Vuoden 2015 parhaat elokuvat: Turisti, Mad Max, Inside Out, Late Lammas ja kuusi muuta

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Elokuvavuosi 2015 oli verraten oikein hyvä. Siitä kertoo se, että kymmenen parhaan listaa oli vaikea koota – ei siksi ettei kymmentä parasta löytyisi, vaan koska listalta on pakko jättää jotain, mikä sille olisi kuulunut.

Itsekin yllätyin, kun listalle nousi peräti kaksi animaatioelokuvaa.

Järjestykseen en elokuvia tällä kertaa kykene laittamaan. Listalla on tuttuun tapaani vain Suomessa kaupallisen valkokangaslevityksen tämän kalenterivuoden aikana saaneita elokuvia.

Foxcatcher Bennett Millerin intensiivinen draama ja jännityselokuva painijoista ja heidän mielipuolisesta mesenaatistaan taisi mennä monilta kokonaan ohi, Suomessa(kin) katsojamääräkin oli matala. Minulle elokuva olis toisaalta hypnoottinen, toisaalta hyvällä tavalla oman tarinansa outoutta makusteleva, siis vähän itsetietoinen nautinto. Samat sanat Steve Carellin kummajaisroolista.

Turisti Olen varmaankin ydinkohderyhmää elokuvalle, joka purkaa keskiluokkaisen pohjoismaisen perheen kulisseja keskipisteessään suunnilleen ikäiseni isä, jonka paini omakuvansa ja valta-asemansa kanssa muuttuu lumivyöryn jälkeen toisenlaiseksi lumivyöryksi.. Ruben Östlundin viiltävä huumori iski täysillä ja elokuvasta jää sopivasti vähän kelju olo.

Väkivallan vuosi Muotovalio.

Mad Max Fury Road Ei missään nimessä mikään ”maailman paras toimintaelokuva”, mutta yhden actionin alagenren (takaa-ajoelokuva) edustajana Fury Road on loistava. Vimma on parhaimmillaan ensimmäisellä katselukerralla, mutta luova hulluus groteskeine ja ihastuttavine yllätyksineen palkitsee myös toisella kerralla. Iloinen on myös elokuvan syntytarina: sitä saatiin leikata ja hioa kuvausten jälkeen yli kaksi vuotta sen sijaan, että tekijät olisi pakotettu raapaisemaan paketti kasaan pikavauhtia. Toivottavasti tällainen on mahdollista toistekin. Hauska on myös tarina, että Tom Hardyn osuuksien piti olla mykkiä ja vähäinen dialogi dubattiin tai kuvattiin jälkikäteen.

Late Lammas -elokuva Parinkymmenen vuoden ajan suhteeni Aardmaniin oli kohteliaan epäkiinnostunut. Tästä lampaasta todella pidin! Kaikki on tasapainossa: homma etenee aivan yhtä jyräävästi kuin uusi Mad Max (näitä molempia voi verrata mykkäelokuvan vauhtiklassikoihin). Late Lammas on kuitenkin myös täysin dialogiton elokuva, ja vaikkapa The Artistin se pesee kekseliäisyydellään mennen tullen. On retroa, on modernia, on Kid Creole and the Coconutsia ja Primal Screamia, on Simpsonien kulta-ajat mieleen tuovaa mutta aivan vaivatonta viittaustykittelyä, on vähän piilopervoiluakin. Aivan ylivoimaisesti parasta, mitä Aardmanilta olen nähnyt.

Inside Out – mielen syövereissä Pixarin paras elokuva ja emotionaalisena vuoristoratana harvinaislaatuisen raju elokuva, olkoonkin hyvin keskiluokkainen jne jne jne.

Sicario Vuoden jännittävin elokuva. Denis Villeneuven ohjaus on niin täsmällistä, että tiukimpiin paikkoihin kasvaa melkein sietämätön jännite. Taiteellisemmilla draamoilla aloittanut kanadalaisohjaaja on lihaksikkaan mutta inhimillisen kerronnan amerikkalaismestarien Michael Mannin ja Kathryn Bigelowin rinnalla. Jos ja kun Villeneuve nyt ohjaa Blade Runnerin jatko-osan: se ei voisi olla paremmissa käsissä.

