Ukrainan rinnalla on heikko Eurooppa

Jokainen maa katsoo Ukrainaa omasta näkökulmastaan. Suomessa ajatuksiin vaikuttaa hyvin voimakkaasti historia.

Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä tietoa viikon käänteistä Ukraina-neuvotteluissa. Se on kuitenkin varmaa, että sunnuntaina on talvisodan syttymisen muistopäivä. Tuoreita uutisia maailmalta verrataan 86 vuoden takaisiin vaiheisiin Suomessa.

Henkisen yhteyden kokemus hyökkäyksen kohteeksi joutuneeseen oli taustalla, kun suomalaiset kollektiivisesti muuttivat suhtautumistaan sotilaalliseen liittoutumiseen Venäjän hyökättyä Ukrainaan alkuvuonna 2022. Vuosikymmenten tasapainoilu idän ja lännen välillä vaihtui haluun estää uusi yksin jääminen.

Tietysti myös Venäjällä, tarkemmin sanoen Kremlissä, ajatuksia ohjasi käsitys omasta historiasta. Myyttien rakennelmaan ei sopinut ajatus erillisestä, itsenäisestä ja länteen suuntautuvasta Ukrainasta.

Yhdysvalloissa vuosikymmenten projekti, joka perustui yhteisiin sääntöihin, pysyviin liittolaissuhteisiin ja ainakin puheen tasolla yhteisiin arvoihin, on jo pitempään väistynyt. Nyt alasajo vain etenee nopeasti ja huonoilla tyylipisteillä.

Ensimmäisissä julkisuuteen tulleissa rauhanehdoissa ei tuntunut olevan kyse niinkään Ukrainan kohtalosta kuin taloussuhteista ja valtajärjestelyistä Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä. Ulkopoliittinen voitto olisi tervetullut molempien maiden pääkaupungeissa.

Jonkin verran julkisuudessa arvailtiin, olivatko julkistetut luonnokset Venäjän vai Yhdysvaltojen tekemiä. On kuvaavaa, että loppujen lopuksi sillä ei taida olla suurta merkitystä. Yhdysvaltojen nykyhallinto hakee sellaista vahvojen maiden maailmanjärjestystä, joka tuntuu olevan myös Venäjän toiveissa.

Eurooppa, se EU:n ja Britannian ympärille rakentuva osa, ei kuulu vahvojen joukkoon. Se ei ole sitä sotilaallisesti eikä taloudellisesti. Jos liiketoiminnassa valta maailmassa keskittyy yksittäisille suuryrityksille, joukkoon ei kuulu eurooppalaisia.

Pitkään rakennettu liittolaissuhde Atlantin yli on siinä tilassa, että isoista asioista ei puhuta etukäteen. Euroopan maat saavat osallistua keskusteluun loppumetreillä esittämällä omia kommenttejaan.

Näin jälkikäteen tuntuu, että läntisen Euroopan päättäjät olivat pitkään kuin yritysjohtajia, jotka iloitsivat runsaista rauhanosingoista. Vaikeuksien tultua he joutuivat havaitsemaan, että tulevaisuuteen varautuminen oli jäänyt tekemättä.

Suomenkin tilanne on muuttunut. Nato-jäsenyyden ydin taisikin olla päätös sotilaallisesta liittoutumisesta ja Pohjoismaiden päätyminen vihdoin samaan ryhmään. Jälkimmäisen varaan voi laskea jatkossakin.

Yhdysvalloilla olisi voimaa huolehtia vanhan mantereen asioista, mutta ei enää juuri tahtoa. Euroopalla itsellään ei ole voimaa ja tahtokin vaihtelee yksittäisten maiden vaalitulosten mukaan.

Suomen on tärkeää tukea myös vaikeina aikoina niitä yhteenliittymiä, joissa se on mukana, kuten EU:ta ja Natoa. Annettavaa voisi olla myös henkisen kriisinkestävyyden vahvistamiseen.

Pohjoismaissa ja Baltiassa voimaa ja tahtoa on toivottavasti oman alueen tarpeisiin. Maantiede yhdistää.