Terveiset Wuhanista

Pääkirjoitus: Ensin koronavirus salattiin keskushallinnolta. Kun toimeen tartuttiin, ihmisten vapauden rajoittamisesta ei ole tarvinnut keskustella.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Jarmo Raivio
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden taloustoimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helmikuun puolivälissä alkoi näyttää siltä, että Kiinasta joulukuussa alkunsa saaneen koronavirusepidemian leviäminen oli hidastumassa. Päivittäin raportoitavat uusien tartuntojen ja tautiin kuolleiden potilaiden määrät olivat laskusuunnassa. Kiinassa tuotteitaan valmistavat suuryritykset alkoivat pikkuhiljaa availla taudin takia suljettuja tehtaitaan.

Covid-19:ksi ristitty koronavirus on uusin esimerkki siitä, kuinka nopeasti ja tehokkaasti nykyaikainen maailma kuljettaa ihmisiä ja heidän kantamiaan tauteja syrjäisiinkin maailmankolkkiin.

Esimerkiksi Suomen toistaiseksi ainoaa koronavirustapausta ei suinkaan havaittu Helsingissä vaan runsaan 3 000 asukkaan Ivalossa, lähes 300 kilometriä napapiiriltä pohjoiseen. Kyseessä oli Kiinasta Lappiin lentänyt turisti.

 

Kommunistinen jättivaltio on huonoin ja paras maa torjumaan nopeasti leviävää tartuntatautia.

Kiinan heikkoudet nähtiin joulukuussa, kun epidemia oli vasta käynnistymässä. Koronavirustartunnat salattiin aluksi täysin, jolloin tauti ehti jo levitä ennen kuin vastatoimet ymmärrettiin aloittaa.

Ilmeisesti kyse oli siitä, että Hubein maakunnan terveysviranomaiset eivät uskaltaneet kertoa keskushallinnolle nopeasti leviävästä uudesta keuhkosairaudesta. Kiinassa elää edelleen syvälle juurtunut salailun ja peittelyn kulttuuri.

Kun tilanteen vakavuus selvisi, Kiina toimi ripeästi. Ripeämmin kuin mikään avoin länsimainen demokratia olisi kyennyt toimimaan.

Amerikkalainen The New York Times -lehti on laskenut, että helmikuun puolivälissä puolet kiinalaisista, 760 miljoonaa ihmistä, oli joko karanteenissa tai heidän liikkumistaan rajoitettiin. Esimerkiksi epidemian keskuksessa oleva Wuhanin kaupunki asetettiin karanteeniin siinä vaiheessa, kun vahvistettuja tartuntoja oli 800 ja virukseen oli kuollut vasta muutama. Karanteeni koski kerralla 11 miljoonaa ihmistä.

Tiukan karanteenin alueilla ihmiset saavat poistua kotoaan joka kolmas päivä. Kiinan keskusjohto lopetti ryhmämatkat ulkomaille ja määräsi epidemia-alueella tehtaat, koulut ja kaupat sulkemaan ovensa.

Totalitaristisessa kommunistivaltiossa ei ole tarvetta keskustella ihmisten vapauksien rajoittamisesta.

 

Kyseessä on sarsin jälkeen toinen Kiinasta leviämään lähtenyt koronavirusepidemia. On todennäköistä, että maassa rajoitetaan elävien eläinten myyntiä ruokatoreilla. Ainakin sars ja ilmeisesti myös covid-19 hyppäsivät eläimestä ihmiseen kiinalaisella torilla.

Herkästi tarttuvan mutta ei kovin tappavan koronaviruksen vahinkoja ynnäillään vielä pitkään. Kiinassa toivottavasti opittiin salailun olevan väärä tie. Muissa maissa on syytä miettiä, voidaanko esimerkiksi rokotteiden kehittelyyn panostamalla hankkia paremmat aseet seuraavan epidemian torjumiseksi. Sellainen on varmasti tulossa.