Miljoonien republikaanien Venäjä-fanitukselle on monta selitystä – osin kyse on demokraattien ärsyttämisestä

Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen miljoonat amerikkalaiset radikaalit ovat tunteneet outoa vetoa venäläiseen totalitaariseen yhteiskuntamalliin. Viime vuosikymmenen aikana ihailijoiden leiri on muuttanut poliittista ilmansuuntaa.

Venäjän kommunistinen vallankumous inspiroi amerikkalaista vasemmistoa. Sosialistien presidenttiehdokas Eugene V. Debs oli kansallisesti merkittävä hahmo 1910–1920-luvuilla. Hän ylisti vallankumousta, joka omistautui puhtaalle ideologialle ja kieltäytyi kompromisseista.

Debs julisti, kuinka Venäjän vallankumous ”sykähdytti sydämiä” ja herätti ”koko maailman ihailun” venäläisten sankareiden ja marttyyrien taistellessa ja kuollessa ”kaikkien kansojen puolesta”.

Kun suuri lama iski 1930-luvulla, Neuvostoliiton propagandakoneisto kutsui amerikkalaisia rakentamaan sosialismia työkansan paratiisiin.  Kymmenet tuhannet amerikkalaiset vastasivat kutsuun, mukaan lukien noin 6 000 amerikansuomalaista.

Vietyään amerikkalaisten rahat sekä tarvikkeet ja opittuaan heidän tietotaitonsa neuvostoliittolaiset toverit ohjasivat tuhannet amerikkalaiset Siperian vankileireille. Monet kuolivat pakkotyössä, ja sadat kaatuivat luoti takaraivossa juoksuhautoihin.

Ne harvat amerikkalaiset, jotka pääsivät terroria pakoon takaisin Yhdysvaltoihin, kuulivat amerikkalaisilta tovereiltaan olevansa valehtelijoita, kapitalistien kätyreitä sekä vetelehtiviä loisia, jotka eivät halunneet rakentaa kommunistista paratiisia.

Maan nimi ja talousjärjestelmä ovat muuttuneet, mutta Venäjä vetoaa edelleen amerikkalaisiin fanaatikkoihin. Nyt on amerikkalaisen laitaoikeiston vuoro kuunnella kritiikittä venäläistä propagandaa perinteisten arvojen paratiisista.

1930-luvulla New York Timesin Moskovan-kirjeenvaihtaja Walter Duranty lähetti amerikkalaisille satuja Neuvostoliitosta. Hän ylisti Josif Stalinia ja pimitti tietoja miljoonia tappaneesta Ukrainan nälänhädästä.

Nyt Tucker Carlson suoltaa katsojilleen Venäjä-myönteistä propagandaa. Hänen viimevuotinen Vladimir Putin -haastattelunsa on ehkä vielä kumartelevampi kuin Durantyn Stalin-haastattelu vuodelta 1933.

Presidentti Donald Trumpin myötäilevä suhtautuminen Putiniin nauttii laajaa kannatusta republikaanisessa puolueessa. Iso osa kongressin republikaaneista ei elättele illuusioita Venäjästä, mutta Trumpin suosio republikaanisten äänestäjien parissa pitää heidät hiljaisena.

Maaliskuun mielipidetiedustelussa 41 prosenttia republikaaneista sanoi Venäjän olevan joko Yhdysvaltojen ystävä tai liittolainen. Samoin maaliskuussa 56 prosenttia republikaaneista sanoi Yhdysvaltojen tukevan Ukrainaa liikaa.

Miljoonien republikaanien Putin ja Venäjä -fanitukselle on monta selitystä.

Pinnallisella tasolla voimme puhua refleksinomaisesta nyökkäilystä presidentille sekä halusta kuittailla demokraateille. Halu raivostuttaa poliittinen vastapuoli on nykyisin oleellinen osa amerikkalaista poliittista kulttuuria.

Vahvan johtajan ihailu on monille presidentin fanituksen ytimessä. Trumpin vankimmat tukijat taputtavat presidentille, joka jyrää instituutioiden läpi ja leikkii alfaurosta kameroiden edessä. He näkevät Putinissa ja Trumpissa paljon samaa – ja pitävät näkemästään.

Kaikki Trumpin kannattajat eivät ole ideologisesti vannoutuneita demokratian vihollisia, mutta monet heistä uskovat vahvaan johtajaan kuten Putin, Trump ja Unkarin Victor Orbán. Kyse on viime vuosikymmenten republikaanisen anti-institutionalismin kärjistyneestä versiosta.

Republikaanien äärilaidalla kyse on miljoonien amerikkalaisten liberalismin ja vapauden pelosta. Noin 16 prosenttia republikaaneista suhtautuu Venäjään myönteisesti.

Kuten amerikkalaiset kommunistit sata vuotta sitten, he inhoavat amerikkalaisen yhteiskunnan ja kapitalismin individualismia ja vapautta. He haluavat valtion tiukempaa otetta talouselämästä sekä yhteiskunnallisesta ajattelusta.

Autoritäärinen yhteiskunta näkyy heille turvallisena vaihtoehtona, joka jakaa heidän inhonsa moniarvoisuutta kohtaan. Putinilainen nationalismi ja venäläisen propagandan toitottamat ”perinteiset arvot” ovat heille arvokkaampia kuin Ukrainan taistelu demokratian ja itsenäisyytensä puolesta.

Kuten vanhat kommunistit, he nyökyttelevät Venäjän propagandalle, koska he haluavat uskoa siihen. Ruma todellisuus tulee eteen jossain välissä, mutta sitä ennen he auttavat Venäjää murentamaan luottamusta amerikkalaiseen demokratiaan ja yhteiskuntaan.

Uusi sukupolvi hyödyllisiä idiootteja on vakiinnuttanut asemansa amerikkalaisessa politiikassa. Tällä ryhmällä on vain edeltäjiään enemmän valtaa.