45 vuotta Voisi sanoa, että aviodraama on Charlotte Ramplingin ja Tom Courtenayn, mutta etenkin Ramplingin elokuva. Mutta aivan loisteliaan näyttelemisen takana ovat kuitenkin Andrew Haighin käsikirjoitus ja ohjaus. Jos kaunis, karhea ja tavallaan julmakin elokuva vertautuu johonkin viime vuosilta, niin minusta Michael Haneken Rakkauteen, vaikka tarina on aivan eri. (Kiusallista Paolo Sorrentinon sinänsä mukavan Youthin kannalta, että se tulee 8.1.2016 ohjelmistoon, jossa pyörii myös tämä vanhenemisen ja sen hyväksynnän sekä menneisyyden käsittelemisen taakkoja sata kertaa viisaammin käsittelevä elokuva.)

Dheepan Jacques Audiardin uusin naittaa, yhteiskunnallisen realismin, maahanmuuttoteemojen ja Taksikuski-tyyppisen vieraantumisen. Kirjoitin siitä vain vähän aikaa sitten (Miksi pakolaistarina Dheepan on ehkä vuoden tärkein elokuva), eikä ole lisättävää.

Jotta saan listalle 11 nimikettä, joku sija on jaettu: Love ja Amy Kolmiulotteinen Love oli juuri sitä, mitä Gaspar Noélta saattoi toivoa, eli odottamattomalla tavalla odotettu: tuttuja inhimillisen heikkouden teemoja aivan uudenlaisessa, visuaalisesti päällekäyvässä paketissa. 3D:n käyttö oli uraauurtavaa, mutta elokuvan ainutlaatuisuus alkoi hahmottua vasta toisella katselukerralla. Asif Kapadian dokumentti Amy taas riepottelee katsojan tunteita aivan toisella tapaa. Manipuloinnissa on jotain kiusallistakin.. mutta tulos on todella, todella hyvä, ainakin omassa dokumenttielokuvan viihteellisessä alagenressään mestariteos.

Entäs muut? Aivan kannoilla olivat ainakin nämä:

It Follows on vuoden paras Suomessa teatterilevitykseen tullut kauhuelokuva *. Leviathan on toki palkintonsa ansainnut, karmea ja hyvä elokuva, mutta myöntäkää nyt pois, että toisella puoliskolla on hieman liikaa sitä tyypillisintä venäläistä vetkuttelua. Ida oli hieno, vaan en voi väittää sen koskettaneen syvemmin kuin vaikkapa Clint Eastwoodin ongelmallinen, mutta surullinen ja tehokas American Sniper. Mommyn tunnepurkaukset hivelivät hetkittäin sielua, mutta Xavier Dolanin elokuva oli (taas kerran) liian repaleinen kestääkseen kunnolla edes toista katselua. Samoin Paul Thomas Andersonin päättäväisen päämäärätön noirfarssi Inherent Vice oli kokonaisuutena hankala, vaikka se saattaa hyvinkin olla vuoden elokuvista niitä, joiden pariin tulen vuosien kuluessa palaamaan useasti. Vuoden aliarvostetuimmaksi elokuvaksi jäi kirjoissani merkillisellä tavalla lytätty kyborgin kasvutarina (ja pop-kulttuuriherkku) Chappie, jonka perinnetietoisuus ja holtittomuus olivat makuuni.

*  näkemistäni. En nähnyt kauhugenren asiantuntijoiden arvostamaa Knock Knockia.

Enkä ole ehtinyt katsomaan Hou Hsia-hsienin The Assassinia, Alex Garlandin kehuttua Ex Machinaa enkä edes erittäin hauskaksi mainittua What We Do In the Shadowsia. Myös ohjelmistoon kuin varkain pujahtanutta ruotsalaiselokuvaa Pieni siskoni on kehuttu kovasti. Nämä puutteet on mainittava erikseen, koska on kutina, että joku tai jotkut niistä saattaisivat olla varteenotettavia haastajia jopa kärkikymmenikölle.

Kotimaisen elokuvan vuodesta myöhemmin.