Luonnon mittaamisesta
Muutoksia luonnon tilassa voidaan rahamääräisesti arvottaa menetelmillä, joita on ympäristötaloustieteessä kehitetty jo 1970-luvulta lähtien, kirjoittaa yliopiston lehtori Mika Rekola.
1
MIN
Roope Uusitalo kirjoitti (SK 13/2025) kaivoshankkeiden arvoristiriidoista. Kaivokset tuovat tuloja ja työllisyyttä paikallisesti ja laajemminkin, toisaalta ne heikentävät luontoarvoja. Uusitalo toteaa, ettei osaa arvioida, miten vaikkapa kiiltosirppisammaleen elinympäristöä pitäisi arvottaa.
Muutoksia luonnon tilassa, niin sanotuissa ekosysteemipalveluissa, voidaan rahamääräisesti arvottaa menetelmillä, joita on ympäristötaloustieteessä kehitetty jo 1970-luvulta lähtien. Niiden lähtökohta ovat ihmisten tekemät valinnat samaan tapaan kuin muussakin taloustieteessä. Periaatteessa käytössä on kaksi lähestymistapaa: ilmaistujen ja paljastettujen preferenssien menetelmät. Edellisiin kuuluu yleisesti käytetty ehdollisen arvottamisen menetelmä, jossa kyselyn vastaajat ilmaisevat maksuhalukkuutensa ekosysteemipalvelusta. Jälkimäisiä menetelmiä edustaa esimerkiksi asuntojen hintamallinnus, jossa hintoihin vaikuttavien ympäristön ominaisuuksien arvo paljastetaan.
Ekosysteemipalveluiden taloudellinen arvottaminen on ihmisten preferenssien mittaamista. Keskustelua herättäneet luonnon itseisarvot tulevat taloudellisiin arvoihin mukaan, jos ja vain jos ihmiset niitä arvostavat. Kaivoshankkeissa viisas päätöksentekijä osaa ottaa erilaiset arvojen kategoriat huomioon. Valta ja vastuu näistä päätöksistä on kuitenkin meillä ihmisillä – hyvässä ja pahassa.
Mika Rekola on yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.