Sivistyksen hinta

Kirjallisuuspolitiikka on hämmentävää seurattavaa. Julkisuudessa vallitsee liikuttava yksimielisyys siitä, että lukeminen ja kirjallisuus ovat tärkeitä. Juhlapuheissa muistetaan puhua kirjallisuuden merkityksestä, ja opetus- ja kulttuuriministeriö on julistanut vuoden 2024 sivistyksen teemavuodeksi. Nyt näyttää siltä, että sivistystä aiotaan juhlia nostamalla kirjan hintaa.

En tunne ketään, jonka mielestä painettu kirja on Suomessa edullinen. Näin ei ole myöskään tilastojen valossa. Suomi kuuluu jo nykyisellään EU:n kovimpiin kirjan verottajiin, ja nyt hallitus kaavailee nostavansa kirjan arvonlisäveroa nykyisestä kymmenestä prosentista neljääntoista.

Kävin hiljattain kirjakaupassa ja lupasin ostaa lapsilleni kirjat. Nieleskelin hieman huomatessani, että taa­peron valitseman ohuen kuvakirjan hinta oli yli 20 euroa. Vähävaraiselta perheeltä kirja jäisi varmasti ostamatta.

Toki perhe voi suunnata kirjastoon. Kirjan kallistuminen vaikuttaa kuitenkin myös niiden valikoimiin, kun hankintamäärärahat riittävät yhä pienempään määrään kirjoja – etenkin, kun määrärahoja on hiljan leikattu.

Ongelma koskettaa myös kouluja. Viime viikolla törmäsin sosiaalisessa mediassa viestiin, jossa opettaja kyseli asukkailta lahjoituksia koulukirjastoon, sillä määrärahat eivät nykyiselläänkään riitä pitämään valikoimaa yllä.

On irvokas ajatus, että vaivattomasta pääsystä kirjallisuuden ääreen tulisi etuoikeus, josta saavat nauttia ennen kaikkea hyvätuloisten perheiden lapset.

Huoli ei ole tuulesta temmattu, sillä Pisa-tulosten mukaan lukutaito on laskenut erityisen voimakkaasti vähävaraisimpien perheiden parissa.

Painetun kirjan kalleus on ongelma myös kirjailijalle, sillä se ajaa lukijoita äänikirjapalveluiden ääreen. Ne kilpailevat sillä, kuka polkee hintoja röyhkeimmin.

Ei ole ihme, jos kuluttaja äänestää lompakollaan, mutta kirjailijoille ja kirjakaupoille äänikirjapalveluiden hinnoittelupolitiikka on ollut katastrofi.

Kirjailijoiden mediaanitulo on laskenut äänikirjan myötä neljänneksen, ja viime aikoina olemme saaneet lukea suru-uutisen toisensa jälkeen ovensa sulkeneista kirjakaupoista.

Sana on Suomessa samalla sekä liian kallis että liian halpa, ja veronkorotus uhkaa kärjistää tilannetta entisestään.

Korotuksia perustellaan taloudellisella pakolla, mutta samalla hallitus kaavailee muun muassa laskevansa oluen verotusta. Jatkossa voisin siis hankkia olueni edullisemmin ja kirjani kalliimmalla.

Tämä tuntuu erikoiselta yhteiskunnalliselta viestiltä, etenkin kun oluen veroale syö valtion tuloja enemmän kuin kirjan verotuksen kiristys kassaan tuo.

Päätös taitaakin kertoa ennen kaikkea siitä, että elintarvikeala on lobbarina kulttuurialaa etevämpi ja kokeneempi, ja toisaalta siitä, että kulttuurin arvon hahmottaminen on päättäjille hankalaa, sillä sen vaikutuksia on vaikeampi kääntää suoraan euroiksi.

Toivon sydämestäni, että suunnitelmat kirjan hinnan nostamisesta kaatuvat ja että Suomi ennemmin liittyisi niiden eurooppalaisten sivistysmaiden joukkoon, jotka ovat päättäneet panostaa lukemiseen vapauttamalla kirjan arvonlisäverosta.

Jos kuitenkin käy toisin, aion viettää juhlavuotta hankkimalla runokirjan, ostamalla oluen ja nostamalla sivistykselle hämmentyneen maljan.