Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Vuoden 2013 parhaat elokuvat, osa 1: Adèle ja yhdeksän muuta

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 12.12.2013 19:48

Tämän listan kokoaminen oli helppo aloittaa: vuoden voimakkaimman elokuvan näytöksen päättyessä Cannesissa olin pökertyä mielenliikutuksesta. Elokuva on Adèlen elämä, osat 1-2, ja se tulee ensi-iltaan sopivasti huomenna.

Kymmenen parhaan joukkoon kuuluvat myös nämä, suunnilleen satunnaisessa järjestyksessä.

Rakkaus

Michael Haneken julmankaunis ja kirkasjärkinen kertomus ihmiselämän rajallisuudesta olisi jo yksinään teos, joka nostaisi elokuvavuoden 2013 keskinkertaisuuden yläpuolelle.

Zero Dark Thirty

Kathryn Bigelow’n kolmituntinen elokuva Osama bin Ladenin etsimisestä ja tappamisesta on sekä alati jännittävä että erittäin painostava. Harvoin olen elokuvaa katsoessani näin ristiriitaisessa vedossa: koko ajan toivoin Jessica Chastainin näyttelemän CIA-agentin pärjäävän tutkimuksissaan, mutta toisaalta operaatioiden väkivaltaisuus on ahdistavaa. Bigelow’n tarinaa ei voi pitää patrioottisena lipunheilutteluna. Aiheen ja amerikkalaisuuden vuoksi monet ottivat sen vastaan etukäteen vihamielisesti. Se on heidän tappionsa. Kysymykset tarinan totuudenmukaisuudesta (ei kai kovin) puolestaan eivät liity siihen, onko elokuva hemmetin hyvä (on) tai ällistyttävän taitavasti tehty (on).

Rakkautta ennen keskiyötä

Julie Delpy ja Ethan Hawke palaavat rooleihinsa Richard Linklaterin ohjaaman elokuvasarjan kolmannessa osassa. Elokuvista ensimmäinen käsitteli ihastumista, toinen rakastumista vaikeissa suhdeolosuhteissa ja nyt kolmas hankalan avioliiton realiteetteja. Trilogia on tinkimättömintä amerikkalaista draamaa: päähenkilöistä pitää elokuva elokuvalta vähemmän, mutta itse elokuvat paranevat.

Spring Breakers

Harmony Korinen houreinen antiviihde-elokuva tuotti erilaisia tiloja ja ajatuksia joka katsomiskerralla. Pidänkö siitä? En tiedä, epärelevantti kysymys. Korine leikkii popkulttuurin typerällä kuvastolla nautiskellen (ja pyyhkii samoja teemoja sivuavalla The Bling Ringillä lattiaa). Ristiriidasta kasvaa jotain odottamatonta ja usein ratkiriemukasta. James Francon rooli pelimies-huumediilerinä ei ole ehkä vuoden paras näyttelijäntyö, mutta ohjelmanumerona se on aivan ygönen. Spring Breakersista on myös kirjoitettu enemmän villejä analyysejä kuin vuoden muista elokuvista yhteensä – sen on esimerkiksi arvioitu olevan vertauskuva Britney Spearsin romahduksesta.

My Life with Liberace

Steven Soderberghin tyyli on ihanan täsmällinen, aina viileä ja täydellisen epäsentimentaalinen, ja siksi hän on täydellinen ohjaaja tarinalle miljonääripianistin omituisesta camp-elämäntavasta ja nuoresta suojatista. Michael Douglasin roolityö on mannaa, mutta Matt Damon heittäytyy imagoriskeihin vielä suuremmalla antaumuksella.

Blue Jasmine

Woody Allenin kolkompiin moraliteetteihin lukeutuva kertomus kolahti täysillä: elokuva tuntuu peräti yhdeltä Allenin parhaista. Cate Blanchettin rooli berniemadoff-tyyppisen huijarimiehen leskenä huokuu kauhua ja itsepetosta tavalla, joka sai käsitykseni näyttelijästä muuttumaan. Pessimismi laskeutuu päälle kuin raskas sumu, mutta pikimustaa huumoria riittää.

Jahti

Thomas Vinterbergin paras elokuva. Pienieleinen ja kotoisan pohjoismainen kertomus syyttömästä miehestä kauheassa umpikujassa jää pyörimään ajatuksiin, koska mikään ei mene siinä kaavan mukaan – ja siksi asetelmat tuntuvat tosilta. Mitä itse tekisit? Mads Mikkelsen on aikamme magneettisimpia näyttelijöitä.

The Counselor

Cormac McCarthyn ja Ridley Scottin yhteistyöstä tuli niin tinkimätön, että katsojat pysyivät loitolla. Se ei ole välttämättä huono asia. Elokuva on erinomainen. Karmea kalmanerous vaan tuli väärästä paikasta: transformerssien ja marvelien Hollywoodista.

Lue myös

Kulttuurista tuli photoshopattu hallusinaatio: Spring Breakers, vuoden tärkein amerikkalainen elokuva?Cannes 2013: Michael Douglas ja Matt Damon homoparina – hauska, surullinen ja rietas Behind the Candelabra ylitti odotuksetThe Counselor on hyytävän verinen houre huumesodan rintamalinjoilta Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Euroopassa

Mud

En ole kirjoittanut blogiin tai muuallekaan Mudista, joka aiheen erilaisuudesta huolimatta toi mieleen Jacques Audiardin vimmaisen melodraaman Luihin ja ytimiin. Yhteistä on ilmaisun orgaanisuudessa ja tietyssä ajattomuudessa sekä voimakkaassa musiikin käytössä. Miljöö taas muistuttaa Beasts of the Southern Wildistä, eikä tarina voisi sijoittua muualle kuin Syvään Etelään: ollaan americanan ytimessä (eli luvassa on myös väkivaltaisia yhteenottoja, à la Audiard). Matthew McConaughey näyttelee rämeillä piilottelevaa miestä, joka on jotain paossa. Teinipoika (Tye Sheridan, mm. The Tree of Life) ystävystyy hiipparin kanssa ja vie tälle ruokaa. Viimeiset kuvat yllättävät – tulkitsin, että Mud on eräänlainen amerikkalainen Jeesus. Kyllä, elokuva on myös hauska.

Kuten ennenkin, lista koostuu vain Suomessa kaupallisen levityksen saaneista elokuvista. Siksi joukossa ei ole esimerkiksi Jodorowsky-leffoja eikä The Act of Killingiä.

Joku voi älähtää, kun Gravityä ei nähdä tällä listalla. Eikä Frances Ha’ta. Kirjoitan lähipäivinä niistä, jotka olisivat voineet olla kärkikymmenikössä. Näin hyvänä elokuvavuotena valitseminen oli vaikeaa.

Lue myös

Kulttuurista tuli photoshopattu hallusinaatio: Spring Breakers, vuoden tärkein amerikkalainen elokuva?Cannes 2013: Michael Douglas ja Matt Damon homoparina – hauska, surullinen ja rietas Behind the Candelabra ylitti odotuksetThe Counselor on hyytävän verinen houre huumesodan rintamalinjoilta Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Euroopassa

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu