Järjetön pestään järjelliseksi

Miksi tuleva presidentti Donald Trump haluaa nimittää hallintoonsa ”kahjoja”, ”julkihulluja”, ”omituisia otuksia” ja ”poliittisia hylkiöitä”, kysyi Saska Saarikoski Helsingin Sanomien kolumnissaan ja esitti, että kyse on paitsi poliittisen ilmatilan hallinnasta myös harhautuksesta. Kun ihmetellään ”kauhukabinettia”, harvempi ehtii ja jaksaa seurata, mitä kaikkea vallan kulisseissa tapahtuu.

The New York Timesin Ezra Klein totesi podcastissaan, että Trump luo sekopäisen, raiteiltaan suistuneen (unhinged) poliittisen todellisuuden, jonka pelkkä kuvaaminen antaa toimittajasta kahjon vaikutelman.

Trumpin ja median viha-rakkaussuhde on tuttu ikiliikkuja. Vaalien jälkeen ollaan taas tilanteessa, jossa Trump-uutisoinnin rinnalle tarvitaan tulkitseva kommenttiraita. Joka päivälle on tarjolla jotain uutta selitettävää.

Amerikkalaiseen mediakriittiseen keskusteluun onkin ilmestynyt käsite sanewashing, järkipesu. Kriitikot ovat väittäneet, että kun uutismedia pyrkii asiallisen neutraaliin Trump-raportointiin, se voi päätyä rationalisoimaan järjettömyyksiä: ohittamalla puheiden sekavuuksia luodaan vaikutelma koherentista toimijasta.

Trumpin diplomaattisesti ilmaistuna epäsovinnaiset ministerivalinnat, omien asianajajien nimittäminen oikeusministeriön korkeisiin virkoihin ja suunnitelmat ohittaa senaatin kuulemiset pakottavat median niin Yhdysvalloissa kuin Suomessa jatkuvasti pohtimaan, tarkastellako Trumpia poikkeusyksilönä vai yhtenä autoritaarisena johtajana muiden joukossa.

Saarikoski ilmaisee uutisoinnin tuskaa kannattajien ja kriitikoiden keskellä: ”Jos kaikki on ihan mahtavaa tai todella kauheaa, ei ole helppoa päätellä, mikä on oikeasti tärkeää – tai todella vaarallista.”

NYT:n Ezra Klein kutsui podcastiinsa historioitsija Anne Applebaumin, ja he analysoivat Trumpin henkilövalintoja autoritaarisille johtajille tyypillisenä lakeijojen ja lojalistien nimittämisenä ja tarkastelivat Elon Muskin roolia oligarkkina. Applebaum muistutti, että demokratiat eivät muutu autoritaarisiksi ja illiberaaleiksi vallankumouksin vaan hallinnon hitaan haltuunoton kautta.

Laatujournalismilta on oikeus odottaa näiden kysymysten pohdintaa, vaikka The Atlanticin Charlie Warzelin mukaan vaalisyksy tekikin näkyväksi sen, miten vaikeassa tilanteessa journalistinen media on Yhdysvalloissa: se nähdään joko vallakkaana ja epäpätevänä tai naiivina ja epärelevanttina. Yhä useammalle sillä ei ole mitään merkitystä.