Kotimaa

Kuinka lukutaito pelastetaan?

Kaikki suomalaisnuoret eivät enää osaa lukea. Tutkijan mukaan lukutaidon eriytyminen vaatii nopeita poliittisia toimia. Ratkaisuja etsitään koululuokissa jo nyt.

Teksti
Silja Lanas Cavada
Kuvat
Aapo Huhta

Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

Suomessa on maailman parhaiten lukevat 15–16-vuotiaat koululaiset. Näin kertoi ensimmäinen nuorten lukutaitoa mitannut Pisa-tutkimus vuosituhannen alussa.

Reilu vuosikymmen myöhemmin alkoi ilmaantua merkkejä siitä, että nuorten lukutaito rapistuu. Käyrä sojotti jyrkästi alaspäin, lukutaidon taso näytti heikkenevän vuosi vuodelta.

Tuoreimmassa Pisa-tutkimuksessa Suomi on pudonnut kuudennelle sijalle. Ohi ovat kirineet Viro ja monet Aasian maat.

Tulokset hätkähdyttivät laajasti.

Peruskoulun päättävistä suomalaisnuorista lähes 14 prosentilla on niin heikko lukutaito, ettei se riitä arjen tilanteista selviämiseen.

Tyttöjen ja poikien väliset osaamiserot lukemisessa ovat läntisten OECD-maiden suurimmat.

Perhetausta näyttää iskeneen ensimmäisen kerran selvän kiilan heikommin ja paremmin lukevien oppilaiden väliin myös Suomessa.

Huippulukijoiden määrä on vähentynyt.

Uusin Pisa-tutkimus on julkaistu 2019, ennen koronapandemiaa. Pelkona on, että luku- ja kirjoitustaito jakaa suomalaiset nuoret tulevaisuudessa yhä syvemmin eri kasteihin.

Lauri Ståhlberg työskenteli 2010-luvulla luokanopettajana itähelsinkiläisessä alakoulussa ja erityisopettajana Kirkkonummella.

Niinä vuosina hän kiinnostui lukutaidon arvioinnista. Hän jätti opettajan työnsä ja alkoi kehittää digitaalista lukutaitoa mittaavaa testiä, Lukuseulaa. Sitä käyttää vuosittain jo noin 50 000 lasta.

Pisa-tutkimuksessa arvioidaan lukutaitoa nuorten kykynä etsiä, arvioida ja soveltaa tietoa arkielämän ja tulevaisuuden tarpeisiin. Lukuseula mittaa enemmän peruslukutaitoa eli lukemisen sujuvuutta ja tekstin ymmärtämistä.

Opettaja teettää oppilailla testin. Sen avulla hän saa paremman käsityksen oppilaiden lukunopeudesta, sanavarastosta, päättelykyvystä, tiivistämisen taidosta ja kyvystä hahmottaa tekstirakenteita.

Erityistä Lukuseulassa on se, että se tuo tarkasti esiin mahdolliset lukemisen pulmat. Sillä saa nopeasti kopin heikoimmista lukijoista.

Tuloksista opettaja näkee heti, mihin yksittäisen oppilaan lukutaito sijoittuu suhteessa esimerkiksi kahteentuhanteen samaan aikaan testin tehneeseen oppilaaseen.

”Eriytymiskehitys on selvästi havaittavissa”, Ståhlberg sanoo.

Joissain kouluissa esimerkiksi toisella luokalla heikkoja tuloksia voi olla jopa puolella arvioiduista. Toisissa kouluissa yhdenkään toisluokkalaisen oppilaan tulokset eivät ole heikolla tasolla.

Heikkojen lukijoiden osuus on kasvanut selvästi, ja tulokset ovat eriytyneitä. Vuonna 2009 koulunsa päättäviä heikkoja lukijoita oli 8,1 prosenttia ja vuonna 2018 jo 13,5 prosenttia. Se on huolestuttavaa, Ståhlberg sanoo.

Hän on tätä nykyä Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija. Väitöskirjan aihe liittyy peruskoululaisten lukutaitoon.

