Kaikki uskovat eivät ole republikaaneja

Viimeisen puolen vuoden aikana republikaanit ovat tarjonneet demokraateille lukuisia mahdollisia hyökkäyslinjoja. Republikaanien nopeat käännökset ovat heittäneet osan vanhoista kannattajista kärryiltä.

Yksi rajuimmista suunnanmuutoksista on ollut puolueen suhtautuminen poliitikkojen synteihin. Vastuuntuntoa, rehellisyyttä ja kor­keaa moraalia vaatineet republikaanit ovat nyt ­Donald Trumpin apologisteja. Samat ihmiset, jotka vaativat presidentti Bill Clintonin erottamista, vähättelevät nykyisen presidentin moraalisia hairahduksia.

Moraalis-ideologiset kuperkeikat ovat saaneet ainakin osan uskonnollisista amerikkalaisista katsomaan poliittista kenttää aiempaa laveammin.

Demokraattiset strategit näkevät oikealle kallellaan olevan keskustan ja anti-Trump-republikaanien olevan kaapattavissa, mutta näiden tahojen kosiskelussa on riskinsä.

Kääntyminen oikealle vaarantaa demokraattien vasemman siiven jo valmiiksi heikon sitoutumisen puolueeseen.

Kristityt amerikkalaiset ovat demokraattien näkökulmasta kiinnostava ryhmä. Evankelikaalit eli herätyskristilliset protestantit yhdistetään usein kristilliseen oikeistoon. Aktiiviset, uskolleen omistautuneet katoliset ja protestantit ovat ainakin osittain demokraattien voitettavissa. Heidän rekrytoimisensa ei vaatisi puo­lueelta radikaaleja uusia linjanvetoja.

Aikaisemmin evankelikaaliset demokraatit eivät olleet harvinaisia. Oikeiston tehokas abortin vastainen kampanjointi 1970–1980-luvuilla teki valkoisesta evakelikaalisuudesta vahvan konservatiivisen liikkeen. Afroamerikkalaiset uskovat pysyivät demokraatteina, kuten myös valtaosa latinoista.

Amerikkalainen uskonnollisuus on usein identi­teettipolitiikkaa. Miljoonat amerikkalaiset toitottavat kovaan ääneen olevansa evankelisia, mutta elämään tai arvoihin usko vaikuttaa vain marginaalisesti. Neljännes evankelikaalisiksi julistautuvista käy kirkossa aniharvoin tai ei koskaan.

Yhdysvalloissa on silti kymmeniä miljoonia uskontonsa vakavasti ottavia kristittyjä, joiden arvot nojaavat enemmän Raamattuun kuin Fox Newsiin. He tuskin marssivat Pride-paraatissa, mutta he vierastavat myös republikaanien toimintatapoja: maahanmuuttajien demonisointia, leikkauksia köyhien avustuksiin ja viholliskeskeistä maailmankuvaa.

Kristittyjen houkutteleminen vaatii poliitikkoja, jotka osaavat puhua uskosta vakuuttavasti, ja jotka ujostelematta pitävät kristilliset arvonsa politiikan ytimessä. Onko texasilainen James Talarico tämä henkilö?

James Talarico on 36-vuotias entinen opettaja, teologian opiskelija ja osavaltion kongressiedustaja Texasisin pääkaupungista Austinista. Presbyteerisen kirkon aktiivijäsen on julkistanut ehdokkuutensa Yhdysvaltojen senaattiin demokraattien riveistä.

Talarico edustaa vanhakantaista kristillistä liberalismia, hän on siis samaa koulukuntaa kuin viime vuonna edesmennnyt ex-presidentti Jimmy Carter. Talaricon nousu vihjaa hänen arvomaailmalleen olevan tilausta joidenkin uskonnollisten äänestäjien joukoissa.

Hän on nostanut kristillisen etiikan ja maailmankatsomuksen kampanjansa keskiöön puhuen uskostaan luontevasti ja vahvalla teologisella tietämyksellä. Talarico sanoo poliittisten vakaumustensa ponnistavan Raamatun käskystä rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiä.

Yksi Talaricon hyökkäysten kohteita on oikeistolainen kristillinen nationalismi, joka on Talaricon sanoin tehnyt Jeesuksesta ”asetta kantavan, homoja pilkkaavan, tieteen kieltävän, rahaa rakastavan ja pelkoa ruokkivan fasistin”.

Talaricon valtteja ovat hänen puhujantaitonsa ja autenttisuutensa. Hän ei puhu eri sanoin eri yleisöille ja on onnistunut vakuuttamaan jopa Joe Roganin, podcastien supertähden ja yhden moderneista kuninkaantekijöistä.

Autenttisuuden puutteesta, ideologisesta arkuudest­a ja ilmeettömyydestä kärsivässä puolueessa Talarico edustaa johdonmukaisuutta. Hänen arvonsa perustuvat vanhaan ihannoituun amerikkalaiseen yhteisöllisyyden perinteeseen, joka on riisuttu menneisyyden rasismista ja muista fobioista.

Texas on aikaisemminkin tuottanut nuoria demokraattisia tähdenlentoja, kuten presidenttiehdokkaaksikin pyrkineen Beto O’Rourken. Osavaltion koko ja demokraattien monivuosikymmeniset unelmat sen kääntämisestä siniseksi tai ainakin purppuraksi nostavat alueen huomioarvoa politiikan tarkkailijoiden silmissä.

Marraskuun 2026 välivaalit mittaavat Talaricon suosion, mutta ne antavat myös osviittaa demokraattien tulevaisuuden strategiasta.