Virkamiesten miljardimadonluvut
Valtiovarainministeriö ynnää, että julkisen talouden tasapainotustarve on yhdeksän miljardia euroa. Tarvitaan keskustelua, mistä leikataan ja mitä veroja korotetaan.
Valtiovarainministeriö julkaisi viime viikolla virkamiespuheenvuoroksi nimeämänsä raportin. Teksti on pitkähkö ja sen mukana julkaistiin peräti 42 taustamuistiota, mutta keskeisen sisällön voi tiivistää kahteen lauseeseen.
Valtiovarainministeriön mukaan julkisten menojen ja tulojen eroa pitäisi kuroa umpeen yhteensä yhdeksällä miljardilla eurolla. Kuusi miljardia tästä sopeutuksesta pitäisi valtiovarainministeriön mielestä tehdä seuraavan neljän vuoden aikana.
Kuusi miljardia on suuri luku. Oppositiopuolueista kokoomus lupasi vaihtoehtobudjetissaan vahvistaa julkista taloutta miljardilla ensi vuonna.
Tällaisia paketteja pitäisi siis vaalikauden aikana saada aikaan yhteensä kuusi. Eipä käy kateeksi tulevia kansanedustajia.
Valtiovarainministeriötä on tapana kritisoida politikoinnista, kun se julkaisee leikkauslistoja vaalien alla. Tällä kerralla kritiikkiin on vähemmän aihetta. Suomalaiset taloustieteilijät ovat melko yksimielisiä julkisen talouden tasapainotustarpeesta. Laaja yksimielisyys vallitsee myös siitä, että tasapainotus tuskin onnistuu ilman veronkiristyksiä. Ministeriön raportissa ei varsinaisesti otetakaan kantaa valintaan menoleikkausten ja veronkiristysten välillä.
Raportissa puhutaan vaikeista valinnoista. Julkisen sektorin tehtäviä ja samalla verotuksen kireyttä koskeva valinta on ehkä sittenkin oleellisin eri poliittisia liikkeitä erottava tekijä. Samalla sen pitäisi olla tärkein vaaliteema.
Valtiovarainministeriön uutta raporttia voi kiitellä myös höttöosaston pienentymisestä ja sen piilottamisesta valtaosin liitteisiin, joita tuskin juuri kukaan lukee. Raportissa kaivataan toki edelleen työllisyyttä kohottavia toimenpiteitä, tuottavuuden kasvua ja julkishallinnon älykkäitä ratkaisuja. Samalla kuitenkin todetaan, että ”rakenteelliset uudistukset” eivät julkisen talouden velkaantumisongelmaa ratkaise.
Valtiovarainministeriönkin mukaan julkisen talouden tasapainottaminen tarkoittaa käytännössä valtion menojen leikkaamista ja verojen kiristämistä.
Onneksi verot ja valtion menot ovat juuri niitä kysymyksiä, joista vaaleissa valitut poliitikot pääsevät päättämään ja joita säätämällä julkisen talouden tasapainottaminen käytännössä tehdään.
Sen sijaan työllisyydestä tai tuottavuuden kasvusta ei päätetä eduskunnassa. Poliittisilla päätöksillä niihin voidaan toki yrittää vaikuttaa. Vaikutusten suuruutta on tosin vaikea etukäteen arvioida. Aika usein poliittisten päätösten vaikutukset ovat epävarmoja myös jälkeenpäin eikä loistoideoita vaikkapa työllisyyden kasvattamiseksi useimmiten löydy alan tutkijoiltakaan.
Raportissaan ministeriö lupaa konkreettisempia ehdotuksia tekeillä olevassa menokartoituksessa. Valtiovarainministeriö on menokartoituksia tehnyt aikaisemminkin. Tällä kertaa on ilmeisesti tekeillä kartoituksen lisäksi aito leikkauslista, joka pituudeltaan toivottavasti ylittää budjetin tasapainotustarpeen. Näin poliittiset päättäjät pääsisivät aidosti tekemään valintoja siitä, mistä menoista ollaan valmiita karsimaan.
Ideaalitapauksessa menokartoitus sisältää myös sen verran tulokartoitusta, että kaikki vaihtoehdot saadaan samaan aikaan päättäjien pöydälle.
Menokartoitus ehkä tekee ministeriön laskelmista vähemmän epämääräisiä. Nykyinen raportti on pituudestaan huolimatta varsin karkea. Yhdeksän miljardin euron sopeutustarve on samansuuruinen kuin ministeriön kestävyysvajearvio ja tällainen sopeutus pysäyttäisi Suomen valtionvelan kasvun suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Sen sijaan mistään ei oikein selviä, miksi seuraavaa neljää vuotta koskevasta hallitusohjelmasta pitäisi löytyä juuri kuuden miljardin säästöt tai veronkiristykset. Joko 50-sivuiseen raporttiin tai johonkin sen 42 liitteestä olisi luullut mahtuvan yhteen-, vähennys-, kerto- tai jakolasku, jonka tuloksena on kuusi miljardia. Ilman sitä syntyy turhaan epäilyjä, että numerot on vedetty hatusta.
Synkempi mahdollisuus on, että valtiontalouden menoleikkaus- ja veronkorotustarve on niin suuri, etteivät valtiovarainministeriön virkamiehet usko minkään hallituksen sitä toteuttavan. Tällöin ei ole niin väliä, jos ministeriön laskelmissa on muutaman miljardin verran klappia.