Riskiryhmässä ovat erityisesti pojat. Heidän lukutaitoonsa ja lukumotivaationsa parantamiseen pitäisi erityisesti panostaa, Ståhlberg korostaa. Useampi kuin kolme viidestä pojasta lukee ”vain jos on pakko”, selviää Pisa-tutkimuksesta.

Lukutaidon eriytymisen pysäyttäminen vaatii nopeita poliittisia toimenpiteitä, Ståhlberg sanoo.

Hänellä on tarjota tähän lääkkeitä, ”joiden ei pitäisi tulla poliittisille päättäjille yllätyksenä”.

Asuinalueista tulee tehdä houkuttelevia kaikille lisäämällä omistusasumista ja harrastusmahdollisuuksia heikon sosioekonomisen taustan alueille.

Painotusluokkia ja erityisopettajien resursseja olisi hyvä keskittää pääasiassa näille alueille.

Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden tulisi saada kontakteja suomea kotikielenään puhuviin oppilaisiin, jotta kielitaito kehittyisi nopeammin.

”Tämä on kuitenkin eriytyneillä alueilla haastavaa. Voi olla, että oppilaan ainoita suomenkielisiä kontakteja ovat opettajat.”

Ståhlberg sanoo, että suurin ongelma suomea toisena kielenä puhuvien eli S2-oppimäärää opiskelevien lukutaidossa on heikko suomen kielen lähtötaso. Riskiryhmässä ovat erityisesti maahanmuuttajataustaiset pojat.

”Jos oppilas ei ymmärrä suomen kieltä, hän ei voi ymmärtää tekstiä.”

Nuorten lukutaidon eriytymisen taustalla on laajempia yhteiskunnan muutoksia. Lukutaidon ja lukemisen arvostus on vähentynyt. Sosiaalinen media ja koko nykyinen digitaalinen ympäristö heikentävät nuorten keskittymiskykyä, Ståhlberg sanoo.

Vieraskielisiä on Suomessa yhä enemmän, ja S2-oppilaiden määrä on kaksinkertaistunut vuosikymmenessä.

Eriytymiskehityksestä kertonee jotain se, että maahanmuuttajataustaisten oppimistulosten erot maan virallista kieltä äidinkielenään puhuviin ovat OECD-maiden suurimmat.

Toisaalta Suomen ja muiden OECD-maiden maahanmuuttajataustaisten oppimistuloksissa ei näy merkittävää eroa.

Ståhlbergin huhtikuussa julkaistusta tutkimuksesta selviää uusi kiinnostava asia. Noin viidesosa S2-oppimäärää opiskelevista luki teknisesti ja ymmärsi suomenkielisiä tekstejä tasolla, joka riittäisi S1-oppimäärän mukaiseen opiskeluun. S1-oppilaat opiskelevat suomen kieltä äidinkielenään.

Käytännössä noin viidesosa S2-oppilaista luki suomenkielisiä tekstejä sujuvammin ja ymmärsi niitä paremmin kuin S1-oppilaiden heikoin kolmannes.

Lisäksi lukutaidon kehittämiseen suunnattu tuki näyttäisi kohdistuvan osittain oppilaille, jotka eivät tarvitse sitä, eivätkä kaikki tarvitsevat saa tarvitsemaansa tukea. Epätarkoituksenmukainen kohdentuminen johtuu ainakin osin siitä, että oppilaita valitaan joissain tapauksissa S2-oppimäärän opiskelijoiksi väestörekisteriin merkityn kielen tai etnisen taustan perusteella, Ståhlberg arvioi.

”Oppilaat tulisi valita yhdenvertaisesti suomen kielen taidon perusteella S2-oppimäärään ja siirtää S1-oppimäärään silloin, kun kielitaito on riittävällä tasolla. Oppilaiden kielitaitoa pitäisi arvioida koulupolun aikana systemaattisesti yhteismitallisella testillä.”

Ståhlbergillä on vielä yksi ajatus lukutaidon eriytymisen pysäyttämiseen. Hän ehdottaa valmistavaan opetukseen ja S2-pienryhmäopetukseen tasoryhmiä, joissa oppilaat voisivat edetä suomen kielen taidon kehityksen perusteella.

