Tavoitteita 2090-lukua varten

Nykyään tuntuu usein siltä, että tulevaisuutta on vaikea ennakoida edes viikon päähän. Tästä huolimatta joka päivä tehdään asioita, joissa päämäärä on jopa vuosikymmenten päässä.

Paras esimerkki tästä on koulunkäynti. Tänä vuonna peruskoulunsa aloittava lapsi saattaa hyvinkin olla työelämässä vielä 2090-luvulla, jos elinikä pitenee ja eläkejärjestelmät muuttuvat nykyiseen tahtiin.

Siksi koulutukseen liittyvillä päätöksillä on poikkeuk­sellisen pitkä vaikutusaika. Jos koulut pannaan ratkaisemaan vain ajankohtaisia ongelmia, katse on liian lähellä. Tarvitaan johdonmukaisuutta ja sitkeyttä.

Ei ole sattumaa, että perusopetuslaissa mainitaan ensimmäisenä opetuksen tavoite tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Heti näiden jälkeen on vuorossa elämässä tarpeellisten tietojen ja taitojen antaminen.

Noiden päämäärien voisi kuvitella pysyvän voimassa pitkään. Jos koulusta tulee väline saavuttaa pikavoittoja, kuten edistää suomalaista digiloikkaa, virhearvioiden riski kasvaa. Tästä kerroimme edellisessä numerossa.

Suomi nousi vuosituhannen vaihteessa maailmanmaineeseen koulujärjestelmänsä ansiosta, kun Pisa-tutkimukset ryhtyivät luetteloimaan maita paremmuusjärjestykseen. Silloin tänne tultiin ulkomailta bussilasteittain ihmettelemään tuloksia ja selvittämään, mitä osia koulutusjärjestelmästämme voisi kopioida.

Oikotietä onneen ei siinäkään lajissa ole tarjolla. Suomen koulumenestyksen juuret eivät olleet peruskoulun syntyvuosissa vaan paljon kauempana.

Jonkinlaisen lukutaidon edellyttämisellä on satojen vuosien juuret. Myös 1800-luvun suomalaisuusliikkeen ytimessä oli rahvaan sivistäminen.

Viime vuosisadalla köyhyydestä irti pyristeleville suomalaisille perheille luotiin uskoa tulevaisuuteen tukemalla lasten pääsyä koulutielle.

Ilman sotia peruskoulu olisi voinut syntyä paljon aiem­min, mutta kun sitä lopulta päästiin rakentamaan, tehtiin hyviä ratkaisuja. Yksi oli sen varmistaminen, ettei kenenkään koulunkäynti törmää umpikujaan aiem­pien valintojen, perhetaustan tai asuinpaikan takia.

Toinen oli se, että opettajien pitää olla hyvin koulutettuja ja heille pitää antaa mahdollisuus valita, millä tavalla he opettavat.

Opettajan ammatti on Suomessa ollut arvostettu ja haluttu, mikä ei kaikissa muissa maissa ole itsestään selvää.

Itsetyytyväisyys on vaarallinen olotila, koska se voi yllyttää virhearvioihin.

Jälkeenpäin katsoen Pisa-suitsutuksen vuosina asiat kääntyivät huolestuttavaan suuntaan. Koulutustaso ja lukutaito alkoivat laskea. Digiloikassakin keinot ja päämäärät alkoivat mennä sekaisin.

Jos yrittää katsoa kohti tulevaa, perusopetuslain muotoilut kuulostavat ajankohtaisilta.

On tärkeää tukea kasvua ihmisyyteen ja hyvään yhteiskunnan jäsenyyteen. Niitä todella tarvitaan, jos ympäröivä maailma alkaa koetella.

Emme tiedä varmasti, mitä tietoja ja taitoja vuosisadan jälkipuoliskolla kaivataan, mutta kyvystä itsenäiseen ajatteluun ja yhteistyöhön on aina hyötyä.