Maukas mandoliini

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lapsena arvostin löytämiäni pulleita ja kiiltäviä kastanjoita. Kuin pieniä mandoliineja! Keräsin niitä taskut täyteen.

Hämmennyin, kun en saanutkaan kiikuttaa puiston puusta tippuneita aarteita kotiin uunissa paahdettavaksi. Olimmehan juuri aiemmin syöneet samanlaisia kimmoisia pähkinöitä.

Olin sekoittanut suvut. Kyseessä oli ollut Aesculus hippocastanum, ei suinkaan Castanea sativa. Ensimmäinen on myrkyllinen, jälkimmäinen herkullinen.

Mitä enemmän kastanjaan perehtyy, sitä kansainvälisemmältä ja vanhemmalta raaka-aineelta se vaikuttaa.

Ennen perunan tuloa tärkkelyspitoista kastanjaa syötiin kuten perunaa nykyisin. Pähkinämäinen hedelmä piti vähävaraisimmatkin kylläisinä.

Erään tarinan mukaan kreikkalaiset selvisivät kastanjoiden avulla hengissä Anatoliasta vetäytymisen aikana 400-luvulla eaa. Kristinuskon kontekstissa kastanjoita on annettu perinteisesti köyhäinapuna erityisesti Martin päivänä 11. marraskuuta, jolloin on myös juhlittu satokauden loppua.

Eurooppalaisen lajikkeen Castanea sativan alkuperä paikannetaan läntisen Turkin ­alueelle, joka tunnetaan nykyisin nimellä Sart.

Kastanja levisi valloittajien ja siirtomaavaltojen imperiu­mien leviämisen myötä. Aleksanteri Suuri istututti sativaa antiikin Persian alueen valloitusretkillään 300-luvulla eaa. Kultakuumeen aikoihin 1800-luvun puolivälissä eurooppalainen kastanja saapui myös Australiaan.

Ruokakulttuureja on monenlaisia ja niin myös kastanjan valmistustapoja.

Pohjois-Italiassa ja Etelä-Ranskassa marron glacé eli karamellisoidut kastanjat on yleinen herkku. Kastanjat on uitettu sokerissa ja siirapissa baklavan tavoin.

Japanilaiset alkoivat viljellä kastanjoita ennen riisiä. Nykyisin niitä nautitaan uutenavuotena. Kastanjat symboloivat yhtäältä kovia aikoja, toisaalta menestystä.

Koreassa paahdetut kastanjat ovat talviherkku Turkin tavoin. Istanbulilaisen Çiya-ravintolan listalla komeili aikoinaan salaatti, jota en saa mielestäni – en vaikka olen vain lukenut siitä. Kastanjoita basilikan, persiljan, kevätsipulin ja oliiviöljyn kera kuulostaa varsin simppeliltä, mutta sitähän hyvät asiat monesti ovat.

Angloamerikkalaisessa kulttuurissa kastanja nautitaan siipieläimien täytteenä. Tosin myös takkatulen yllä paahdettuina, mikäli Nat King Colea on uskominen.

”Chestnuts roasting on an open fire, Jack Frost nipping at your nose…”

Juuri hiilten päällä paahdetut kastanjat olivat ensi kokemukseni herkkuun ja tekivät unohtumattoman vaikutuksen.

Istanbulin kestanecit huusivat kilpaa syyskoleudesta kärsiviä ihmisiä ostoksille. Paperipussillinen tuoreeltaan paahdettuja kastanjoita kohmeisissa käsissä on moniaistisin kokemus, jonka muistan.

Tuohon hetkeen on vaikea palata Suomessa. Joka joulu yritämme silti yhdessä isäni kanssa neuroottisesti toistaa sen – usein surkuhupaisin tuloksin.

Tradition onnistumisen kannalta olennaista on valita kiinteät ja kiiltävät yksilöt, viiltää ne auki ennen paahtoa, kääriä ne paahdon jälkeen pyyhkeeseen ja kuoria kastanjat ennen jäähtymistä.

Kovista ajoista ei ole viime aikoina ollut pulaa, joten joulun hengessä ja japanilaisten tapaan toivotan kaikille menestystä – sillä saralla, mikä tuntuu itse kullekin merkitykselliseltä.