Vallankumous terveydenhoidossa
Robert F. Kennedy Jr.:n leikkauksilla kansanterveyteen on vaikutusta myös hänen kautensa jälkeen, kirjoittaa kolumnisti.
Terveysministeri Robert F. Kennedy Jr. on presidentti Donald Trumpin hallinnon ehkä kiistellyin hahmo. Hänen radikaalit ajatuksensa erityisesti rokotuksista ovat ristiriidassa tieteen valtavirran kanssa.
Kennedyllä vaikuttaa olevan vankkumaton usko omaan asiaansa ja hän on valmis nopeisiin ja aggressiivisiin toimiin. Niillä hän on ravistellut amerikkalaista terveydenhoitoa ja erityisesti kansanterveydestä vastaavaa tautien torjuntakeskus CDC:tä.
Terveydenhoito on Yhdysvaltojen politiikan ikuisuuskysymys.
Aikaisemmin poliittiset riidat ovat keskittyneet valtion ja yksilön vastuisiin terveydenhoidosta. Nyt keskustelu on laajentunut koko terveyden käsitteeseen ja on muuttunut paikoin taisteluksi terveysministerin visioiden ja tieteen välillä.
CDC:n entiset johtajat arvostelivat The New York Timesiin kirjoittamassaan esseessä Kennedyn linjaa monin tavoin. Kennedy on erottanut tuhansia liittovaltion terveydenhoidon työntekijöitä, leikannut rahoitusta lupaavalta tutkimukselta ja lopettanut sen kokonaan globaaleille rokotusohjelmille. Hän on syrjäyttänyt asiantuntijat ja palkannut tilalle tiedekriittisiä ihmisiä.
Kun CDC:n johtaja Susan Monarez kieltäytyi tukemasta Kennedyn agendaa, Valkoinen talo erotti hänet. Tämä sai vuorostaan neljä CDC:n ylimmän johdon työntekijää eroamaan viroistaan.
CDC on kriisissä. Tutkijat pelkäävät rahoituksensa ja työpaikkojensa puolesta, mikä ajaa heidät etsimään uutta työtä yksityiseltä sektorilta, yliopistoista tai ulkomailta. Turhautuminen ja huoli heikentävät organisaation ilmapiiriä.
Kennedy on kauan uskonut poliitikkojen ja terveysviranomaisten olevan liian läheisissä väleissä lääketeollisuuden kanssa. Kun ottaa huomioon amerikkalaisen poliittisen kulttuurin ja lääketeollisuuden liki pohjattoman lobbauskassan, hänen huolensa ovat ymmärrettäviä.
Kennedy on myös ajanut ravintotietoisuutta osaksi lääkärien koulutusohjelmaa, koska hän uskoo huonon ruokavalion ja kroonisten sairauksien välisiin yhteyksiin. Lisäksi hän haluaa eliminoida synteettiset väriaineet ruokaeineksistä.
Parempi tietoisuus ruokavalion ja terveyden yhteyksistä, pyrkimys rajoittaa lisäineita eineksissä, sekä holistinen tietoisuus terveydestä, ravinnosta ja elämäntavoista ovat kaikki helposti hyväksyttäviä ideoita ja useimpien terveydenhoidon ammattilaisten mieleen.
Kiistanalaiseksi Kennedyn teot muuttuvat siinä vaiheessa, kun hän ryhtyy puhumaan omista tieteellisistä teorioistaan. ”Meidän pitää lopettaa luottaminen asiantuntijoihin”, hän totesi haastattelussa kesällä. Kennedy itse näyttää luottavan vaistoihinsa sekä tieteen valtavirtaa vastaan uiviin kiisteltyihin tutkijoihin ja kommentaattoreihin.
Kennedy uskoo rokotusten aiheuttavan autismia ja fluorin aihettavan terveysongelmia luusyövästä älykkyysosamäärän laskuun. Hän on sanonut, että koronavirus on tähdätty tarttumaan mustiin ja valkoisiin ihmisiin, mutta juutalaiset sekä kiinalaiset ovat sille vastustuskykyisempiä.
Vuonna 2012 Kennedy syytti muistivaikeuksistaan ja aivosumusta hänen aivoihinsa päässyttä matoa, joka söi osan aivoista ja kuoli.
Kennedy on osoittautunut taitavaksi poliitikoksi. Siinä missä Elon Muskin operaatiot lopulta nolostuttivat hallintoa ja johtivat välirikkoon presidentin ja Muskin välillä, Kennedy on pysytellyt presidentin suosiossa. Hän on hallinnut medianäkyvyyttään ja imitoinut presidentin tyyliä.
Trumpin tuki terveysministerille on ollut vankkaa. Trump on ollut ansaitusti ylpeä roolistaan koronavirusrokotusten nopeassa kehittämisessä ja niiden annostelussa amerikkalaisten käsivarsiin. Hän on muistuttanut kansakuntaa erinomaisesti onnistuneesta operaatiosta.
Nyt, rokotuskriittisen Kennedyn kutsuessa koronavirus-rokotteita ”tappavimmaksi rokotteeksi koskaan” ja leikatessa 500 miljoonaa dollaria mRNA-rokotteiden tutkimukselta ja kehittämiseltä, Trump on ollut hiljaa. Kennedyn ja CDC:n johtajan Monarezin riidassa Trump asettui Kennedyn puolelle ja erotti Monarezin.
Lue myös:
-
Robert F. Kennedy Jr. oli aikoinaan arvostettu ympäristöjärjestön juristi. Sitten hänen mielenkiintonsa siirtyi muualle. Ministerinä hän käyttää valtaa pakkomielteidensä toteuttamiseksi. Seuraukset voivat olla maailmanlaajuisesti kohtalokkaita. YhdysvallatRobert F. Kennedy Jr. – Arvostettu ympäristöjuristi sai pakkomielteen, ja seuraukset voivat olla kohtalokkaat maailmalle
14 MIN
CDC:n myllerys, merkittävät leikkaukset kansanterveydestä, rokotekriittisyys ja valmius haastaa lääketieteellinen establishment osoittavat, että Kennedyn on valtaa muokata amerikkalaista terveydenhoitoa ja kansanterveyttä.
Päätöksillä on myös vaikutusta Kennedyn kauden päättymisen jälkeen. Hänen tekonsa muodostavat merkittävän rintaman trumpismin taistelussa asiantuntijoita ja instituutioita vastaan.
Kennedyn toimet terveysministerinä ovat huojuttaneet aikaisempaa lähes konsensusta lääketieteestä ja kansanterveyden hoidon suurista linjoista. Pandemian aikana kiihtynyt lääketieteen politisoituminen jatkuu edelleen. Vaihtoehtoinen ajattelu lääketieteestä on marssinut sisään paraatiovesta. Aikaisempi kummallinen kuokkavieras lääketieteellisessä debatissa on nyt kutsuttu ja arvostettu vieras.
Kennedy on tekemässä kansanterveydelle mitä Trumpin taloustiimi on tehnyt viime vuosikymmenien talousajattelulle, erityisesti koskien tuontitulleja. Ideologiset marginaalit ovat saaneet tuekseen koko Valkoisen talon toimeenpanovallan.