Eri suuntiin hiipivät naapurit
Venäjä ei ole ainut hiipijä. Suomi on tehnyt samaa jo vuosikymmenten ajan, toiseen suuntaan. Suunta on varmasti huomattu Venäjällä.
Miksi Venäjää ei pysäytetty aiemmin? Näin moni kysyy, kun Ukrainassa soditaan.
Kysymys on hyvä ja ymmärrettävä. Venäjän yksittäiset toimet 2000-luvun puolella muodostavat johdonmukaisen linjan.
Voi hyvin olla, että hyökkäyspäätös oli lopulta yhden ihmisen tekemä ja että myös muut vaihtoehdot olivat mahdollisia. Silti kannattaa pohtia, miksi asioiden annettiin mennä näin pitkälle.
Selitys löytyy etenemistavasta. Kun Venäjä liikkui vain yhden askeleen kerrallaan, se pystyi laskemaan sen varaan, että mukavuudenhaluinen ulkomaailma tyytyisi moittimaan.
Ei haluttu vaarantaa kauppasuhteita tai saksalaiskotien lämmitystä. Yritettiin välttää kriisien leviäminen. Uskottiin asioiden kääntyvän kohti parempaa.
Olisiko kansalaismielipide tukenut Venäjän pysäyttämistä aiemmin? Ehkä ei. Länsimaiden sisäisten jakolinjojen ruokkiminen toimi Venäjän näkökulmasta hyvin koko viime vuosikymmenen ajan. Maa sai jatkaa hiipimistään.
Venäjä ei kuitenkaan ole ainut hiipijä. Suomi on tehnyt samaa jo monien vuosikymmenten ajan, mutta toiseen suuntaan.
Heti Stalinin kuoltua Suomi liittyi YK:n ja Pohjoismaiden neuvoston jäseneksi. Seuraavina vuosikymmeninä vuorossa olivat taloussuhteiden järjestely OECD:n, Eftan ja EEC:n suuntaan. Neuvostoliiton romahdettua syntyi päätös myös poliittisesta lähentymisestä, kun Suomi haki EU-jäsenyyttä ilman YYA-rasitteita.
Puolustusasioissa askel kerrallaan eteneminen on jatkunut erityisesti 2000-luvun puolella. Kun poliittiset intohimot ovat keskittyneet Nato-option määrittelyyn, on kalustohankinnoilla, harjoituksilla ja monimutkaisten sopimusten verkostoilla hivutettu Suomea koko ajan lännemmäksi.
Suunta on varmasti huomattu Venäjällä, mutta yksittäiseen askeleeseen ei ole reagoitu voimakkaasti.
Ei ratkaisuilla ole elämöity Suomessakaan. Kuka muisti ennen Ukrainan sotaa lyhenteen JEF eli Joint Expeditionary Force? Suomikin on sen jäsen.
Brittivetoinen yhteistyökuvio sai näkyvyyttä, kun presidentti Sauli Niinistö osallistui viime viikon alussa sen kokoukseen Lontoossa.
JEF:n kautta on mahdollista tehdä yhteistyötä kriisitilanteissa erityisesti Pohjois-Euroopassa ja Itämeren alueella.
Vaikka Suomi ei ole, ainakaan vielä, jäsen varsinaisessa puolustusliitossa, aika pitkälle on polku jo johtanut.
Sotimisen ja inhimillisen kärsimyksen lopettaminen Ukrainassa on lähiaikojen tärkein tavoite. Samaan aikaan jatkuu kuitenkin pohdinta siitä, millainen Eurooppa on jatkossa.
Suomi ja Venäjä ovat edelleen naapureita. Suhteiden tulevaisuus riippuu paljon Venäjästä.
Parhaimmillaan heiluri kääntyy jossain vaiheessa takaisin ja Venäjä alkaa hakea yhteistyötä ja uudistaa yhteiskuntaansa. Toisessa äärivaihtoehdossa naapurinamme on tulevat vuosikymmenet suurikokoinen Pohjois-Korea.
Suomen matka länteen ei ole heiluriliikettä. Vaikka askelien pituus vaihtelee, suunta pysyy.