Huolelliseen energiamurrokseen on varattava aikaa

Energiamurros on välttämätön ja uusiutuvan energian lisääminen olennainen osa päästöjen vähentämistä. Nopeaa murrosta ajavassa päätöksenteossa luonnon monimuotoisuus on kuitenkin vaarassa jäädä teknis-­taloudellisten hyötyjen varjoon.

Esimerkiksi viimeaikaisten lainsäädännön muutosten taustalla näkyy halu nopeuttaa energiamurrokseen kytkeytyviä hankkeita ja joustaa tarvittaessa luonnonsuojelun tavoitteista. Jos kiireessä ympäristötavoitteista joustetaan, voi energiamurroksen ekologinen kestävyys vaarantua.

Energiamurros tarkoittaa myös uudenlaista maankäyttöä. Tuulivoiman tuotanto levittäytyy laajoille alueille eikä siten ole merkityksetöntä, mihin voimalaitokset rakennetaan ja mihin sähkö suunnataan.

Yhteiskunnassa tulisi käydä laajempaa keskustelua siitä, millaiseksi haluamme Suomen energiatulevaisuuden muodostuvan. Onko esimerkiksi uusien energiaintensiivisten datakeskusten perustaminen paras väylä kestävään energiamurrokseen? Vai panostetaanko mieluummin pitkäjänteisesti nykyisten teollisuudenalojen vähähiilistämiseen ja uusien, korkean jalostusasteen tuotteiden kehittämiseen? Entä mikä rooli on energiankulutuksen hillitsemisellä?

Energiamurroksen kokonaisuutta tulisi ohjata harkiten, jotta Suomi ei lukkiudu joustamattomaan ja lopulta vihreää siirtymää hidastavaan järjestelmään.

Maankäytön kysymys on tärkeä, koska luontokato on ilmastonmuutoksen tavoin elämää uhkaava kriisi, ja ilmastotavoitteiden lisäksi energiamurroksessa huomion tulisi kohdistua myös luontoarvojen turvaamiseen.

Hallitustenvälinen luontopaneeli IPBES ja ilmastopaneeli IPCC ovat osoittaneet yhteisraportissaan, että valtaosa luontokadon ratkaisuista hyödyttää myös ilmastonmuutoksen ratkaisuja, kun taas osa ilmastotoimista voi kiihdyttää luontokatoa.

Suojellulle Viiankiaapa-suolle ajettu kriittisten mineraalien kaivos on yksi esimerkki hankkeesta, jossa sähköistymisen ja luontokadon pysäyttämisen välinen ristiriita on räikeästi esillä.

Monialaisen tiedon keräämiselle ja käytölle on kiireessäkin varattava aikaa, eikä kestävyyttä koskevia kriittisiä kysymyksiä pidä sivuuttaa. On huolestuttavaa, jos parasta mahdollista saatavilla olevaa tietoa uusiutuvan energian luontovaikutuksista ei käytetä.

Esimerkiksi ympäristöministeriön tilaamat pitkälle valmistellut maakotka- ja merilintuselvitykset on jätetty julkaisematta, vaikka juuri nyt olisi ensiarvoisen tärkeää saada käyttöön tietoa, joka auttaa suuntaamaan ja suunnittelemaan energiamurroksen hankkeita kestäviksi.

On täysin mahdollista tuottaa tietoa, joka auttaa suunnittelemaan uusia hankkeita siten, että luontohaittoja minimoidaan ja jäljelle jääviä haittoja kompensoidaan. Monet uusiutuvan energian yhtiöt pyrkivät jo vähentämään luontohaittoja toiminnassaan, mutta lainsäädäntömme ei nykyisellään anna näille tavoitteille riittävää tukea. Luontohaittojen välttämiseen tulisi velvoittaa ja haitoista maksaa.

Nyt eletään hetkeä, jolloin voimme linjata, että kestävään energiamurrokseen kuuluu luonnon monimuotoisuuden tukeminen, sosiaalisen kestävyyden huomioiminen ja energiankulutuksen hillitseminen, energiatehokkuuden ja kiertotalousratkaisujen ohella. Jos uusilta hankkeilta aletaan velvoittaa luontohaittojen välttämistä ja viimekädessä kompensoimista, ei jälkiä tarvitse korjata myöhemmin ja energiamurroksesta voi tulla kaikilta näkökannoilta kestävä. 

Hanna Paulomäki on biologi ja energiamurrostutkija.

Outi Silfverberg on VTM, tiedekoordinaattori.

Kirjoittajat ovat Puistokatu 4:n yhteisön jäseniä.