Kotimaisen elokuvan vuosi 2017 oli huikea – päättyivätkö juhlat jo?

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Suomalaisen elokuvan vuosi 2017 oli huima. Ei, se ei johtunut vain Suomi 100 -juhlista. Samaan ei olisi noustu ilman niitä, mutta elokuvavuoden monimuotoisuus ei tukeutunut kansallisten tuntojen ja nostalgian verkkoon.

Jussi-juhlista on tulossa jännittävämmät kuin ehkä koskaan. Hyviä elokuvia on niin monta.

Useimpina vuosina Dome Karukosken empaattinen suurtuotanto Tom of Finland tai Aki Kaurismäen uran synteesielokuva, Berliinin festivaaleilta ohjaajapalkinnon tuonut Toivon tuolla puolen olisivat olleet jymykaksikko, joka kamppailee tärkeimmistä palkinnoista. Karukosken itsekin amerikkalaistyyliseksi kuvailema elämäkerta kelpasi myös maailmalle samaan tapaan kuin Kaurismäki aina: erikoisilla taiteilijoilla on erikoisyleisönsä. Kumpaakin arvostettiin myös kaukana kotimaan rajojen ulkopuolella.

https://www.youtube.com/watch?v=iYZl0lU6DF4

Suomeen ne saapuivat kumpikin vuoden 2017 kahden ensimmäisen kuukauden aikana, ja se oli vasta alkua.

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas aktivoi ihmiset elokuvateattereihin tavalla, jota ei ole 20 vuoteen nähty, ja herätti jopa keskustelua (tai ainakin keskustelua keskustelusta ja kritiikistä) – huomattava saavutus maassa, jossa elokuvataiteeseen suhtaudutaan yleensä alentuvasti. Sanoi Tuntemattomasta sotilaasta, sen taaksepäin katsomisen kapeudesta tai sen väistämättömästi sisäänrakennetusta rintamasankaripatologiasta mitä tahansa, on se erittäin taitavasti tehty elokuva ja bisnesmielessä vuosikymmenen kotimainen elokuvatuote Luokkakokouksen, Mielensäpahoittajan ja Napapiirin sankarit -franchisen rinnalla.