Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Cannes 2015: Mad Max: Fury Road sai raikuvat aplodit, ja syystä

Blogit Kuvien takaa 14.5.2015 13:57
Kalle Kinnunen
Kalle Kinnunen - avatar
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Siinä missä Asfalttisoturi oli vuonna 1981 toimintaelokuvagenren parasta, Mad Max: Fury Road on sitä vuonna 2015.

Tämä on yllätys, koska ei kai kukaan varsinaisesti uskonut, että elokuvasarja heräisi virkeästi eloon 31 vuotta edellisen osan jälkeen.

Uusi Mad Max on kaksi tuntia liikettä, jyrinää, hysteriaa, suuria räjähdyksiä, isoja kuvia, kiehtovia yksityiskohtia ja sopivan arvoituksellisia hahmoja. Se on tarvittavan väkivaltainen ja silti aidosti humanistinen, jopa lämmin. Se on leikattu selkeäksi, mutta hyvin tiukaksi.

Ja uusi Max eli Tom Hardy on roolissaan täysin moitteeton. Show’n varastaa kuitenkin Furiosa, käsipuoli siilitukka, jota näyttelee Charlize Theron. Niin epätodennäköiseltä kuin se kuulostaa, Mad Max: Fury Road on naisten vetämä elokuva.

Se johtuu tarinasta: masentunut, vain henkiinjäämisestään välittävä Max joutuu vastentahtoisesti Furiosan varastaman taistelurekan kyytiin. Lastina on perverssiä heimojohtajaa ja tulevaisuutta lapsentekokoneina pakeneva ryhmä nuoria naisia. Max on Furiosalle samaa kuin Han Solo todelliselle sankarille, Luke Skywalkerille.

Mitäpä kehyksestä enempää. Käsikirjoitus näyttää kinnasta toimintaelokuvien kliseisille ja tutuille juonirakenteille. Asioita ei selitellä. Nyt mennään suoraan asiaan ja pysytään siinä. Joku voi narista siitä, ettei henkilöhahmoja syvennetä – laajimmillaan taustatarinat ovat tyyliin yhden virkkeen pituisia – mutta se on aivan teoreettinen ongelma: kaikki tämän elokuvan kannalta olennainen kyllä kerrotaan. Ensimmäinen hengähdyshetki on tasan puolen tunnin kohdalla, ja siinä Cannesin festivaalin aamunäytöksen yleisö antoi ensimmäiset mojovat aplodit. Aiemmin niitä ei olisi voitu antaa, kun meno oli niin kova.

Pieni ongelma kahden tunnin mitassa kuitenkin piilee. Vaikka action-puristus on moitteetonta, kestäessään näin pitkään se vaatisi vielä jotain elämää suurempia oivalluksia loppupuolelle ollakseen täydellistä.

Myönnän puutuneeni rytinään toisella puoliskolla aivan hitusen, mutta silti tekee jo mieli nähdä Mad Max: Fury Road uudelleen. Tähän riittävät jo George Millerin luoman maailman erittäin runsaat, kreisit ja kummalliset yksityiskohdat. Ihmeellisimmissä kuvissa vilautellaan diktaattorin hallitseman Linnoituksen luolien elämää, joka on kuin sekoitus H.R. Gigerin ja David Lynchin mielikuvitusta. Ilja Rautsi vertasi elokuvaa osuvasti Conan barbaariin ja Cirque du Soleiliin. Olen ällistynyt, että superkalliissa Hollywood-tuotannossa on saatu revitellä näin.

Hauskasti elokuvan näytös Cannesissa toi mieleen Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunnan maailmanensi-illan ja hypen täällä seitsemän vuotta sitten. Se oli pari vuosikymmentä myöhästynyt neljäs osa rakastettuun trilogiaan, tällä kertaa sarjan edellisestä osasta on vielä pidempi aika. Kumpikin elokuvasarja on kokonaan saman ohjaajan luomus, Indyt Steven Spielbergin ja Mad Maxit Millerin. Indy 4 oli aika väsynyt kökköily, Mad Max 4 on parempi kuin kai kukaan uskalsi odottaa. Lopussa Cannesin aamupressinäytöksen yleensä aika hiljainen väki antoi raikuvat suosionosoitukset.