Wuhanin taudin kohdalla ei pidä sortua hysteriaan

Wuhan-virus ei siirtyne ihmisestä toiseen kovin aktiivisesti.

Profiilikuva
Puheenvuoro
Teksti
Heikki Peltola
Suomen Kuvalehti

Kiinan uudenlaisella koronavirusinfektiolla ei vielä ole nimeä, mutta kutsukaamme sitä Wuhanin taudiksi. Aiheuttaja on vakavan äkillisen hengitystieoireyhtymän, sarsin, lähisukulainen. Vaatimattomista sairastuvuus- ja tappavuusluvuistaan huolimatta sars loi 2003–2004 kuvan, että kyseessä olisi ollut suurikin katastrofi. Sitä se olikin – mutta ei lääketieteellisesti.

Wuhanin taudin ja sarsin välille ei pidä vetää yhtäläisyysmerkkiä, mutta samankaltaisuutta voi ounastella. Pelätty keuhkokuume kuumeineen, vilunväristyksineen ja päänsärkyineen on sitä vakavampi, mitä vanhempi potilas on. Lapset eivät kaiketi ole riskiryhmä tässäkään tapauksessa. Toipuminen on hidasta, sillä parantavaa hoitoa ei tunneta.

Sarsin häly kätki tosiasiat. Tauti oli miniatyyri verrattuna jopa tavanomaiseen influenssaan, johon Suomessakin menehtyy tuhatkunta potilasta joka vuosi. Sars levisi Kiinasta vain noin 30 maahan ja ulottui kaukana oikeastaan vain Torontoon. Noin 8 000 potilaasta 800 menehtyi, vähemmän kuin maailmassa kuolee kolmessa tunnissa malariaan. Wuhanin taudin tappavuus lienee alle viisi prosenttia.

 

Jos uusi tauti käyttäytyy lähimainkaan sarsin tavoin, se tuskin aiheuttaa vakavaa pandemiaa, vaikka oireettomia tartunnan saaneita on ainakin Kiinassa ja hajatapauksia muissakin maissa. Suomessa ei kukaan sairastunut sarsiin. Muutamien epäilyjen nostamassa kohussa savu ei ollut missään suhteessa liekin pienuuteen. Niinhän kävi nyt Ivalossakin.

Wuhan-virus ei siirtyne ihmisestä toiseen kovin aktiivisesti. Keskeinen ongelma ovat kuitenkin satunnaiset ”supertartuttajat”, jotka ovat vaara esimerkiksi hoitohenkilökunnalle. Periaatteessa tartunta estyy, kunhan pesee käsiään ahkerasti ja käyttää suojamaskia sekä kumihansikkaita potilaskontakteissa tai näytteitä käsitellessä. ”Kuussakävijän” suoja-asuun ei ole tarvetta, tutkimusten mukaan vain maski on todella tärkeä. Senkään ei tarvitse olla kummempi kuin siivouksessa käytettävä suojus, mutta se on vaihdettava usein. Sarsin mystiikkaa tosin lisäsi, että joskus infektio levisi hyvästä suojauksesta huolimatta.

 

Wuhanin tauti voi saapua Suomeenkin. Sen vuoksi valmiustilaa ylläpidetään asianmukaisissa paikoissa – onhan meidän tunnistettava harvinaisetkin taudit. Muuhun ”varautumiseen” kuin korkeatasoisen hygienian ylläpitoon ei suomalaisilla ole tarvetta.

Kun sarsin luultiin jo olevan ohi, Taiwanin armeijan virustutkija laiminlöi turvaohjeet ja sairastui. Hallitus reagoi ylimitoitetusti: muun muassa tavaratalot, hotellit ja lentokentät aloittivat lämpökameroin toteutetut kuumeen mittaukset, ja niitä vältelleitä uhattiin vankilatuomiolla. Hyötyä ei mittauksista ole osoitettu. Manner-Kiinan nykyisissä massiivisissa toimissa on samoja piirteitä, mutta ainakaan ei voi väittää, ettei hallitus tee mitään.

Sars-hysterian vaikutukset olivat uskomattomat. Matkailijamäärät laskivat kymmeniä prosentteja, kukoistavat lentoyhtiöt ajautuivat miltei konkurssiin, kauppiaiden liikevaihto laski 80–90 prosenttia ja itsemurhat yleistyivät.

Media voi vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Ehkäpä tällä kerralla ei tehdä kärpäsestä härkästä? Wuhanin taudin vähättelyyn ei ole aihetta, mutta asiantuntijoiden tulee puhua vain, kun on puhuttavaa. Ylenmääräisestä ”tiedottamisesta” ei ole muuta kuin haittaa. Kerran ilmaan heitettyä kiveä on vaikea saada takaisin.

 

Kirjoittaja on infektiotautiopin emeritusprofessori.