Mitä kalliimpia ovat kirjat, sitä vähemmän olemme olemassa

Taidepolitiikka käy ohueksi. Taiteita ei enää ymmärretä yhteiskunnan elintärkeäksi osaksi.

Kulttuuriministeriksi pääsee Suomessa se, joka suostuu. Sanna Marinin hallituksessa virkaa hoiti neljä eri henkilöä.

Milloin viimeksi on kuultu kenenkään vallanpitäjän ylistävän taiteita mielekkään elämän ja terveen yhteiskunnan edellytyksinä?

Ennen vaaleja nykyinen valtiovarainministerimme määritteli taiteet ”luksuspalveluksi”, eikä häntä passitettu nurkkaan hä­peämään. Kansa taputti ja äänesti.

Kun kulttuurinen itseymmärrys kuihtuu, tulee taiteilijoista helppo ivan ja kovistelun kohde.

Pätevinä perusteluina taiteiden olemassaololle pidetään ”hyvinvointia” ja ”työllistävyyttä”.

Hyötyynsä nähden taiteet vievätkin vähän valtion varoja. Nykyhallituksemme ei kuitenkaan epäröi ottaa niiltä, joilla on vähiten.

Kulttuuriministeri Sari Multalan tehtävänä on osoittaa taide-elämästä kohtia, joihin toinen ministeri voi upottaa himokkaat saksensa.

Muiden ”säästöjen” ohella suunnitteilla on kirjojen arvonlisäveron nostaminen.

Verokanta on nyt 10 prosenttia. Siihen esitetään neljänkymmenen prosentin korotusta. Montakaan veroeuroa ei tienattaisi. Ilmankin hinnankorotuksia kirjojen myynti vähenee koko ajan.

Neljäntoista prosentin kirjoihin kohdistettu kulutusvero tekisi Suomesta lukemalla saavutettavan oppimisen ja ymmärtämisen suurverottajan eurooppalaisessa vertailussa. Monilla suurilla kielialueilla kirjojen alv on viiden prosentin tasolla. Järkevä kuluttaja tekeekin kirjaostoksensa Pariisissa tai Lontoossa.

Miksi kirjoilla on alennettu verotus?

Esityksen tehneessä työryhmässä on kai ajateltu kirjallisuuden olevan ”tarinoita”, joita kuunnellaan samalla kun tehdään jotain tärkeää.

Mutta niin kauan kuin kulutusta on verotettu, on kaikissa demokraattisissa kansallisvaltioissa todettu, että kansalaisten pääsyä kirjojen äärelle on helpotettava, että heitä on rohkaistava lukemaan omilla kielillään. Mitä kalliimpia ovat kirjat, sitä hatarampi on demokratia – sitä vähemmän on olemassa mitään kansallisvaltiota; lopulta on vain pieni eliitti ja idioottien massa. Kirjat ovat tärkeämpiä kuin leipä, jota siksi verotetaankin enemmän.

Tästä ajatuksesta ollaan nyt luopumassa. Uskon, että taustalla on pikemminkin tietämättömyys kuin vakaumus.

Juuri se on kaameaa. Ylevä periaate hylätään muuten vain.

Monet ajattelevat, että ihminen voi kyllä elää ilman taidetta. Sitten lisätään: ”Se vain tekee elämästä hienompaa!”

Ollaan lähellä luksus-argumenttia.

En tiedä, mitä minusta itsestäni olisi jäljellä tai tullut, jos minulla ei nuorena olisi ollut tiettyjä kirjoja ja levyjä. Märkä läntti? Kulttuuriministeri? Leipä pitää yllä elintoimintojamme, mutta mikään ei ole mitään ilman laulua. Kun emme enää tunnista läheisiämme, tunnistamme yhä Päivänsäteen ja menninkäisen. Myös hän, joka ei eläessään lotkauttanut korvaansa ”postmodernille tekotaiteelle”, saa kuolinilmoitukseensa nykyrunoilijan sanoja.

Taide todella on ”kriittinen toiminto”.

Tämä totuus on hakattu kiveen pääkaupungissamme. Runoilija, taideaktivisti Karri­ Kokko kiinnitti huomioni tähän tosiseikkaan pari vuotta sitten.

Helsingin keskustassa on näköispatsaita. On presidenttejä – ja on kuusi runoilijaa.

Lähinnä eduskuntataloa istuu Larin Paraske. Hän näyttää surulliselta. Mutta jos hän itkee, hän itkee marttyyrien lailla. Hänellä on totuus selkänojanaan. 

Antti Nylén on kirjailija ja pienjulkaisija.