Läntisen yhteistyön tienhaara

Donald Trumpin toisen kauden ensimmäinen vuosi on paketissa. Se sisältää laittoman maahanmuuton pysäyttämisen kaltaisia kiistattomia onnistumisia, mutta myös vakavia ulko- ja kauppapoliittisia häiriötekijöitä.

Vuoden merkittävin muutos on ollut Trumpin innokas läntisen yhteisön remontointi lekalla ja purkutraktorilla. Sen vaikutukset näkyvät vielä kauan sen jälkeen kun Trump poistuu Valkoisesta talosta.

Mutta tässäkin Trump on enemmän seuraus kuin syy. Trumpin presidenttiys kiteyttää ja kärjistää pitkäaikaisemman trendin. Eurooppa ja Yhdysvallat, vanhat ystävät, ovat kasvaneet erilleen.

Yhdysvallat ja Eurooppa ovat molemmat kokeneet mittavan demografisen muutoksen yhden sukupolven aikana.

Vuosina 1990–2025 aasialaistaustaisten osuus amerikkalaisista on liki kaksinkertaistunut, saavuttaen nyt noin seitsemän prosenttia. Latinot ovat syrjäyttäneet afroamerikkalaiset maan suurimpana vähemmistönä. Trendi näkyy voimakkaimmin maan kasvukeskuksissa, aurinkovyöhykkeellä Virginiasta Kaliforniaan.

Aasialaistaustaisten amerikkalaisten kasvava lukumäärä ja vauraus ovat osaltaan kääntäneet Yhdysvaltojen katsetta Tyynen valtameren suuntaan. Latinot ovat sitouttaneet amerikkalaisia läheisemmin eteläisiin naapureihinsa.

Euroopan maat ovat muuttuneet maahanmuuttajia lähettävistä valtioista vastaanottajiksi. Suomen kehitys vitivalkoisesta maasta sen nykyiseksi versioksi on ollut hätkähdyttävä nopeudessaan.

Amerikkalaiset usein katsovat eurooppalaista maahanmuuttoa pelottavana esimerkkinä integraation epäonnistumisesta. Euroopan vaikeudet joidenkin tulokkaiden nopeassa sopeuttamisessa läntisiin arvoihin saavat Yhdysvalloissa palstatilaa ja tulevat esiin keskusteluissa.

Yhdysvallat ja Eurooppa jakavat demografian kirjavoitumisen, mutta uudet amerikkalaiset ja eurooppalaiset saavat mantereensa usein katsomaan eri ilmansuuntiin.

Kylmä sota ja toisen maailmansodan elävät muistot saivat korostamaan Euroopan ja Yhdysvaltojen yhtenäisyyttä. Se kätki alleen mittavia jännitteitä. Vietnamin sota, Ronald Reaganin talousreformit ja jyrkkä linja suhtautumisessa kommunismiin ja Neuvostoliittoon iskivät kiilaa kumppaneiden välille.

Mantereiden väliset poliittiset ja taloudelliset eroavaisuudet kasvoivat tasaisesti vuosikymmenten saatossa. Haasteista ja epätasaisen tulonjaon kaltaisista ongelmista huolimatta amerikkalainen yhteiskunta ja talous säilyttivät innovatiivisuutensa.

Eurooppa on edelleen amerikkalaisten liberaalien suosima lomakohde, kaunis ja kiinnostava manner museoineen, viehättävine kulttuureineen ja viineineen. Harva silti vaihtaisi oman elämäänsä eurooppalaiseen matalampaan palkkatasoon, korkeampiin veroihin ja staattisempaan kulttuuriin.

Vastuuntuntoiset poliittiset johtajat ymmärsivät läntisen yhteisön merkityksen vaurauden ja turvallisuuden moottorina, mantereiden kasvavista poliittisista eroavaisuuksista huolimatta. Yhdysvallat, suhteen voimakkaampi osapuoli, pyrki yleensä kuuntelemaan kohteliaasti eurooppalaisten huolia ja näkökulmia.

Trumpin voimaa painottavassa ajattelutavassa ei ole tilaa tällaiselle pehmoilulle. Vapaana tunnesiteistä, ideologisesta johdonmukaisuudesta ja historian ymmärtämisestä Trump tarjoaa eurooppalaisille muistutuksen todellisuudesta: amerikkalaiset ajattelevat Eurooppaa huomattavasti vähemmän kuin eurooppalaiset Yhdysvaltoja.

Amerikkalaiset ja eurooppalaiset ovat muuttuneet ja kasvaneet erilleen. Mutta ovatko he koskaan olleet oikeasti samanlaisia ja toimineet samoin arvoin?

Amerikkalaiset ovat ylpeitä taloudestaan, innovatiivisuudestaan ja salaisesti hieman alentuvia eurooppalaisten suhteen. Heille eurooppalaiset ovat kuin melkein amerikkalaisia, mutta eivät yhtä luovia, hauskoja, sosiaalisia tai vauraita.

Myös ulkopolitiikassa Trump on muistutus amerikkalaisesta ajattelusta kampusten ja eliittien ulkopuolella. Hänen hahmossaan ajattelu onnistui nousemaan globaalin vallan keskiöön.

Trumpin ajattelu Euroopasta on osa amerikkalaisen kulttuurin dna:ta. Se ei ole poikkeama tai outo sivujuoni tutussa tarinassa. Se on osa amerikkalaista psyykettä.