Kuri vai kasvu? Keskustelu on kääntynyt säästöistä elvytykseen

”Qui? Kuka François Hollande?” Mitterrandin labradorinkin nimi tunnetaan paremmin!” Näin irvaili oikeiston Jacques Chirac 1980-luvulla, kun nuori sosialisti tuli kalastamaan ääniä samaan Corrèzen departementtiin. Näissä vaaleissa Chirac on sanonut äänestävänsä Hollandea.

Nyt Hollanden nimi tunnetaan koko Euroopassa. Euromaat ja markkinat säikähtivät hänen uhkaustaan siitä, että jos hänet valitaan presidentiksi, Ranska ei hyväksy talouskurisopimusta ilman lisäneuvotteluja. Ei ihan vaatimaton veto mieheltä, joka on leimattu pehmoksi. Tosiasiassa sanamuoto on vaaliretoriikkaa ja lisäpöytäkirja sopimuksen oheen lienee riittävä toimi.

Mutta Hollanden avaus on kiihdyttänyt keskustelua, siitä, pitäisikö nyt painottaa talouskuria vai talouskasvua. Ilmeisesti Hollande osuu sopivaan saumaan, sillä yhtäkkiä valmiutta linjan muuttamiseen tuntuu löytyvän jopa Berliinistä ja Frankfurtista. Kaikkialla aletaan tunnustaa talouskasvun tarve. Amerikkalainen talousnobelisti Paul Krugman ihmetteli vastikään EU-johtajien päättäväisyyttä tehdä talousitsemurha ja varoitti, että lisäkuri synnyttää noidankehän, joka vain syöksee vaikeuksissa olevat maat lamaan.

Kaikkien arvostama Italian pääministeri Mario Monti oli ensimmäinen, joka vetosi siihen, ettei mikään maa selviä velkataakastaan eikä saavuta budjettitasapainoa pelkällä talouskurilla. Sitä tarvitaan, mutta se ei yksin riitä. Monti oli liian aikaisin asialla, mutta nyt hetki alkaa olla kypsä. Toinen Mario Euroopan Keskuspankista on jo liittynyt kuoroon mukaan.

Liittokansleri Angela Merkel on saanut vihdoin runnatuksi läpi budjettikurivaatimuksensa, joten nyt hänkin voinee katsoa, että on varaa sallia ”muitakin toimenpiteitä” kuten hän asian ilmaisee. Merkel saattaa jopa tarvita Hollanden kaltaista tekosyytä oman koalitionsa taltuttamiseksi. Saksan ekonomistit puolestaan myöntävät, että Hollanden talousasiantuntijat ovat ainakin yhtä päteviä kuin Merkelin.

Ongelma siis nostetaan pöydälle, jos Hollande voittaa vaalit. Mutta kasvun kiihdyttämisen keinoista ei ole yksimielisyyttä. Hollande ja monet tunnetut ekonomistit vaativat varoja esimerkiksi suuriin infrastruktuuriprojekteihin. Merkel, molemmat Mariot ja EU-komissio puolestaan vaativat suurempaa joustavuutta talouselämän sääntöihin.

Berliinistä tulevien kaikujen mukaan Merkel olisi valmis toimenpiteisiin, jotka tukevat kestävää talouskasvua, mutta eivät syvennä budjettivajetta. Tiettävästi Saksassa katsotaan, että kompromissi Pariisin ja Berliinin välillä on mahdollinen.

Näyttää siis siltä, että mannerlaatat voivat liikahtaa. Silloin Suomenkin on oltava valppaana. Jos Merkel suostuu uuteen kasvupolitiikkaan, Suomi saattaa taas huomata jääneensä yksin vaatimuksineen. Jos Euroopan investointipankin pääoman kasvattamisesta syntyy sopu ja sitä kautta saadaan rahaa kasvuun, pitäisi sen kelvata Suomellekin. Byrokratia vähenisi, kun rahat eivät kulkisi EU:n budjetin kautta.

Hollande voi näyttää värittömältä maakuntapankin johtajalta, mutta kunnianhimoa hänellä on siis aina EU:n ravisteluun asti. Ja nähtävästi myös malttia. Hän ei sorru voitonyönään pröystäilemään liian hienossa ravintolassa ja liian rikkaassa porukassa, kuten Nicolas Sarkozy. Hänen voitonpäivällistään ravintola Fouquet’silla kansa ei ole unohtanut viidessä vuodessakaan.

Hollande aikoo juhlia vaalipiirissään Jumalan selän takana syvässä Corrèzessa Tullen pikkukaupungissa. Sieltä löytyy hänen mukaansa tarpeeksi vaatimattomia paikkoja ja tarpeeksi vaatimatonta porukkaa vaalivoiton juhlimiseen niin, ettei sitäkään tarvitse myöhemmin katua.