Vladimir, kalenteripoika
Pääkirjoitus: Venäjän vaaleissa Vladimir Putinin kannatus oli sadoilla äänestyspaikoilla kellosepäntarkkaa: esimerkiksi tasan 90 tai tasan 95 prosenttia.
Seinäkalenterin kannessa Vladimir Vladimirovitš Putin pitää sylissään leopardin pentua.
Tammikuun 2018 kuvassa Putin pelaa jääkiekkoa Venäjän maajoukkueen varusteissa, helmikuussa hän on vuorenrinteellä ratsailla karvalakki päässä. Kalenteri ei ole mikään katukojun pilailutarvike, vaan se tuli vastaan keväällä 2017 kirjakaupassa Pietarissa.
Aiheet ovat tuttua Putin-kuvastoa, mutta ajoitus pysäytti hetkeksi. Ei ole tavallista, että edellisen vuoden keväällä myydään jo seuraavan vuoden seinäkalenteria. Esimerkiksi Suomessa kalenterimyynti on keväisin olematonta, sillä kalentereista kaksi kolmasosaa myydään marras-joulukuussa.
Putin-kalenteri onkin enemmän kuin vain pelkkä kalenteri. Se on pieni osoitus vääjäämättömyydestä, jolla Putin viime sunnuntaina valittiin uudelle kaudelleen Venäjän presidentiksi.
Tietenkään ne eivät olleet oikeat vaalit länsimaisessa merkityksessä. Tavoitteet oli asetettu jo kauan sitten: äänestysaktiivisuuden tulisi olla 70 prosenttia ja Putinin ääniosuuden samoin 70 prosenttia.
Lähelle päästiin, mutta suuressa maassa asioita on vaikea saada osumaan tarkasti. Esimerkiksi pelkästään äänioikeutettujen määrä kasvoi vaalipäivän aikana 1,5 miljoonalla ja nousi lopullisissa tuloksissa siitäkin.
Lopulta Putinin ääniosuus – 77 prosenttia – oli yläkanttiin, kun taas äänestysaktiivisuus jäi pari prosenttiyksikköä tavoitteesta.
Näin kävi, vaikka vaalivilppiä tehtiin runsaasti. Joillain äänestyspaikoilla uurnat saattoivat olla puolillaan jo ennen äänestyksen alkamista. Tilastollinen analyysi kertoo manipuloinnista. Putinin kannatus oli sadoilla äänestyspaikoilla kellosepäntarkkaa: esimerkiksi tasan 90 tai tasan 95 prosenttia.
Vilppiä ei kiistä kukaan, mutta sitä tavataan vähätellä sanomalla, että Putin olisi voittanut muutenkin. Näin varmasti onkin, sillä hänen suosionsa on laajaa ja aitoa. Siksi vilppiin turvautuminen on säälittävää. Kummallista, että vahva johtaja ei uskalla voittaa ilman likaisia temppuja.
Seinäkalenterini vaalikuukauden kuvassa Putin on sotilasunivormussa ehkä siksi, että voimapolitiikan ja Venäjän sotilaallisen aseman palauttamisella hän on rakentanut ison osan kansansuosionsa perustasta.
Suomessa poliittinen johto ei ole Putinia vaivannut moraalisaarnoilla. Kuten aikanaan Neuvostoliitto, Putin on tällä hetkellä suurvaltapoliittinen tosiasia ja idänsuhteiden peruskivi. Parempi hakea ystävät läheltä ja vihamiehet kaukaa – jos sieltäkään.
Huhtikuun kuvassa Putin ottaa rennosti. Hän on paitahihasillaan farkut jalassa kuin Leviksen tai Marlboron mainoksesta.
Ja miksei ottaisi: kalenterintekijätkin tiesivät jo kauan sitten, että nyt alkaa hänen neljäs presidenttikautensa ilman, että mikään voisi sitä estää.
