Marko Maunula: Identiteettipolitiikka rapauttaa yhteiskuntaa vasemmalla ja oikealla

Tutkija varoittaa kirjassaan hyvää tarkoittavasta mutta yhteiskuntaa hajottavasta vasemmiston identiteettipolitiikasta.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Marko Maunula
Kirjoittaja on Yhdysvaltain historian professori Atlantassa.
3 MIN

Onko identiteettipolitiikka ja kansalaisten pirstoutuminen yhä pienempiin identiteettiryhmittymiin aikakautemme kulttuurin vakavin haaste? Tänä vuonna päivitetty versio Yascha Mounkin vuoden 2023 hittikirjasta The Identity Trap: A Story of Ideas and Power in Our Time varoittaa kehityksen vaarasta yhteiskuntamme koheesiolle ja jaetulle ihmisyyden kokemukselle.

Yhteiskuntatieteilijä Mounk on aikaisemmin kirjoittanut oikeistolaisen populismin uhasta amerikkalaiselle ja globaalille demokratialle. Nyt hän varoittaa hyvää tarkoittavasta mutta yhteiskuntaa hajottavasta vasemmiston identiteettipolitiikasta.

Amerikkalainen kansalaisoikeusliike syntyi integraatiovetoisesta strategiasta ja tavoitteista. Martin Luther King Jr:n Minulla on unelma -puhe Lincolnin muistomerkillä 28. elokuuta 1963 kiteytti sen filosofian unelmoidessaan yhteiskunnasta, joka arvioi ihmiset heidän tekojensa ja sanojensa, ei pigmenttinsä, perusteella.

1960–1970-lukujen myötä postmodernismi, jälkikolonialismi ja kriittinen rotuteoria monimutkaistivat Kingin ja muiden aikaisempien aktivistien moraalista selkeyttä. Historioitsijat, kirjallisuuden tutkijat, sosiologit ja muut akateemiset tutkijat kiinnittivät yhä enemmän huomiota sorrettujen tai marginaalisten ryhmittymien kokemuksiin.

Yhteiskunnan avautuminen vähemmistöille ja huomion kohdistuminen heidän kokemuksiinsa sai yliopistot avaamaan uusia afroamerikkalaisen, naisten, seksuaalisten suuntautumisten, latinoiden ja muiden ryhmien tutkimuskeskuksia. Tämä oli erinomainen trendi, joka rikasti koko akatemiaa. Mutta hyvilläkin ideoilla on joskus taipumus mennä liian pitkälle.

Postmodernistien valmius kyseenalaistaa objektiivinen totuus, akateemisen tutkimuksen yhä läheisempi suhde aktivismin kanssa, identiteettikeskeisyys ja usko muiden kyvyttömyyteen ymmärtää eri ryhmiä haastavat koko tiedeyhteisön keskeisen idean.

Identiteetin korostaminen ja uskomus sen keskeisyydestä painottaa tieteen ja toisten ihmisten ymmärtämisen rajoja ja jopa mahdottomuutta. Rodun, sukupuolen, seksuaalisuuden ja muiden identiteetin rakennuspalikoiden keskeisyys haastaa jaetun ihmisyyden kokemusta.

Tämä on ruokkinut outoa pessimismin kulttuuria, Mounk arvioi. Aktivisti Larry Kramer argumentoi New York Timesissa vuonna 2018, että homoseksuaaleille pahimmat ajat ovat vasta tulossa. Tunnettu oikeustieteen professori Richard Delgado on sanonut, että ”liberaali demokratia ja rodullinen alistaminen kulkevat käsi kädessä”.

Miten tämä heijastuu amerikkalaiseen politiikkaan? Oikean laidan edustajat ruokkivat kahtiajakoa painottamalla jokaista aktivisti-akateemikon ylilyöntiä. Molemmat osapuolet usein tahallisesti ymmärtävät toisiaan väärin, rehellinen keskustelu on rapautunut toisten ohi huutamiseksi.

Mounk näkee, että identiteettipolitiikan sisäistänyt vasemmisto ja populistinen oikeisto elävät symbioosissa. Siellä missä identiteettipolitiikka kukoistaa, populistinen oikeisto imee siitä polttoainetta itselleen. Reaktio synnyttää vastareaktion.

Siinä missä Donald Trumpin vuoden 2016 vaalivoitto perustui iäkkäiden valkoisten vahvaan tukeen, hänen voittonsa vuonna 2024 tuli myös nuorten latinojen ja afroamerikkalaisten miesten äänillä. Kysyttäessä syitä Trumpin äänestämiselle vastauksista yleisimpiä oli väsyminen identiteettipolitiikkaan sekä demokraattien keskittyminen kulttuurikysymyksiin keskiluokan huolenaiheiden kustannuksella.

Trumpin toisen kauden alku ja sen taistelu yliopistoja vastaan ei ollut ymmärrettävä korjaus akatemian ylilyönteihin, vaan tahallinen ja provosoiva heiluriliike toiseen ääripäähän, Mounk kiteyttää. Se ruokki tietoisesti kulttuurisotia pakottamalla myös maltilliset akatemian edustajat puolustamaan yliopistojen autonomiaa.

Mounkin mukaan paras keino taistella tätä vastaan on hylätä identiteettipolitiikka, tuli se miltä suunnalta tahansa. Etnisyyden, sukupuolen tai seksuaalisten suuntautumisten primäärisyyden ei koskaan pitäisi nousta jaetun ihmisyyden kokemuksen yläpuolelle. Se on huono idea, tuli se sitten rasisteilta tai hyvää tarkoittavilta aktivisteilta.