Koneesta puuttuu jarru
Jääkiekkoilijan surma oli uutinen, mutta se ei ollut yli kymmenen uutista päivässä, kirjoittaa Aurora Rämö.
Isoja uutistapahtumia seuraa aina vaihe, jossa aletaan valittaa uutisoinnin määrästä ja laadusta. Nyt olisi se vaihe, jos olisi edes selvää, miksi 29-vuotiaan entisen jääkiekkoilijan murhaepäily on iso uutistapahtuma.
Entinen SM-liigapelaaja ammuttiin kotonaan lokakuun puolivälissä. Hänen entistä puolisoaan epäillään murhasta.
Se on uutinen, mutta se ei ole yli kymmenen uutista päivässä.
Kun kone käynnistyy, toimituksissa ei enää kysytä, mitä ja miksi ollaan tekemässä. Lopulta keksitään lennosta hataria perusteita täysin käsistä lähteneelle mässäilylle.
True crime -bisnekseen lähteneet Helsingin Sanomat ja Yle julkaisivat molemmat kahden ensimmäisen vuorokauden aikana 21 artikkelia murhaepäilystä.
Sellaisiin määriin ei ole yltänyt edes (varsin kattavasti raportoitu) Vesa-Matti Loirin kuolema.
Uhrin ja epäillyn nimet kerrottiin jo ennen epäillyn vangitsemista, vaikka sellainen ei ole tapana edes oikeudenkäyntivaiheessa. Niin saattoi kuulemma tehdä, koska molemmat olivat olleet julkisuudessa jo aiemmin.
Hesari jalkautti toimittajan epäillyn kotikylään Norjaan ja avasi tragedian taustoja haastattelemalla paikallista keski-ikäistä miestä, joka kertoi, että kyseessä on hänenkin mielestään tragedia.
Yleltä taas tuli yli tunnin mittainen suora lähetys Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden ovesta. Lopun aikaa toimittajat jaarittelivat keskenään käytävällä, kun vangitsemisoikeudenkäyntiin ei saanut viedä kameraa.
Vauhti sokaisee niin tehokkaasti, ettei edes perusasioita saada oikein. Epäillyn on kerrottu esimerkiksi tunnustaneen tapon, vaikka hän on tunnustanut aiheuttaneensa kuoleman.
Tapaus on saanut niin valtavasti julkisuutta, että se on poikinut jo valesurijoita. Vaikuttajia, jotka ovat esiintyneet sosiaalisessa mediassa ja tiedotusvälineissä uhrin läheisinä ystävinä, vaikka ovat hädin tuskin tunteneet häntä.
Sellaisella saa huomiota ja seuraajia.
Juttumääriä perustellaan tapauksen kiinnostavuudella ja jollain, mitä nimitetään ”yhteiskunnalliseksi merkittävyydeksi”.
Se on sanapari, jota voi käyttää sen kummemmin avaamatta, vaikka kaikille on päivänselvää, että juttuja tehtaillaan analytiikan takia. Niitä luetaan paljon, vaikkei mitään uutta kerrottavaa olisi.
Yhteiskunnallisesti merkittävämpää on, että median ansaintakriisi on päätetty ratkaista tehtailemalla tosi-tv:tä ammattijulkkisten väkivaltaisista kuolemista.