Kun hän toimi 2010-luvulla valmistavan luokan opettajana, hän huomasi, että uusi oppilas hidasti lähes poikkeuksetta edistyneempien suomen kielen oppimista.

”Jouduimme aina palaamaan alkuun opettelemaan perusasioita.”

Edvin (vas.) ja Tevin Zarin kotikulmillaan Helsingin Vuosaaressa.

Aleksis Salusjärvi on tuttu näky erityisluokissa, sairaalakouluissa ja vankiloissa. Hän on opettanut vuosia teksti- ja lukutaitoa pojille ja nuorille miehille, jotka suhtautuvat lukemiseen kielteisesti ja joilla on vaikeuksia koulumotivaation ja elämänhallinnan kanssa.

Maaliskuussa Salusjärvi piti Sanat haltuun -työpajan Vuosaaressa, Kallahden nuorisotalolla toimivassa joustavan perusopetuksen (jopo) luokassa yhdessä rap-muusikko Mikko Sarjasen ja puheterapeutti Hanna Markkasen kanssa.

Siellä olivat myös Tevin ja Edvin Zarin. Kaksoset olivat levittäneet pöydille kasan itse kirjoittamiaan rap-lyriikoita. He eivät olleet kertoneet teksteistään kenellekään aiemmin. Kaikki jäivät sanattomiksi.

Salusjärvi hämmästyi rap-teksteistä ja niiden tasosta. Myös erityisluokanopettaja Katja Taimiaho oli ihmeissään.

Kun Salusjärvi piti ensimmäisen lukutaitopajansa nuorille vuonna 2016, hänellä oli repussaan Jouko Turkan romaani Selvitys oikeuskanslerille. Työparilla Mikko Sarjasella Tomas Tranströmerin runokirjoja. Kirjat jäivät laukkuihin.

”Rupesimme tekemään nuorten kanssa tekstianalyysiä rap-tekstien pohjalta ja lukemaan niitä kriittisesti eri näkökulmista”, Salusjärvi muistelee.

Hän huomasi nopeasti, että nuoret ovat valtavan hyviä analysoimaan rap-tekstejä. Lukemisen ei aina tarvitse olla paksun romaanin kahlaamista, se voi olla myös biisien sanoja, hän sanoo.

”Voi olla hyviä lyriikoita, joista voi puhua. Että vitsi miten hyvin sanottu, miten hyvin kiteytetty. Mutta mikä tahansa teksti, vaikka maitopurkin kyljestä tai mainoksesta, on hyvä lähtökohta, että mitä sanat tarkoittavat eri ihmisten näkökulmasta. Se, että haastaa itseään tekstin ääressä, sitä on lukutaidon harjoittaminen.”

Salusjärvi opettaa nuorille lukutaitoa ”eloonjäämistaitona”. Sanat ja lukutaito ovat tärkeitä, koska niiden avulla nuori voi sanoittaa omaa elämäänsä ja kokea olevansa osa yhteiskuntaa.

Nuorten lukutaidon kriisi liittyy paljon laajempiin ilmiöihin kuin vain lukutaitoon. Iso ongelma sen taustalla on polarisoituminen, myös Salusjärvi sanoo.

”Se on se, mistä pitäisi olla huolissaan.”

Monet Salusjärven opettamat nuoret tulevat kodeista, joissa vanhemmat eivät lue lapsilleen. Näillä lapsilla ei ole mitään suhdetta teksteihin, satuihin tai kirjoihin.

Pisa-tulosten mukaan sosioekonomistinen asema vaikuttaa merkittävästi suomalaisten nuorten lukutaitoon. Ylimmän ja alimman sosioekonomisen neljänneksen ero vastaa jopa kahden kouluvuoden opintoja. Normaalilapsen etumatka sellaiseen nuoreen, jolle ei ole luettu ja jolla ei ole turvallisia aikuisia elämässään, on ällistyttävä, Salusjärvi sanoo.

