Israel-kritiikin sokea piste

Viime vuodet ovat todistaneet antisemitismin comebackia. Optimistit olivat kuvitelleet sen jo jumiutuneen amerikkalaisen kulttuurin kapeimpiin marginaaleihin, mutta lokakuun 7. päivän terrori-iskut, Gazan sota sekä amerikkalaisen äärioikeiston nousu elvyttivät vanhan kummituksen.

Kampusten protestit Gazan sotaa vastaan ylittivät paikoin antisionismin rajat sortuen antisemitismiin. Juutalaisvastaiset hyökkäykset ovat lisääntyneet myös New Yorkissa, kaupungissa, jossa on maailman suurin juutalaisväestö.

Tucker Carlson haastatteli podcastissaan äärioikeistolaista provokaattoria, valkoista nationalistia ja holokaustin kieltäjää Nick Fuentesia. Carlson ei puskenut vastaan, kun Fuentes ilmoitti fanittavansa Josif Stalinia ja sanoi ”organisoitujen juutalaisten” pitävän Yhdysvallat riitaisena.

Kun monet valtavirran oikeistolaiset kritisoivat Carlsonia ja haastattelua, vaikutusvaltaisen Heritage Foundationin pomo Kevin Roberts nousi puolustamaan toimittajaa. Roberts itse viittasi viestissään ”globalisteihin” – ilmaisu, jota on usein käytetty juutalaisia merkitsevänä peitesanana.

Vain viikkoja ennen Carlsonin podcastia julkisuuteen vuosi nuorten republikaanien chat, jossa monet järjestön johtohahmot ja aktivistit ilmaisivat ihailevansa Adolf Hitleriä ja uhkuivat rasismia sekä antisemitismiä. Tuomitsemisen sijasta varapresidentti J. D. Vance sivuutti viestit nuorten ihmisten hölmöilynä. Osa keskustelijoista oli yli kolmikymppisiä.

Antisemitismi on, kuten vanha viisaus tietää, kriisiaikojen kanarialintu kaivoksessa. Se voimistuu yhteiskunnallisten kriisien myötä, kun paranoidi väestönosa ryhtyy etsimään syntipukkia vaikeille ajoille.

Antisemitismi on liima äärioikeiston ja -vasemmiston välillä. Se aktivoi ääriajatteluun taipuvaisia ihmisiä. Juutalaiset ovat heille historiallisten voimien salakavalia operaattoreita, jotka puskevat maailmaan sekä kommunismia että riistokapitalismia.

Euroopassa antisemitismi on historiallisesti ollut huomattavasti yleisempää kuin Yhdysvalloissa. Eurooppalaiset eivät usein edes tiedosta omaa antisemitismiään, samaan tapaan kuin monet amerikkalaiset rasistit eivät myönnä edes itselleen olevansa rasisteja.

Donald Trump ei ole antisemitisti. Hän varttui New Yorkissa ja loi liikemiesuransa kiinteistöalalla. Hänen ammatillinen ja sosiaalinen piirinsä on täynnä juutalaisia. Trumpin oma tytär Ivanka kääntyi juutalaisuuteen mennessään naimisiin Jared Kushnerin kanssa. Trump on kiinnittänyt huomiota ja reagoinut monien yliopistokampusten antisemitismiin.

Samanaikaisesti Trumpin retoriikka on energisoinut rasisteja, antisemitistit mukaanlukien. Trump aloitti ensimmäisen presidentinvaalikampanjansa kutsumalla meksikolaisia raiskaajiksi, murhaajiksi ja huumediilereiksi. Trumpin Yhdysvalloissa rasistit tuntevat voimaantuneensa ja lähestyneensä valtavirtaa.

Antisemitismin suhteen Trump on toiminut silti jarruna oikean laidan ääriaineksille. Kun Trump jossain vaiheessa poistuu kuvasta, mitä voimiensa tunnossa olevat juutalaisten vihaajat tekevät?

Eurooppalaisilla on historiallisesti ollut taipumus projisoida omat syntinsä juutalaisiin. Sama asenne leimaa miljoonien eurooppalaisten ja amerikkalaisten suhtautumista Israeliin.

Israelin toimissa on luonnollisesti kritisoitavaa. Sen uskonnollisen oikeiston kasvava valta ja aggressivisuus huolestuttaa myös miljoonia maltillisia israelilaisia. Gazan sota johti liian moniin siviiliuhreihin.

Kritiikki kaipaa silti perspektiiviä, ja sen intensiivisyys ja korkea profiili verrattuna muihin globaaleihin tragedioihin herättää kysymyksiä. Viime vuosina islamistit ovat tappaneet mahdollisesti jopa kymmeniä tuhansia kristittyjä eri puolilla Afrikkaa, mutta avustuslaivat ovat pysyneet kotona. Islaminuskoisten uiguurien sorto Kiinassa ei ole johtanut mittaviin protesteihin kampuksilla ja kiinalaisten tuotteiden boikottiin.

Pienestä moniuskoisesta demokratiasta ja läntisten arvojen edustajasta Lähi-idässä on tullut läntisen kolonialismin jälkijättöinen symboli. Sen itsepuolustus oikeaa kansanmurhaa haluavia uskonnollisia fanaatikkoja vastaan on johtanut paitsi Israelin myös juutalaisten syyllistämiseen ihmisinä.

Miten voimme selittää ilmiön, jossa itseään humanisteina pitävät kampusten protestoijat tuomitsevat uskonnonvapauteen, naisten ja seksuaalisten vähemmistöjen tasa-arvoon sekä yksilön oikeuksiin uskovan demokratian – paikoitellen jopa kompaten uskonnollisten fanaatikkojen hallitseman tyrannian yrityksiä tuhota tämä maa ja tappaa sen valtaväestö? Ellei tämä ole antisemitismiä, kertokaa minulle, mitä se on.