Firenzen velhokoulussa
Mitä tapahtuu, kun taloustieteen tohtoriopiskelijat ja professorit kootaan niin syrjäiseen huvilaan, ettei lounaallekaan kannata muualle lähteä?
Olen viettänyt tämän kevään sapattivapaata tutkimusvierailulla European University Institutessa Firenzessä.
Huikeiden maisemien, Toscanan ruoan ja viinin sekä renessanssitaiteen helmien lisäksi matkalta jää mieleen myös jotain suomalaiseen yliopistojärjestelmäänkin liittyviä ajatuksia.
European University Institute (EUI) perustettiin 1970-luvun alussa. Sen perustaminen oli osa suurta eurooppalaista projektia, jossa kasvatetaan eurooppalaista identiteettiä, kontakteja ja keskinäisriippuvuutta eri Euroopan maista tulevien nuorten välillä ja lopulta lopetaan sodat Euroopassa.
Puitteet tarjoaa Italian valtio. Budjetista valtaosan kattavat isot EU-maat. Suomikin on mukana 1,4 prosentin rahoitusosuudellaan.
EUI tarjoaa koulutusta historiassa, oikeustieteessä, taloustieteessä, politiikantutkimuksessa ja muissa yhteiskuntatieteissä. Suomalaisille instituutti lienee nykyisin aiempaa tutumpi, koska ex-pääministeri Alexander Stubb johtaa yhtä sen kouluista. Suomalaisia opiskelijoita ja suomalaisia professoreita on toki ollut EUI:ssa jo aikaisemminkin.
Suurin osa EUI:n yksiköistä ei tarkkaan ottaen ole Firenzessä vaan lähellä olevilla kukkuloilla sijaitsevassa Fiesolessa.
Taloustieteilijät ovat vallanneet renessanssihuvilan nimeltä Villa la Fonte. Seuraavalla kukkulalla sijaitseva oikeustieteilijöiden ja historiantutkijoiden Villa Salviati on jo pikemminkin palatsi.
Opetus Villa la Fontesta ei oikeastaan poikkea muista maailman taloustieteen laitoksista. Taloustieteen jatko-opintoihin kuuluu kaikkialla noin vuoden verran peruskursseja mikro- ja makrotaloustaloustieteessä sekä tilastollisissa menetelmissä ja matematiikassa. Toisena vuonna taloustieteen tohtoriopiskelijat suorittavat erikoisalojen kursseja ja sen jälkeen tekevät lähinnä omaa väitöskirjatutkimustaan.
Yhteisen pohjan vuoksi taloustieteilijöillä onkin yhteinen kieli, jota suunnilleen kaikki ymmärtävät. Varsinaiset koulukuntaerotkin on jääneet jonnekin 1970-luvulle.
Konkreettisesti yhteinen kieli on englanti, Villa la Fontessakin italian taitoa kaipaa lähinnä lounasaikaan laitoksen kanttiinissa.
Kysyin sekä opiskelijoilta että taloustieteen laitosta pitkään johtaneelta professori Andrea Ichinolta, mikä erottaa EUI:n muista eurooppalaisista taloustieteen laitoksista. Molemmilta ensimmäinen vastaus oli aito kansainvälisyys.
Monissa muissakin yliopistoissa on paljon ulkomaisia opiskelijoita, mutta silti espanjalaisten yliopistojen opiskelijoiden enemmistö on espanjalaisia ja saksalaisten yliopistojen saksalaisia. European University Instituteen tulee opiskelijoita tasaisesti kaikista EU-maista.
Toinen merkittävä ero on se, että EUI on perustamisestaan lähtien keskittynyt tohtorikoulutukseen. Kandiopiskelijoita ei ole, maisteriopiskelijoitakin vain vähän.
Mitä syntyy, kun kootaan reilut sata taloustieteen tohtoriopiskelijaa ja parikymmentä professoria sen verran kaupungin ulkopuolella olevaan huvilaan, ettei lounaallekaan kannata muualle lähteä? Hakematta tulee mieleen jonkinlainen renessanssiversio Harry Potterin Tylypahkasta, jossa tulevat talousvelhot kiertelevät pitkin pylväskaarikäytäviä.
Konsepti toimii. Professorit ovat saavutettavissa ja erityisen hyvin toimii tiivis opiskelijayhteisö.
Toisaalta samalla taloustieteilijäyhteisö eristäytyy ehkä tarpeettomankin paljon muista tieteenaloista. Firenzessä koulut on ripoteltu ympäri kukkuloita eikä muiden tieteenalojen tutkijoihin vahingossa törmää.
Suomeen ei voi kopioida EUI:n ideaa, mutta ehkä silti oppia jotain. Erityisesti tämä liittyy tutkijayhteisön merkitykseen.
Jo tasa-arvon takia on tärkeää, että yliopistokoulutusta on tarjolla eri puolilla maata ja siksi ”maakuntayliopistoilla” on tärkeä tehtävä. Sen sijaan tohtorikoulutusvaiheessa alkavat keskittämisen edut ylittävät saavutettavuuden edut.
Tutkimustyössä tarvitaan kriittistä keskustelua uusista ideoista ja tutkimuksen tuloksista. Tutkimuksen tekeminen osana laajempaa tutkijayhteisöä on yksinkertaisesti paljon helpompaa, ja tietysti hauskempaakin, kuin yksinäinen puurtaminen.