Yksi keskeinen keino pelastaa nuorten lukutaito on yhdessä lukeminen. Lukemisen pitäisi olla Salusjärven mukaan sosiaalista. Lukemisen jälkeen nuoren tulisi saada purkaa havaintojaan yhdessä muiden kanssa ja ”osoittaa älykkyyttään ja kykyään lukea tekstejä”.

”Tämä ei nuorten kohdalla useinkaan tapahdu. Siksi he ajattelevat, että lukeminen ei ole mun juttu ja he saavat identiteetin, joka on tekstipohjaisen toiminnan ulkopuolella.”

Pojat eivät lue, ja he tippuvat. Sama kehitys on tapahtunut kaikissa länsimaissa, Salusjärvi muistuttaa.

Vielä vuosikymmen sitten Suomessa ihmeteltiin, miten on mahdollista, että monissa OECD-maissa jo lähes 15 prosenttia nuorista oli uuslukutaidottomia. Silloin luetun soveltaminen tai esimerkiksi lomakkeiden täyttäminen voi olla ylivoimaista.

”Suomessa kehitys on ollut jyrkin. Se lähes 15 prosenttia näyttäisi olevan luonnonlaki, jota vastaan me ei olla osattu taistella.”

Salusjärven mukaan kriisipuheesta tulee helposti itseään toteuttava profetia, joka ei auta putoamassa olevia nuoria millään tavalla. Ne nuoret, jotka eivät nauti lukemisesta, ajattelevat entistä vahvemmin, että ”okei, mä olen sitten se kriisinuori, tämä ei kuulu mulle”.

Hän arvelee silti, että nuorten lukutaidon heikkeneminen synnyttää ennen pitkää vähemmistön, jolla ei ole itsenäistä suhdetta tekstiin, lukutaitoon tai kirjallisuuteen.

”Se on niin iso vähemmistö, että se tulee kyllä kriisiytymään, se on itsestään selvä asia. Se perii äidinmaidosta lukutaidottomuuden ja siihen liittyvät ongelmat, ulkopuolisuuden tunteet.”

Hän ei usko, että ”yksi yleislääke valtakunnalliseen huoleen” auttaisi pelastamaan nuorten lukutaitoa.

”Mutta jos me saadaan yhteiskunnassa aikaan nuorten omia tarpeita vastaavia erityisiä toimia, silloin me voimme onnistua puuttumaan siihen ja selättämään lukutaidon eriytymisen.”

Ella Leppästä kiehtoo fantasia. Kuva Helsingin suomalais-ranskalaisen koulun kirjastosta.

Äidinkieltä ja lukemista pitäisi olla alkuopetuksessa huomattavasti enemmän. Lukemisen pohja tehdään siellä, sanoo Johanna Lehtinen. Lehtinen on Kontulan Keinutien ala-asteen luokanopettaja. Hänet tunnetaan opettajana, joka sai itähelsinkiläisen 6B-luokan oppilaat lukemaan yhteensä 5 000 kirjaa ala-asteen aikana.

Joka maanantai Lehtinen kirjoitti liitutaululle, sydämen sisään, luettujen kirjojen määrän. Kun luku suureni, oppilaat innostuivat lukemaan entistä enemmän. ”Hänessä tiivistyy se, mikä suomalaisessa peruskoulussa on parasta”, Helsingin Sanomat kirjoitti alkuvuodesta.

Lehtisen luokan kirjahyllyssä on noin viisisataa kirjaa. Osa on lainassa Kontulan kirjastosta. Luokassa on lukunurkkaus, johon voi halutessaan vetäytyä.

Kirjat ovat jatkuvasti oppilaiden käden ulottuvilla, puolittain tyrkyllä. Se on kaiken A ja O. Jokaisella oppilaalla on oma kirjastokortti.

Lukutaidon tulevaisuuteen vaikuttaa se, mihin opetuksessa annetaan lisäresursseja, Lehtinen sanoo. Halutaanko yhteiskunnassa panostaa alkuopetuksen lukutaitoon, saadaanko kouluun kirjoja ja lisää äidinkielen oppitunteja, joissa opettaa lukemista vielä paremmin, hän kysyy.

”Mahdollistetaanko se?”

