Vastuunpakoilua töissä ja politiikassa

Pete Hegsethin reaktiot epäiltyjen huumeveneiden tuhoamisiin kuvaavat osuvasti Donald Trumpin hallintokulttuuria. Puolustusministerin vastaukset heijastelevat myös laajemmin amerikkalaista vastuun pakoilun perinnettä.

Hegseth on taitavasti omaksunut pomonsa mediastrategian. Se on pohjimmiltaan muunnelma Schrödingerin kissa -ajatuskokeesta.

Pitkin syksyä Hegseth on paukuttanut henkseleitään iskuista, jotka on tehty huumeiden kuljetuksesta epäiltyihin veneisiin. Hän on puolustanut iskuja ja halunnut niiden olevan kuolettavia. Testosteronia huokuva uho on huokunut hänen lausunnoistaan, ”vitsillä” maustettuna.

Hegseth kuitenkin vaihtoi linjaa, kun monet republikaani- ja demokraattisenaattorit sekä kongressiedustajat ja oikeusoppineet kyseenalaistivat iskujen laillisuuden. He vihjasivat puolustusministerin sekä muiden iskuun osallistuneiden olevan mahdollisesti syyllisiä sotarikoksiin.

Hegseth julisti iskut toteuttaneen amiraali Frank Bradleyn olevan ”amerikkalainen sankari”. Puolustusministeri sanoi seisovansa ”amiraalin tekemän iskupäätöksen” takana. Hegseth myös sanoi olevansa osaton toiseen iskuun, joka tappoi kaksi ensimmäisestä ohjuksesta henkiin jäänyttä.

Taitavin sanankääntein kehuksi naamioidulla lausunnolla puolustusministeri pesi kätensä ja sysäsi syyn amiraalin harteille. Mies, joka aikaisemmin on toistuvasti vaatinut tappavampaa armeijaa, vahvempaa soturieetosta sekä vaatinut amerikkalaisia luopumaan sodankäynnin lakien noudattamisesta, väisteli oikeusseuraamusten pelossa vastuutaan.

Puolustusministeri Hegsethin luikertelu pois vastuun taakan alta on tragikoominen performanssi, varsinkin, kun hän on aiemmin esittänyt machoa ja arvostellut sodankäynnin lakeja. Teko edustaa Trumpin hallinnon vastuunpakoilua. Sellaisenaan se ei kuitenkaan ole poikkeuksellista amerikkalaisessa poliittisessa- tai työpaikkakulttuurissa.

On helppo nauraa istuvan presidentin ja hänen lähipiirinsä tuuliviirimäisyydelle. Vielä tänäänkin kaikki huonot talousuutiset ovat Joe Bidenin syytä, mutta jokainen menestys on Trumpin nerokkuuden ansiota.

Jos hyvä uutinen kääntyy huonoksi tai toisinpäin, Trump ja hänen hallintonsa edustajat kääntävät takkinsa vaikka kesken lauseen. Tämä viestintästrategia osin toimii, koska amerikkalaiset ovat niin tottuneita siihen. Yhdysvaltain työpaikkakulttuurissa on tapana cover your ass, turvata oma selusta.

Amerikkalaisen politiikan luikertelu ja mustan puhuminen valkoiseksi on taidelaji, jonka juuret ovat syvällä amerikkalaisessa kulttuurissa. Jos työpaikalla kaikki ei ole mennyt ihan putkeen, ensiksi etsitään syyllinen. Hän on usein henkilö, joka ei juuri silloin ole paikalla.

Selustan turvaaminen ja meriselitysten keksiminen muodostaa osan työprojekteja. Kriisissä pomot syyttävät alaisiaan ja alaiset pomojaan. Ongelman korjaamisen sijasta osa energiasta suuntautuu syyllisten etsimiseen.

Harry S. Trumanin työpöydällä seisoi kyltti, jossa luki Buck stops here, vapaasti käännettynä ”vastuullinen löytyy täältä”. Se on jäänyt historiaan, koska Trumanin rehellisyys ja suorasukaisuus olivat melko poikkeuksellisia amerikkalaisessa politiikassa.

Trumpin hallinto ei ole keksinyt kulttuuria tai tuonut sitä amerikkalaiseen politiikkaan. Se on ainoastaan muita häpeilemättömämpi ja nopeampi liikkeissään.

Trumpin valmius erottaa hallintonsa jäseniä ensimmäisen kauden aikana oli tästä tyyppiesimerkki. Virheet tai erimielisyydet presidentin kanssa johtivat nopeasti potkuihin. Valkoisen talon ovi paukkui kuin ilotulitus.

Toistaiseksi Trump on tukenut Hegsethia. Puolustusministerin aggressivinen tyyli muistuttaa Trumpin omaa, ja presidentti on ollut tyytyväinen ministerinsä toimiin. Vastuun sysääminen toisten harteille ei ole Trumpille ongelma, vaan potentiaalinen ratkaisu.

Jos epäiltyjen huumekuriirien tappaminen Karibianmerellä osoittautuu laittomaksi ja paine Hegsethin ympärillä kasvaa, Trump heittää hänet silti nopeasti bussin alle.

Trumpin hallintokulttuuri ei ole suututtanut tai turhauttanut useimpia amerikkalaisia, koska se ponnistaa tutusta maaperästä. Amerikkalainen työpaikka on parhaimmillaan luova, innovatiivinen ja tehokas. Se on paikoitellen myös kyyninen, häikäilemätön ja macchiavellimainen.

Trumpin hallinto on tässäkin kansakunnan karrikoitu peili. Se puhuu kieltä jota amerikkalaiset ymmärtävät. He eivät välttämättä pidä siitä, mutta nämä ovat säännöt ja näin peliä pelataan.