Lojaalisuus vastaan ammattitaito

Milloin oli Yhdysvaltojen kulta-aika, johon Donald Trump kannattajineen haluaa palata?

Hallintoa muutettaessa mallina näyttää olevan amatöörimaisen johtamisen aika, joka edelsi niin sanottua progressiivista kautta ja palasi sen jälkeen.

Progressiivinen aikakausi alkoi Yhdysvalloissa 1890-luvulla ja päättyi ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa. Aikakaudella etsittiin ratkaisuja haasteisiin, joita nopea teollistuminen, kaupungistuminen, jättimäinen maahanmuutto sekä vallan ja vaurauden keskittyminen olivat synnyttäneet.

Tärkeitä progressiivisia tavoitteita olivat korruption eliminointi sekä teknokraattisen ja ammattimaisen hallintokulttuurin luominen. Uusi tapa toimia haluttiin tuoda kaupunkeihin, osavaltioihin ja aina liittovaltion tasolle saakka.

Ennen progressiivista aikakautta Yhdysvaltojen julkinen hallinto oli amatöörimäistä. Virkanimityksissä kokelaan puolueuskollisuus ja hyvät suhteet vaalivoittajiin merkitsivät usein enemmän kuin tietotaito tai kokemus.

Progressiivisia uudistuksia ajaneet eivät luonnollisesti kyenneet kokonaan nitistämään hyvä veli -kulttuuria. Liike onnistui silti tekemään monista amerikkalaisista yhteisöistä ammattimaisesti hallittuja ja aikaisempaa puhtoisempia organisaatioita.

Uusilla, korkeakoulutetuilla hallintoviranomaisilla oli tieteellinen ja usein vasemmalle kallellaan oleva maailmankuva. Ympäristönsuojelu, työntekijöiden oikeuksien ajaminen, yritysten säännöstely ja valvonta sekä modernit turvallisuus- ja hygieniasäännöt kehittyivät nopeasti progressiivisella aikakaudella. Esimerkiksi Wisconsinin progressiivit inspiroivat muuta maata ja jopa maailmaa.

Republikaanien asialistalla on vuosia ollut talouden ja liike-elämän sääntelyn purkaminen. Nyt tavoitellaan lisäksi ammattitaitoisten byrokraattien ja urajohtajien syrjäyttämistä lojalisteilla. Se on osa konservatiivisen The Heritage Foundation -ajatushautomon Project 2025 -suunnitelmaa.

Onko ammattitaitoisten byrokraattien pyörittämä hallinto hyväksi demokratialle vai ei? Tämä on eräs amerikkalaisen politiikan keskeisiä kysymyksiä.

Paranoidit QAnon-salaliittouskovaiset vastustavat ”syvää valtiota”, mutta eivät ole yksin. Heidän rinnallaan elää todellisuudessa kiinni olevia poliittisia aktivisteja ja idealisteja, jotka haluavat leikata yhteiskunnallista valtaa byrokraateilta ja asiantuntijoilta.

Heille byrokraattinen ”syvä valtio” edustaa pohjimmiltaan epädemokraattista valtaklikkiä, joka estää presidenttiä johtamasta maata haluamaansa suuntaan.

Monet heistä uskovat niin sanottuun unitary executive -teoriaan. Sen mukaan presidentin valtaoikeudet ulottuvat koko liittovaltion koneistoon ja antavat hänelle liki rajoittamattomat oikeudet ohjata kaikkia sen toimintoja.

Project 2025:n keskeinen tarkoitus ei ole vahingoittaa amerikkalaisia tai pelkästään kiusata tieteeseen ja meritokratiaan uskovia liberaaleja, vaikka se onkin mukava bonus. Projektissa on pitkälti kyse vastareaktiosta progressiivisuudelle.

Trump näkee, että lojaliteetti häntä kohtaan on tärkein osa uutta hallintokulttuuria. Project 2025:n arkkitehdit haluavat romuttaa kansalaisten liiallisen nojaamisen liittovaltioon sekä rajoittaa asiantuntijoiden sekä hallintoviranomaisten roolia amerikkalaisten elämässä.

Tämä on heille tärkeä osa kampanjaa, jonka tavoite on pysäyttää amerikkalaisen yhteiskunnan arvojen liberalisoituminen. Koska tiedeyhteisön eliitti on valtaosin sitoutunut liberaaleihin arvoihin, ja koska eliitti pyörittää ja ruokkii liittovaltion hallintoa, on hallinto joko romutettava tai laitettava uusiksi.

Aivomadoista puhuva terveysministeri, uutiskanavan ankkuri puolustusministerinä sekä entinen showpaini-organisaation pomo opetusministerinä ovat loogisia valintoja virkoihinsa. Heissä on yhdistelmä lojaalisuutta johtajalle ja eliitin vastustamista. He hyväksyvät roolinsa johtamiensa instituutioiden heikentäjinä.

Progressiivinen aikakausi päättyi Warren G. Hardingin murskavoittoon vuoden 1920 presidentinvaaleissa. Hänen sloganinsa oli ”paluu normaaliin”. Hardingin hallinto oli täynnä hänen kavereitaan ja yhteistyökumppaneitaan ja pahoin korruptoitunut.

Harding uskoi tuontitulleihin, maahanmuuton rajoittamiseen sekä veroleikkauksiin, jotka kohdistuivat erityisesti hyvätuloisille. Lyhyen kautensa aikana hän sai nimettyä neljä tuomaria Yhdysvaltojen korkeimpaan oikeuteen, mikä vahvisti sen konservatiivista siipeä.

Pinnan alla ”paluu normaaliin” ei silti pysäyttänyt amerikkalaisen yhteiskunnan liberalisoitumista. 1920-lukua leimasivat vapautuva seksuaalimoraali, jazztytöt, kieltolain aikaiset salakapakat ja uusi musiikki.

Kulttuurisodat saavat ison siivun vaalikampanjoiden otsikoista. Arjessa taistelu poliittisesta vallasta on kuitenkin usein irrallaan kulttuuritrendeistä. Rodullinen ja seksuaalinen suvaitsevaisuus ja tasa-arvo ovat lisääntyneet hitaasti mutta varmasti Hardingin ja Trumpin kausien aikana ja välissä.

Pelkkä hallintokulttuurin muuttaminen ei riitä yhteiskunnallisten trendien nitistämiseen. Se vaatisi amerikkalaisen yhteiskunnan perusteellista muuttamista pakkokeinojen avulla.

Tämän oven uskon pysyvän Yhdysvalloissa suljettuna.