Lehtisen motto luokanopettajana on yksinkertainen: ”Innostus syntyy kun innostetaan.” Häneltä löytyy yksi teholääke lasten ja nuorten lukuinnon sytyttämiseen. Jokaisen suomalaisen ala-asteen luokassa pitäisi olla oma kirjasto.

”Uskallan väittää, että jo ihan sillä saataisiin jotain muutosta aikaiseksi.”

Suomessa on alettu yhä enemmän miettiä ääneen sitä, onko suomalaisen peruskoulun lupaus tasa-arvoisesta opetuksesta murentunut. On puhuttu jopa kriisistä.

Johanna Lehtisen mielestä lukutaito on ennen kaikkea tasa-arvokysymys ja vahvasti yhdenvertaisuusasia.

Lehtinen sanoo, että nuoret eivät tule pärjäämään elämässään pelkillä emojeilla.

Hänen 6B-luokassaan oli 18 oppilasta, jotka puhuivat 12 eri äidinkieltä. Valtaosa oli S2-oppilaita.

”Varsinkin meidän koulumme oppilaat tarvitsevat sanoja ja hyvää lukemisen pohjaa. En keksi siihen parempaa välinettä kuin kirjat.”

Myös Lehtisen omasta luokasta löytyivät kaikki lukutaidon ääripäät. Toisaalta S2-oppilaissa oli valtavasti eroja. Heidän joukossaan oli myös huippulukijoita.

”Halusin, että heillä kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet mennä opinnoissa eteenpäin tulevaisuudessa. Siksi koin, että juuri lukeminen on asia, johon pitää todella paljon panostaa.”

Lehtinen uskoo, että vuosien luku-urakalla oli vaikutusta myös oppilaiden oppimistuloksiin. Kun luokan oppilaat siirtyivät ylä­kouluun, kuka minnekin, kovin moni ei enää osallistunut S2-opetukseen.

”Kyllähän se varmasti on paras mahdollinen mittari. Uskaltaisin väittää, että minunkin oppilaideni oppimistulokset olisivat erilaisia, jos en olisi tehnyt niiden asioiden eteen tietoisesti töitä.”

Samir Alam käyttää metromatkat äänikirjojen parissa.

Lukuliike ennen Lukuliikettä. Näin Lehtisen lukuprojektia on kuvailtu. Hän alkoi taistella lasten lukutaidon heikentymistä vastaan jo ennen hallitusohjelmaan kirjattua Lukuliike-ohjelmaa, joka pyrkii edistämään Suomessa asuvien monilukutaitoa.

Monilukutaidolla tarkoitetaan laaja-alaista kykyä ymmärtää ja arvioida erilaisia tietolähteitä ja soveltaa niitä eri tilanteissa.

Kiinnostava kysymys on, voisiko Lehtisen lukuhanketta monistaa muihin alakouluihin. Olisiko siitä laajemmin lääkkeeksi?

Tavoitteellisuus ja yhteisöllisyys tekevät hankkeesta erityisen. Kirjasaldo oli luokan yhteinen ponnistus, ei yksittäisen oppilaan saavutus. Yhdessä lukeminen alkoi nopeasti ruokkia itse itseään. Oppilaat keksivät myös itse, että ruvetaan lukemaan.

”Se vain tapahtui.”

Tärkeitä olivat välipalkinnot. Mieluisin niistä oli viikon läksytön viikko, kun oppilas oli lukenut kymmenen kirjaa.

Lehtinen ei opettajana arvota sitä, mitä lapset lukevat tai mitä kautta omaksuvat sanat. Vaikka äänikirjan kuuntelu on kokemuksena erilainen, myös siinä ollaan sanojen ja tarinoiden maailmassa. Joillekin oppilaille juuri äänikirjat ovat pelastus.

Lehtinen puhuu jatkuvan lukuliekin tärkeydestä. Pitää lukea koko ajan. Yksi lukukuu ei riitä. Myös opettajan pitää lukea, jotta hän pystyy vinkkaamaan kirjoja oppilaille.

”Lukuinnostus on vähän kuin tulipalo. Sitten kun se roihahtaa, se ruokkii itse itseään ja sitä on hirveän vaikea enää sammuttaa.”