Pornotaiteilijasta tuli valkokankaalla salonkikelpoinen kansallissankari – Tom of Finland välttelee lihallisuutta

Arvio: Elokuva on hyvännäköinen, helposti lähestyttävä kertomus syrjityistä ja rohkeista miehistä. Neljä tähteä.

Dome Karukoski
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen elokuvateollisuus on ottanut muutamassa vuodessa valtavia harppauksia. Joka vuosi valmistuu nyt elokuvia, joille kotimaa on vain markkina-alue muiden joukossa.

Kansainvälistymisharppauksen ottaneiden tuotantoyhtiöiden joukkoon liittyy nyt Helsinki-Filmi. Se on tuottanut viiden miljoonan euron elokuvan, jota on kuvattu Suomen lisäksi Ruotsissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.

Lajityyppi on sankarillisen altavastaajan elämäkerta.

Lähikuukausina punnitaan, kuinka Touko Laaksosen eli Tom of Finlandin tarina maailmalla vetää. Jos kyse olisi vain tuotteen laadusta, ei huolta pitäisi olla.

Dome Karukosken ohjaama ja Aleksi Bardyn kirjoittama elokuva on hyvännäköinen, helposti lähestyttävä kertomus syrjityistä ja rohkeista miehistä, jotka rakastivat miehiä silloin kun se oli laissa kiellettyä.

Elokuva on alati tietoinen omasta tärkeästä sanomastaan.

Mainostoimiston piirtäjänä alussa työskentelevää Laaksosta näyttelee Pekka Strang, hänen elämänkumppaniaan Veliä Lauri Tilkanen ja Kaija-siskoa Jessica Grabowsky.

Juoni etenee sota-ajasta omien teosten merkityksen hyväksymiseen sekä kansainväliseen läpimurtoon underground-taiteilijana.

Karismaattinen Strang selviytyy hyvin roolin haasteista, joita ovat luonteen jurous sekä vanheneminen parikymppisestä eläkeikäiseksi. Aikakaudet on lavastettu taiten.

Lähempää tarkasteltuna elokuva paljastuu turvalliseksi. Se on alati tietoinen omasta tärkeästä sanomastaan. Arvokkuutta korostavan sävyn ja Tom of Finlandin taiteen välillä on iso ristiriita. Puistohomojen kokoontumiset ovat niin siveitä, että elokuvan ikäraja on K-12. Toukon ja Velin rakkaustarinassa ei nähdä suurta intohimoa.

Aitoja Laaksosen teoksia kyllä esitellään. Niissä näkyy kiimaa, penetraatioita ja valtavia erektioita. Elokuvan suhde taiteilijan camp-pornografiaan on kliininen: se ikään kuin pyytää ihailemaan miestä kuvista huolimatta.

Sadomasokuvaston hankalammat piirteet, kuten natsiteemat, on siistitty pois.

Lihallisuuden välttely on osa strategiaa, jolla tuote pyritään myymään mahdollisimman laajalle. Se ei ole ongelma, mikäli elokuvasta haluaa nauttia puhtaasti viihteenä. Tekijöiltä lienee järkevä ratkaisu olla selittämättä sellaista, mikä ei ole heille omakohtaista.

Jotain ironista siinä silti on, kun pornotaiteiljasta tehdään salonkikelpoinen kansallissankarielokuva, joka sijoittaa hänen fetissinsä rekvisiitaksi.

★★★★☆

Tom of Finland elokuvateattereissa.