen teollisuuden kilpailukyvylle. Päätiet ja rataverkko on saatava kuntoon. Itä-Suomella ja pääkaupunkiseudulla on vahva yhteinen etu etenkin rautatieyhteyksien parantamisessa Helsingin ratapihalta raja-asemien avaamiseen. Yhteys Helsinkiin ja Pietariin kannattaa suunnitella Itä-Suomen tarpeet huomioon ottaen, tavoitteena kolmen tunnin matka Kuopioon ja kolmen ja puolen Joensuuhun.
Venäjää pidetään suurena mahdollisuutena, ennen kaikkea ostovoimaisten matkailijoiden virran kasvamisena. Itä-Suomen matkailupalveluihin tarvitaan modernimpaa otetta ja toimivaa yhteistyötä myös muualta ulkomailta tulevien turistien houkuttelemiseksi. Mutta Venäjä on mahdollisuus yhtä hyvin Itä-Suomen pienille ja keskisuurille yrityksille. Niitä varten tarvitaan hyvät neuvontapalvelut.
Venäjä-yhteistyöhön tarkoitetut lähialuevarat tulee säilyttää niitä paremmin kohdentaen. Niillä voidaan auttaa suomalaisia yrityksiä pääsemään paremmin Venäjän markkinoille. Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuuden hankkeissa suomalaisten yritysten saamat tilaukset vastaavat Suomen panosta kumppanuuden rahastoon. On Suomen etu saada ”rikas Venäjä” sijoittamaan näillä siemenrahoilla itse etenkin ympäristön suojeluun.
Venäjän kielen osaamista Itä-Suomessa tulee lisätä tarjoamalla enemmän aikuiskoulutusta ja mahdollistamalla kouluissa pienemmät opetusryhmät. Itä-Suomesta ei kuitenkaan tule luoda erillistä enklaavia, jossa luovutaan yhtenäisestä kansallisesta koulumallista. Sen vuoksi venäjän ja toisen kotimaisen kielen asettaminen vastakkain on vaarallista. Itäsuomalaiset lapset ja nuoret tarvitsevat samat lähtökohdat opintoihin ja työmarkkinoille kuin muut suomalaislapset.
Itä-Suomeen voi kasvaa huomattava venäjänkielinen väestö. Haasteeksi tulee, ovatko Suomen venäjänkieliset valmiita tulemaan suomalaisiksi. Emme tarvitse ghettovenäläisyyttä, joka on suuntautunut Moskovaan ja jota Moskova pyrkii suojelemaan sekaantuen Suomen sisäisiin asioihin.
Vaalien jälkeisen hallituksen ohjelmiin tulee saada Itä-Suomi-näkökulma tarpeellisine varoineen. EU:ssa on turvattava Itä-Suomelle aluetukien jatko.
Kirjoittaja on entinen pääministeri (sd).
Kuvitus Outi Kainiemi.